ihmettelen

Mä itse kerroin työpaikalla pomolle heti kun sain itse tietää. Teen fyysisesti niin raskasta työtä etten pysty tällä hetkellä tekemään kuin murto-osan omista töistäni! Nyt rv 12 ja oon aika avoimesti kertonu työkavereille, eipähän ainakaan tule mitään "Miks ton ei tarvii tehä tätä" juttuja... Ovat olleet kovin onnellisia puolestani... Ultrakuvia en tosin ole tuonut töihin... =) Menee ehkä vähän liian pitkälle, itse ainakin iloitsen ystävieni ja läheisteni kanssa... En työkavereiden kanssa...

Tiedän sellaistakin tapahtuneen, että työpaikalla on kerrottu jo kun YRITETÄÄN raskautta, että me aiotaan nyt hankkia lapsi. Ja sieltähän se raskaus on sitten tullut ja ongelmitta jatkunut. Itsellä takana yli 2 v lapsenhankintayritystä, niin kyllä ärsyttää tuollainen varmuus, siitä että lapsi tulee heti kun sen haluaa.

Itse kerroin aikalailla heti kun tein positiivisen testin. Mitä hittoa sitä salailemaan.. jos olisi tullut keskenmeno niin olisivatpahan myös ymmärtäneet mikä painaa.

JOkainen saa hoitaa asian ihan omalla tavallaan, ja jokaisen elämäntilanne on myös täysin eri. Jotukut yrittää vuosia, joillekin sattuu vahinko ja silti ne vauvat ovat varmasti kaikille yhtä rakkaita.

Ehkäpä sulla hormonit jyllää kun tuollaisesta ärsyynnyt - kuuluu alkuraskauteen sekin :)

Ainakin itse kerroin heti työpaikalla raskaudestani ja näytin sitten kuviakin kun niitä sain... Sain heti 200€ lisäpalkkaa, että saan paremmin äitiysrahaa!

Ainakin itse kerroin heti työpaikalla raskaudestani ja näytin sitten kuviakin kun niitä sain... Sain heti 200€ palkankorotuksen että saan paremmin äitiysrahaa!

Ainakin itse kerroin heti työpaikalla raskaudestani ja näytin sitten kuviakin kun niitä sain... Sain heti 200€ palkankorotuksen että saan paremmin äitiysrahaa!

Vitsit tää on sekasin... Kiitos Suomi24

Vitsit tää on sekasin... Kiitos Suomi24

hyvin!!!

Meillä lapsi on toivottu ja eka meni kesken joten se lisäs varovaisuutta.

Miehelle tietty kerroin heti kun tuli pos.testi, mutta esim perheelle vasta kun oltiin käyty np-ultrassa ja kaikki oli kunnossa.

Vain muutamalle kaverille kerroin ja muut ovat sitten huomanneet kun on edennyt ja itse tulleet kysymään. Nyt rv33 ja vieläkään en kyllä henk.koht oo kaikille kertonut (en näe kaikkia kavereitani kuin ehkä kerran vuodessa), varmaan yhteiset kaverit on kertonu ja näkeehän sen päällepäinkin jo nyt niin selvästi :D

Ei se lapsi ole muiden juttu niin en ole kokenut tarvetta asiasta erityisesti hehkuttaa, tottakai siitä puhuu paljon kun on aika olennainen osa elämää tällä hetkellä mutta eipä se tod. ole kaikki minussa. Ja osa kavereitsani on sanonut suoraan että heitä ei raskaus jutut kiinnosta erityisesti joten enpä heille sit ole niitä kauheasti tarinoinut...

Minua ärsyttää ainakin suunnattomasti juuri tuollaiset ihmiset jotka lässyttää kun puhuvat lapsesta! Ihan kun heistä itsestäänkin tulisi lapsia... Ja jos lapselle lässyttää niin lapsen puhe ei kehity normaalisti, ihan btw vaan :D

eivät osaa edes ajatella mikä kaikki voi mennä pieleen... Kaikki kenelle raskaudestasi kerrot tulevat kysymään siitä jatkossakin, se on kohteliasta! - jos menee kesken onko ihminen valmis kertomaan siitäkin jokaiselle???

