Jotenkin vain tuntuu kaiken tämän väsymisen keskellä, ettei jaksaisi näitä hoitoja.
Siis tarkoitan, että kyllähän hoidotkin ovat raskaita ja väsyttävät, mutta en jaksaisi ajatella enää mitään hoitoja koskaan.
Kamalalta tuntuu toisaalta sanoa ääneen tällasta, kun joillekin ei anneta hoitoja, jotka haluaisi ja itsellä on tällanen tunne.
Onkohan tämä jokin ohimenevä tunne vai pysyväksi jäävä olotila?
Millasia kokemuksia ja selventäviä ajatuksia teillä?
Siis tarkoitan, että kyllähän hoidotkin ovat raskaita ja väsyttävät, mutta en jaksaisi ajatella enää mitään hoitoja koskaan.
Kamalalta tuntuu toisaalta sanoa ääneen tällasta, kun joillekin ei anneta hoitoja, jotka haluaisi ja itsellä on tällanen tunne.
Onkohan tämä jokin ohimenevä tunne vai pysyväksi jäävä olotila?
Millasia kokemuksia ja selventäviä ajatuksia teillä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kokenut,ettei jaksaisi,vaikka tietty tyytyväinen että hoitoa saa.
jos niin voi sanoa... koksa vielä kolme vuotts TAmofen ( onhan sekin hoitoa...). Ja juhlapäivä tulee siitä päivästä, kun otan viimeisen tabletin! Ymmärrän tuon väsymyksen, sitä niin haluaisi elää "tavallista " elämää..
Totta puhut, minä myös olen välillä niin uupunut näihin hoitoihin. Vuodesta toiseen aina vaan jatkuu ja jatkuu, ei loppua tiedossa edes. Jos joskus tauolle pääsee, niin hetken se kestää olla vain ja syöpä nostaa päätään.
Tiedän myös tunteen, ettei näin saisi ajatella; hoitojahan annetaan ja ne jotenkin tehoavat vielä. Mutta mutta, väsyttää elää tälläistä elämää.
Onneksi jostain tulee aina uutta voimaa ja pontta jaksaa ottaa hoitoja. Pitänee käydä syvällä välillä, kai. Annan luvan olla väsynyt ja kyllästynyt aina kun siltä tuntuu ja kohta huomaan, että apeus on mennyt ohi - ainakin hetkeksi. Hoitoväsymys kuulunee näihin hoitoihin, toisilla enemmän toisilla vähemmän.
kyllä varmaan on ihan luonnollista että olet väsynyt hoitoihin ja toivot ettei ikinä enää.
Anna itsellesi lupa ajatella näinkin.
Onko sinulla joku ammatti-ihminen, jonka kanssa voit keskustella asioista? Syöpäpotilaiden kuuluu saada esim psykiatrisen hoitajan kanssa keskustella, sillä sairaus tottakai aiheuttaa masennusta. Toisilla enemmän toisilla vähemmän. Kun saat purettua sairaus-asioita, niin se jo helpottaa ihan hurjan paljon.
Ja sitten on vertaistukea, eli joku toinen joka on käynyt samoja asioita ja ajatuksiakin läpi.
Ei tarvitse ihna yksin yrittää jaksaa. Tämä palstakin auttaa, mutta hae jos ei vielä ole, noita em apuja itsellesi.
voimia ja jaksamista, yritä vaan ponnistaa väsymyksestä iloitsemaan joistain vaikka kuinka 'pienistä' asioista arkipäivässäkin, jos suinkin mahdollista. Ja mene ihan oman voinnin mukaan, ettet yritä liian paljon tehdä keskellä rankkoja hoitoja.
heitä se syyllisyydentunne harteiltasi,sehän on turha ylimääräinen taakka.Se on niin tuttua minulle.Sairastin rintasyövän 2 kertaa.Kun sitten aloin toisen kerran toipua,mieleeni tuli:Miksi juuri minä jäin henkiin?"Silloin tuli järki päähän.Ajattelin,että se asia ei todellakaan kuulu minulle.Ehkäpä joskus vielä teen töitä.Tottakai elämälläni on vielä tarkoitusta kun selviydyin.Itkin ja itkin koko patoutuneen sielullisen kipuni pois.Nyt osaan jo hymyillä.Voimia!