lääkemuutoksista

kxtaawi

Lääkemuutokset: Liian nopea tahti.

Liian nopeat lääkemuutokset sekoittavat vatsaa aiheuttavat minulle ja varmaan muillekin pahoinvointia.
Saattaa mahdollisesti pitää yllä liika kohtauksellista tilannetta.
Ehkä muutos-annoksella pitäisi antaa mennä pidempään
niin elimistö tottuisi muutettuun annostukseen ja nähtäisiin paremmin muutetun annostuksen vaikutus. Ensinhän lääkärit ovat niin
varmoja kuinka huosti edellinen annostus se ja se lääke ovat ristiriidassa keskenään
ja kuitenkin useinmiten ollaan pian jo uudella annostuksella jälleen suossa.
Sitten taas pikaisesti muuttamassa uuteen
annostukseen, liian pikaisesti.
Ei ihme jos elimistö tärrää ja väpättää hikoilee, palelee, kohtailee ym. kellä mitenkin.

Kaiken kaikkiaan, epilepsialääkitys käsittääkseni pitäisi edelleenkin olla hitaasti suoritettavaa toimintaa, niin edellisten purku kuin uusien lääkkeiden lisääminen.
luulisin että nykyistä tahtia rauhallisemmin.

Muistelkaa esim-80 luvulla oli muutos tahti aivan toinen ja lääkitys oli 3xpäivässä ja itselläni ainakin parempi tilanne silloin.

Nythän on kaikki jokseenkin muutettu, onkohan sittenkään paremmin? vaikka on nopeammin
kuten tuo lääkkeiden muutostahti ja annostus
2x päivässä. Minulla alkoi heti mennä kaikkein huonommin kuin koskaan aiemmin juuri tuon muutoksen alettua :(

Käsittääkseni myös muutetun lääkeannostuksen tehon seurantaa tulisi seurata pidempään,
ei elimistö heti totu.

Itseäni aikoinaan nuorempana pyörrytti noin 7kk ja sen jälkeen alkoi lääkeannos toimimaan ja toimi pitkään hyvin

t. taavi boy.

12

1286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sauvatar

      itse olen tuosta samasta joskus täällä kirjoittanut ja se on ihan neurologista kiinni miten katsoo nuo lääkevaihdoksen toteuttavan,
      ikävä kyllä.
      hitaasti ne täytyy tehdä ja tosiaan elimistö tarvitsee aika sopeutuakseen myrkkyihin.
      joillekkin riittää tuo 3kk ja mä olen yleensä tarvinnut puoli vuotta jotta nähdään mihin suuntaan ollaan menossa. Kun sitten vielä takkuaa niin tietää ettei lääke sovi.

      Liika annostuskin tekee kohtauksia.

      Eikö sulla jossain vaiheessa alkanut jo parempi kausi ?

      Mulla oli muutto ja olen ollut täysin poissa
      tältä palstalta joten en tiedä mistään
      mitään ja nyt en ehdi lukemaan kirjoituksianne, mutta joku päivä tässä luen ja syvennyn
      teihin.
      Huomaan, että uusiakin on taas tullut
      mukaan ja sehän aina piristää palstaa =)

      • kxtaawi

        Kysymykseesi oliko parempi kausi. olihan se mutta
        ei kauan, jälleen romahti oikein kunnolla.

        Nyt taas luulen kai olevani jokseenkin
        paremman jakson puolella mutta ei kannata koskaan
        uskoa sen enempiä, pettyy kuitenkin.


      • sauvatar
        kxtaawi kirjoitti:

        Kysymykseesi oliko parempi kausi. olihan se mutta
        ei kauan, jälleen romahti oikein kunnolla.

        Nyt taas luulen kai olevani jokseenkin
        paremman jakson puolella mutta ei kannata koskaan
        uskoa sen enempiä, pettyy kuitenkin.

        hyvin nuo tunteet, kun ei kenellekkään uskaltanut edes mainita, että 2 vk
        viimeisestä kohtauksesta kun taas tuli
        jos jollekkin ehti hehkuttaa =(

        Uskon kyllä, että ajan kanssa sunkin
        pääsi saadaan kohtauksettomaksi =)


    • Nainen1981

      Sehän voi olla sitten yks syy mun pahoinvointiin. Mulla vaihtui lääkäri ja sen edellisen ohjeet keppran pois jättämiselle oli, että eka vähennän yhteen päivässä ja 3 kk päästä kokonaan pois, Nyt tuo uusi sanoi, että jo 1 kk päästä kokonaan. Ois varmaan ollut parasta oottaa se kolme kuukautta. Mutta jospa se tästä helpottuisi :D