Itsellänikin on sellainen olo tästä toivotusta raskaudestani, ettei se kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja miehelleni. En halua, että ihmiset sen takia alkavat kohdella minua eri tavalla tai paapomaan... Olen kertonut esimiehelleni töissä, mutta en kenellekään muulle. Tarvitsin vuorotyöläisenä vaihtaa hieman systeemiä, että jaksan ja siksi oli kerrottava. Pomo suhtautui kyllä hienosti ja uskon, että hän pitää salaisuuteni niin pitkään kuin tarvitaan :)
Muille en aio kertoa, ennen kuin itse näkevät... Isovanhemmille ja lähimmille ystäville kerrotaan ensi viikolla, jos siis NP-ultrassa kaikki on hyvin...
Eikä tämä maailma ole reilu. Toiset yrittävät vuosia ja toiset tulevat vierestä vahingossa raskaaksi. Niin vuorottelevat päiväkirurgiassa keskenmenojen ja aborttien kaavinnat. Voiko mikään paikka maailmassa olla julmempi!!!

kateellinen, kun työkaverisi on uskaltanut kertoa odotuksestaan ja saa kaiken siihen liittyvän huomion, jonka itsekin haluaisit. Ja ärsyttääkö sekin, että kaveri sai lapsen niin helposti ja te olette joutuneet ihan tekemään.

Itse en ole kertonut kovinkaan nopeasti raskauksistani, mutta olisi nytkin elämä niin paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi esittää normaalia, vaikka koko ajan oksettaa ja mitään ei jaksaisi tehdä. Jos kertoisin (rv 10) ei mun tartteis keksiä ihmeellisiä tekosyitä siihen, että joudun menemään kesken palaverin kolmesti vessaan oksentamaan tai keskeyttää keskustelu pomon kanssa samasta syystä. Voisin ihan rauhassa sanoa, että mun täytyy nyt istua tai pyörryn sen sijaan, että haukon henkeäni ja koitan keskittyä seisomiseen ja tajuissani pysymiseen vaikka pitäisi keskittyä työkeskusteluun.

Helpottaisi myös neuvolakäyntejä, jos voisi suoraan sanoa pomolle, mihin pitää työpäivän keskellä päästä. Ensimmäinen neuvolakin siirtynee varsin pitkälle, kun en viitsi töissä kertoa.

Kyllähän toki kertomisessa on se ongelma, että jos jokin menee pieleen. Kaikki ei ehkä ymmärrä, mikä kaikki voi mennä pieleen ja kaikki ei usko itselleen käyvän niin. Onko se sitten paha, jos kaikki ei pelkää ja stressaa niin kauheasti asioilla, joihin ei voi vaikuttaa? Ja toisille ei ehkä ole ongelma kertoa, että se meni sittenkin kesken. Miksi sen edes pitäisi olla ongelma? Sellaista sattuu, ei voi mitään.

Itse muuten kuulun niihin sinun mielestäsi äärettömän ärsyttäviin ihmisiin (enkä muuten "kehu" tällä normaalisti koskaan, mutta nyt näin anonyymisti), jotka raskautuvat jo seksin ajattelemisesta. Ensimmäinen lapsi oli suunniteltu ja tehtiin häntä pari kuukautta ja kolme kertaa olen tullut raskaaksi yhdestä huolimattomasta kerrasta (eikä niitä huolimattomia kertoja ole sen enempää tapahtunut). Ei muuten välttämättä ole mikään suunnattoman hieno juttu tulla raskaaksi vahingossa jatkuvasti, vaikka tietysti lapset ovat ihania. (Kortsuja kummempaa ehkäisyä ei pystytä käyttämään.) En siis kadehtisi niitä. Mielelläni olisin kaikkia lapsiani tehnyt pari vuotta ihan tarkoituksella.