Erosin muutamia vuosia sitten pitkästä, vaikeasta avioliitosta. Olin siinä alistettu henkisesti ja fyysisesti. Yritin kaikin tavoin rauhoittaa tilannetta ja roikkua lasteni vuoksi kaikin tavoin silloisessa miehessäni.
Nyt sitten löysin pari vuotta sitten uuden ihmetyksen, ihanan avomieheni. Korotin hänet välittömästi jalustalle, koska hän ei ollut väkivaltainen, vaan erittäin ystävällinen.
Kun sitten ajattelin omaa pohjalla olemistani, eipäs kestänyt kauaakaan,kun aloin jumaloida tätä miestä. Kyselin päivittäin, mahtaako hän vielä minusta välittää yms. Palvelin miestäni kaikin tavoin ja kuljin tuntosarvet pystyssä, että varmasti kelpaisin ja tämä juttu onnistuisi.
Mieheni on hyvin älykäs ja hoksasi pian, että tuostapa saankin oivan piian. Eli kun vain pyydän jotain palvelua, niin naps ja kaikki tapahtuu. Näinpä olin taas palvelija ja tein uskomattomia asioita mieheni hyväksi joka saralla.
Sitten alkoi itsekäs pääni pyrkiä pinnalle ja huomasin olevani kaiken aikaa hermostunut ja hyvin vihainen. Mieheni käski minun hakeutua hoitoont tai jotain lääkettä itselleni, että rauhoittuisin. Hän koki uhkana huonovointisuuteni, enhän välttämättä jaksaisi nyt palvella häntä.
Kerjään edelleenkiin rakkautta halaamalla häntä ja roikkumalla hänessä. Hän ei omaehtoisesti juuri välitä minun tunteista tai läheisyyden tarpeesta. Seksin ottaa, kun haluaa, mutta eipäs minulle siitä touhusta paljoa käteen jää.
Tiedän, että olen taas jotenkin poloisessa suhteessa, mutta lastemme ( 2 molemmilla) en haluaisi taas erota ja perustaa uutta, pelottavaa ja tuntematonta elämää lapseni kanssa, koska olen vielä jaksanut yksin arkea pyörittää. Meillä on viiden tähden hotelli, missä voi vaan maata ja katsoa tv:tä, pelata tietokoneella, lepäillä. Ja minä teen kaiken. Mies kostaa olemalla tekemättä mitään, koska soitan hänelle hermostuksissani nykyään suuta, koska en jaksa palvella enää pyyteettömästi.
Olen hakenut ammattiapua tilanteeseen itselleni, mutta mieheni ei halua parisuhdeterapiaan, koska hänellä kaikki ok.
Hän pitää netissä naisarkistoa hyvännäköisistä naisista. Sitä mitä muuta hän siellä tekee, en ole välittänyt ottaa selvää tai urkkia. Tämän arkistomateriaalin kertoi itse minulle.
Mieheni ei halua käydä kanssani missään, mutta vieraiden tullessa tai työkavereiden kanssa kyllä on innostunut.
Lähtisin omilleni, mutta olen masentunut (vaikka nyt saan siihen hoitoa ja toivottavasti parannun), enkä oikein uskalla lähteä. Kertoilkaapa onko jollain vastaavaa ollut koskaan ja onko mieheni vai minä se outo, vaiko molemmat:D
Nyt sitten löysin pari vuotta sitten uuden ihmetyksen, ihanan avomieheni. Korotin hänet välittömästi jalustalle, koska hän ei ollut väkivaltainen, vaan erittäin ystävällinen.
Kun sitten ajattelin omaa pohjalla olemistani, eipäs kestänyt kauaakaan,kun aloin jumaloida tätä miestä. Kyselin päivittäin, mahtaako hän vielä minusta välittää yms. Palvelin miestäni kaikin tavoin ja kuljin tuntosarvet pystyssä, että varmasti kelpaisin ja tämä juttu onnistuisi.
Mieheni on hyvin älykäs ja hoksasi pian, että tuostapa saankin oivan piian. Eli kun vain pyydän jotain palvelua, niin naps ja kaikki tapahtuu. Näinpä olin taas palvelija ja tein uskomattomia asioita mieheni hyväksi joka saralla.
Sitten alkoi itsekäs pääni pyrkiä pinnalle ja huomasin olevani kaiken aikaa hermostunut ja hyvin vihainen. Mieheni käski minun hakeutua hoitoont tai jotain lääkettä itselleni, että rauhoittuisin. Hän koki uhkana huonovointisuuteni, enhän välttämättä jaksaisi nyt palvella häntä.
Kerjään edelleenkiin rakkautta halaamalla häntä ja roikkumalla hänessä. Hän ei omaehtoisesti juuri välitä minun tunteista tai läheisyyden tarpeesta. Seksin ottaa, kun haluaa, mutta eipäs minulle siitä touhusta paljoa käteen jää.
Tiedän, että olen taas jotenkin poloisessa suhteessa, mutta lastemme ( 2 molemmilla) en haluaisi taas erota ja perustaa uutta, pelottavaa ja tuntematonta elämää lapseni kanssa, koska olen vielä jaksanut yksin arkea pyörittää. Meillä on viiden tähden hotelli, missä voi vaan maata ja katsoa tv:tä, pelata tietokoneella, lepäillä. Ja minä teen kaiken. Mies kostaa olemalla tekemättä mitään, koska soitan hänelle hermostuksissani nykyään suuta, koska en jaksa palvella enää pyyteettömästi.
