Lääkitäänkö nuoren masennusta

sanoisin että riippuu hyvin paljon psykologin asenteesta lääkehoitoon. on niitä, jotka myöntää joka vaivaan vähän SSRI:tä, ja niitä jotka yrittävät välttää lääkkeiden määräämistä viimeiseen asti.

käytin pari vuotta sitten (17-vuotiaana) puolen vuoden ajan 20mg fluoksetiinia masennukseen. Psykologi ei ollut kovin myötämielinen eikä nuorisopsykiatrian polin lääkärikään, mutta itse halusin lääkkeet ja he katsoivat että olen tarpeeksi "kovilla" saadakseni lääkityksen joka helpottaa oloa. Halusin itse lääkityksen että pääsisin sellaisista ahdistuskohtauksista eroon ennen yo-kirjoituksia. Molemmat tuntuivat olevan hyvin lääkevastaisia, mutta hoitivat työnsä loistavasti. Selittivät lääkkeistä kaiken mitä minun tarvitsi tietää. Jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä pärjännyt pelkillä psykologikäynneillä, mutta silloin vielä uskoin lääkkeiden olevan hyvä juttu enkä oikein luottanut siihen että pärjään masennusajatusteni kanssa.

Minulla aloitettiin ensimmäinen lääkitys 14-vuotiaana ja lääkäri katsoi sen itse tarpeelliseksi. Oireina olivat keskivaikea masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistusta ja univaikeuksia siinä rinnalla.

Kävin noin puoli vuotta psykologien ja lääkäreiden vastaanotolla ja he sitten kartoittivat tilaani ja tulivat tulokseen, että lääkehoito auttaisi minua. Ja niin se kyllä auttoikin, mutta tietyiltä sivuvaikutuksilta en säästynyt.

Itse olen syönyt nyt puolivuotta lääkkeitä. Sain lääkkeet kun olin 14.

Ensimmäisenä kysyn, että mitä ovat SSRI-ryhmän lääkkeet?

Itselläni oli ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden kammoa, itsetuhoisuutta, alemmuudentunnetta, itsetunto-ongelmia jne. kaikkea mahdollista epämukavaa.

Lääkitys aloitettiin siitä kun viiltely alkoi ja mietin usein itsemurhaa vaihtoehtona. Psykologi puhui asiasta minulle ja suositteli lääkitystä. Sain ajan psykiatrille, joka haastatteli ja määräsi lääkkeet. Matkan varrella söin monenlaista lääkettä kerrallaan, niin koti- kuin laitoshoidossakin.

Mainittakoon vielä: Lääkkeiden syönnistä oli huonona puolena se, että osat lääkkeistä lisäsivät ruokahalua ja lihoin, joka sitten aiheutti jäljestäpäin itsetunto-ongelmia. Ahdistuskohtauksiin tarkoitetut lääkkeet olivat sinänsä hyvä asia, sillä ne helpottivat mm. kouluun menoa ja siellä eteen tulevia tilanteita.

Lääkitykseni purettiin pikkuhiljaa vuosi sitten. Lääkärit sanoivat, ettei kannata hosua, ettei masennus uusi sen takia. Lääkäri suositteli lääkkeitä ja seurasi, että lääkitystä on tarpeeksi, mutta tietysti kyseli mahdollisista sivuvaikutuksista.

Toivottavasti tästä oli apua.

Kiitos kaikista tiedoista ja jos joku vielä tietää kertoa lisää kokemuksia, niin ne ovat hyvin tervetulleita.

Terveisin alkuperäinen kysyjä