      • sauvatar

        vähennettin 1 tbl 2vk:n välein.
        Hitaasti, mutta varmasti.
        Voit soittaa neurologillesi ja jos häntä
        et kiinni saa niin voit toki jutella
        s-hoitajan kanssa miten olisi tuo
        pidempi pudotus aika.
        Pitäisi onnistua =)


      • eräs gaijin

        Mulla meni Keppran pudotus (kun vaihdettiin toiseen) annoksesta 2x500mg niin, että pudotettiin aina 250 mg kahden viikon välein, ensin aamu, sitten ilta. Yksilöllistä varmasti mutta tällä tahdilla en saanut minkäänlaisia oireita. Sinäkö jouduit pudottamaan 500 mg kerralla?

        Kun tuli eka päivä, että olisi ollut jäljellä enää 2 viikkoa 250 mg iltaisin, iskikin sitten kohtaus ja pudotus keskeytettiin.


      • kxtaawi

        Sinulla on myös tuo Lamictal kuten minulla,
        lueskelin vain kirjoituksistasi ja sain tuon
        aiheen kirjoittaa lääkemuutoksien nykyrytmistä joka on mistä kirjoitin.(tekee mielestäni nopeudessaan pahoinvointia)

        Keppra purettiin itseltäni pois ja kun ei
        sekään poistanut kohtauksia tuli lisälääkkeeksi frisium.
        Vielä on muuten topimax tuossa joukkiossa :))

        Ei voi kuin toivoa muillekin hyvää vointia
        nimittäin itselläni on 5 viikkoa viimeisimmästä
        gm kohtauksesta ja se on tämän vuoden ennätys.

        lääkkeitä muka ruvetaan vähentämään seuraavan lääk käynnin jälkeen, en saatana suostu jos vaan rupeaa menemään edelleenkin hyvin, hulluahan on
        munata hyvä tilanne alkamalla vekslaamaan taas,
        ne vaan takaavat itselleen duunin, kun asiakas kramppaa se on kipee ja heillä on silloin töitä,
        asia on ananas, ei suostuta kaikkeen me päätetään mitä meille tehdään, tietysti eihän me hoksata nyt ihan oikein näitä juttuja aina mutta voihan näitä funtsailla.


      • sauvatar
        kxtaawi kirjoitti:

        Sinulla on myös tuo Lamictal kuten minulla,
        lueskelin vain kirjoituksistasi ja sain tuon
        aiheen kirjoittaa lääkemuutoksien nykyrytmistä joka on mistä kirjoitin.(tekee mielestäni nopeudessaan pahoinvointia)

        Keppra purettiin itseltäni pois ja kun ei
        sekään poistanut kohtauksia tuli lisälääkkeeksi frisium.
        Vielä on muuten topimax tuossa joukkiossa :))

        Ei voi kuin toivoa muillekin hyvää vointia
        nimittäin itselläni on 5 viikkoa viimeisimmästä
        gm kohtauksesta ja se on tämän vuoden ennätys.

        lääkkeitä muka ruvetaan vähentämään seuraavan lääk käynnin jälkeen, en saatana suostu jos vaan rupeaa menemään edelleenkin hyvin, hulluahan on
        munata hyvä tilanne alkamalla vekslaamaan taas,
        ne vaan takaavat itselleen duunin, kun asiakas kramppaa se on kipee ja heillä on silloin töitä,
        asia on ananas, ei suostuta kaikkeen me päätetään mitä meille tehdään, tietysti eihän me hoksata nyt ihan oikein näitä juttuja aina mutta voihan näitä funtsailla.

        on syytä neurologienkin käyttää jota monesti olen heille suoraan ehdottanut =)

        Jatkuvat lääkemuutokset eivät ole kenellekkään hyväksi ja jos sullakin on nyt paras tuo 5 vk
        niin ei kovin huono lääkitys voi olla päällä ?

        Miksi sitä pitäisi heti olla muuttamassa,
        kun voi antaa ajan vielä reilusti kulua
        ja katsoa mihin suuntaan sun kohtaustasapainosi kehittyy.