Olen hakenut ammattiapua tilanteeseen itselleni, mutta mieheni ei halua parisuhdeterapiaan, koska hänellä kaikki ok.
Hän pitää netissä naisarkistoa hyvännäköisistä naisista. Sitä mitä muuta hän siellä tekee, en ole välittänyt ottaa selvää tai urkkia. Tämän arkistomateriaalin kertoi itse minulle.
Mieheni ei halua käydä kanssani missään, mutta vieraiden tullessa tai työkavereiden kanssa kyllä on innostunut.
Lähtisin omilleni, mutta olen masentunut (vaikka nyt saan siihen hoitoa ja toivottavasti parannun), enkä oikein uskalla lähteä. Kertoilkaapa onko jollain vastaavaa ollut koskaan ja onko mieheni vai minä se outo, vaiko molemmat:D
Vastaukset 6
Vanhimmat
lakkoon, palvelu ja muulla saralla.
Tai otat ja lähdet lomalle, viikoksi tai kahdeksi, miettimään asioita ja opettele arvostamaan itseäsi, kehu itseäsi joka päivä. Sinä olet hyvä ja mahtava äiti/ihminen/puoliso
Eikä yhdesä pysyminen lasten takia kannata. Sen olen oppinut.
että olet taas samankaltaisessa suhteessa, roikut miehessä ja pidät häntä hyvänä ettet joutuisi olemaan yksin ja kaivaa sen onnellisuuden muualta kuin miehestä.
Oletko läheisriippuvainen
Muutos alkaa Sinusta itsestäsi. Tasapainoinen muutos. Lakkaa jo syyttelemästä muita omasta hölmöydestäsi. Hittoako palvelet??????? en tajua.
Sulla ruuvit löysällä?
Tee sellaisia asioita elämässä joista saat tyydytyksen.
Ja seksistä; kerro miehelles ettet ole tyytyväinen, ei hän ajatustenlukija ole.
En ole itse ollut samassa tilanteessa kuin sinä, mutta olen läheltä seurannut kuinka isäni ja äitini riekottelevat samankaltaisessa tunnehelvetissä. Äitini, alistuva, palveleva ja marttyyrisyyteen taipuva ja isäni itsekeskeinen kaikissa ratkaisuissaan. Lapsena ja nuorena säälin äitiäni, mutta nyt aikuisena kovin vähän. Minä tahansa hetkenä, äitini olisi voinut ryhdistäytyä, lakata syyttelemästä isääni ja mennä vaikka harrastuksiin sen sijaan, että marisee ja happanee kotona. Olisin maksanut kultaa nähdä äitini onnellisena ja itseohjautuvaisena. Ei ole isäni syy, että äitini on läheisriippuvainen. Isäni syy oli hänen oma puolensa, itsekeskeisyys, kyvyttömyys ohjata äitiäni pois ja ulos kierteestä.
On hienoa, että olet hakenut hoitoa. olet jo ottanut ison askeleen. Älä huolehdi, jos ei miehesi lähde heti pariterapiaan. Pariterapiassa on tärkeää, että sinulla jo on näkemys itsestäsi, ja olet läytänyt itsetunnon miehesi ulkopuolta. tee kaikki mahdollinen löytääksesi itsesi; itsetuntosi, omat halusi, oma hyvinvointisi, oma ruumiisi, omat ilosi - jos et sinä niitä tunne ja osaa itsellesi antaa, jäät aina kaipaamaan sitä muilta.
Äitini ei koskaan löytänyt itseään. Pari erosi. Isäni elää tänään tasapainoisessa suhteessa ja äitini elää yksin edelleen miettien 20 vuotta myöhemmin, kuinka isäni häntä kaltoin kohteli. Äidiltäni jää näkemättä, kuinka hän itse kaltoin kohtelee nyt lapsiaan isähahmon puutteessa, palvelee, jumaloi ja sitten heittää marttyritunteet niskaan, kun lapset ottavat kaiken vastaan ja hän ei kuitenkaan täyty onnesta ja ilosta.
onne ja voimia elämääsi.
Annat alistaa itsesi? miksi otat alistujan roolin? etkö osaa muuta? Ei sinua kukaan muu voi pelastaa kuin sinä itse, sinun täytyy nähdä oma arvosi ihmisenä, ottaa vastuu itsestäsi ja omasta onnellisuudesta, ei se onnellisuus tule toisesta ihmisestä, sen voi jakaa toisten kanssa, mutta...
Ala harrastaa jotain, näe itsesi arvokkaan ihmisenä...
Minusta sinä olet hakeutunut uuteen suhteeseen liian pian, ja miehesi on samankaltainen kuin ensimmäinenkin, vai itsekkö sinä opetat ettei sinulla ole ihmisarvoa.
kuntoon ja älä enää koskaan suostu olemaan kenenkään kynnysmattona. Jokainen kilttikin mies pian huomaa, että sinuun voi pyyhkiä jalkasi...