Joinakin yksinäisinä hetkinä tuntuu, että voisin antaa mitä vain että se hetki olisi taas tässä. Että sinä olisit taas siinä. Vaikka aikaa on jo kulunut, vaikka se hetki oli lyhyt. Vaikka mistään suuresta ei puhuttu, minä luulin että se voisi olla kaikki.
Huurteisena huulillani viivyt
kaukana, liian kaukana
ikävän kantomatkan ulottumattomissa
baareissa liikaa viihdyt.
Melkein tunnen huulet niskassani, kunnes muistan taas olevani yksin.
Joskus oli joku, jonka sinä korvasit, olit parempikin. Minä tiedän, että sinua ei kukaan korvaa. Nyt ei tule ketään, jonka asioista voisin olla oikeasti kiinnostunut. Ei ketään kenelle haluaisin kertoa. Ei vaikka kaikki sinun puutteesi olisivat poissa; sellaista ihmistä ei ole. Toista sinua ei tule.
Onneksi tekemistä riittää, onneksi harvoin ehtii hengähtää. Valitettavasti tästä kaikesta vain ihan helvetin vähän käteen jää. Kaikki tyhjät hetket on täytettävä jollakin, en voi vain leijua sinussa. Se oli ihanaa, rentouttavaa ja väsyttävää. Sinun kanssasi en pelännyt kipua, enkä vihannut aurinkoa.
Mutta nyt kuulen sinusta enää harvoin, enkä koskaan enää pääse sinua lähelle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...sama kohtalo meitä koskettaa....
Rakkauteni tuli-hurmasi-poistui, vain sydämessäin hän elää kanssani...