        Mä en oo kaikkiin niiden ehdotuksiin suostunut ja pidä puolesi ja perustele kunnolla
        niin läpi menee ettei muutoksia tehdä =)


      • Nainen1981
        eräs gaijin kirjoitti:

        Mulla meni Keppran pudotus (kun vaihdettiin toiseen) annoksesta 2x500mg niin, että pudotettiin aina 250 mg kahden viikon välein, ensin aamu, sitten ilta. Yksilöllistä varmasti mutta tällä tahdilla en saanut minkäänlaisia oireita. Sinäkö jouduit pudottamaan 500 mg kerralla?

        Kun tuli eka päivä, että olisi ollut jäljellä enää 2 viikkoa 250 mg iltaisin, iskikin sitten kohtaus ja pudotus keskeytettiin.

        500 mg kerralla tippui annos. Nyt oon ollut jo muutaman päivän ilman keppraa ja on ihan hyvä olo (jos ei lasketa pientä epävarmuutta)tämän päivän. Sainkin kuulla, että esim. isälläni oli ollut kans monta päivää oksettava olo, joten saattaa olla jotakin normaalia mahatautia tai jotakin... Tässä kun on ollut kaikkea yhtä aikaa niin mietin jo kaikki mahdolliset läpi, mistä voi johtua. Tein raskaustestin, vaikka menkat alkoikin, syytin foolihappoa, nyt lääkkeitä jne. :D Heh, ei tullut mieleenkään tavallinen mahatauti (en oo kyllä oksentanut, oli vaan järkyttävän paha olo) kun lasta ollaan yritetty :D


    • Tuo lääkevaihto on minulle vähän vieras asia, liittyykö siihen, että elimistö tottuu lääkkeeseen ja se ei enää tehoa ==> lääkevaihto
      vai mistä on kyse ?
      Minulla on vain lisätty Trileptal-annosta aina kun neurologin mukaan "maksa syö lääkkeen tehon".
      Lääkettä en ole joutunut, vielä, vaihtamaan.

      T. Artsi

      • eräs gaijin

        syy taitaa olla ihan poliittinen. Toimiva lääke haluttiin vaihtaa, koska se oli aloitettu ulkomailla eikä sopinut suomalaisiin normeihin (eli Keppra liian kallis/erikoistunut ensimmäiseksi lääkkeeksi). Absurdiksi tilanteen tekee mielestäni se, että yritin alusta asti olla Suomeen yhteydessä (jolloin lääkevalintaan olisi voitu vielä vaikuttaa) mutta sain useamman kuukauden kuunnella pelkkää, hmm, v-tuilua höystettynä itsediagnosointikommenteilla Meikun polin hoitsuilta, tk:n ylilääkäriltä ja potilasasiamieheltä. Eka Suomen neuroaika johti vaihtoon ja nythän sitä lirissä ollaan kun kohtaus pamahti ja huomattiin ettei se toimikaan.

        Muiden kohdalla kyse on kai siitä, että lääke ei alunperinkään toimi ja yritetään hakea toimivaa yhdistelmää? Joskus kai lääke saattaa menettää tehonsa elimistön siihen tottuessa ja nostoissakin tulee jossain vaiheessa raja vastaan (mulla jo nyt mietittiin sitä Apydanin kohdalla).

        Mutta ei kai keneltäkään "normi-tapaukselta" toimivaa lääkettä vaihdeta. Ainakin toivon niin, ettei kenenkään muun tarvitsisi tällaista turhaa pelleilyä käydä läpi...


    • juulia

      lääkäri antoi ns.vapaat kädet
      ensin vähennettiin reseptin kanssa
      50mg kahdessa viikossa mutta kun
      oireet paheni niin pidettettiin
      kuukauteen loppujen lopuksi aikaa
      meni niin kauan että en uskaltanut
      lopettaa ollenkaa kun oli koko ajan
      resepti nokan alla vaihtu lääkäri
      joka anto viimisen purkin ja oli pakko
      lopettaa.
      onneksi on päässy eroon (sivuvaikutukset
      oli liian pahoja,eikä vaikutusta kohtauksien
      hallintaan ollut ollenkaan)

      nyt pitää totutella keppraan.
      lääkäri katsoi vielä että enhän ole syönyt
      topimaxiakaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      165
      6095
    2. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      209
      3492
    3. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      13
      3205
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      56
      2893
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      94
      2628
    6. Tämä on persut

      Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven
      Maailman menoa
      2
      2515
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      29
      2243
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      25
      1963
    9. Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna

      Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:
      Euroviisut
      55
      1724
    10. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1719
    Aihe