Saitko juuri sellaiset häät kuin halusit ja mistä oli aina haaveillut? Muuttuiko suunnitelmat matkan varrella? Oliko muutos omasta tahdosta vai olosuhteiden pakosta?
Itse haaveilin aina isoista sukuhäistä. Vihkiminen kirkossa, hääjuhla jossakin kivassa paikassa, ympärillä iso joukko sukulaisia ja ystäviä. Haaveita siis oli.
Nyt kun häät ovat tulleet oikeasti ajankohtaiseksi, en enää oikeastaan tiedäkkään haluanko tuollaisia häitä. Molemmilla on iso suku ja sellaisiakin sukulaisia (tätejä, setiä, serkkuja) joiden kanssa ei olla juuri tekemisissä. Ehkä olisikin mukava järjestää vain pienet häät perheen ja muutaman lähiystävän kesken. Mies ei halua mitään krumeluureja ja en taida haluta itsekkään.
Eli muuttuivatko hääunelmanne sen jälkeen, kun häät oikeasti olivat suunnitteilla? Itselle taisi käydä juuri niin ja nyt pitää pohtia millaiset oikeasti haluaa, naimisiin meno on kuitenkin se pääasia ei ne juhlat...
Itse haaveilin aina isoista sukuhäistä. Vihkiminen kirkossa, hääjuhla jossakin kivassa paikassa, ympärillä iso joukko sukulaisia ja ystäviä. Haaveita siis oli.
Nyt kun häät ovat tulleet oikeasti ajankohtaiseksi, en enää oikeastaan tiedäkkään haluanko tuollaisia häitä. Molemmilla on iso suku ja sellaisiakin sukulaisia (tätejä, setiä, serkkuja) joiden kanssa ei olla juuri tekemisissä. Ehkä olisikin mukava järjestää vain pienet häät perheen ja muutaman lähiystävän kesken. Mies ei halua mitään krumeluureja ja en taida haluta itsekkään.
Eli muuttuivatko hääunelmanne sen jälkeen, kun häät oikeasti olivat suunnitteilla? Itselle taisi käydä juuri niin ja nyt pitää pohtia millaiset oikeasti haluaa, naimisiin meno on kuitenkin se pääasia ei ne juhlat...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mies kertoi seurustelun alkuvaiheessa haaveilleensa aina isoista kirkkohäistä. Silloin ajattelin, että me emme varmasti koskaan tule menemään naimisiin, koska minä en kuulu kirkkoon ja miehelle kirkollinen vihkiseremonia tuntui olevan ensiarvoisen tärkeä.
Sitten kun asia lopulta tuli ajankohtaiseksi, niin yllättäen mies ei enää halunnut edes avioliiton siunausta kirkossa!? Avioliitto kyllä siunattiin, mutta pappi tuli suorittamaan siunauksen juhlapaikkaamme. Miehen mielestä oli "kätevämpää" niin, joten se niistä haaveista.
isoissa häissä tosiaan isointa on lasku. Jono pikkuisia juoksemassa salia ympäri ja hiki otsassa juhlaväellä. Ruoka maistuu, muu yleensä vaivoin.
Pienessä on tunnelmaa, koska se on helpommin hallittavissa.
Lapsena elämä oli niin vaikeaa, etten osannut unelmoida mistään. Avioitumisikään tultuani aloin haaveilla siitä, miten kävisin mahdollisen tulevan mieheni kanssa kahdestaan maistraatissa ja sitten järjestettäisiin lähisuvulle isohkot tuparit, joissa sitten sanottaisiin: "Mentiin muuten tuossa naimisiinkin männä viikolla...". Tuntui hienolta ajatukselta, että vihkitilaisuudessa oltaisiin läsnä vain me kaksi, se olisi sitten todellakin meidän kahden oma juttu.
Löysin sitten ihanan miehen, joka ei myöskään pitänyt isoista häistä, mutta sanoi että kai nyt lähisuku sentään... Niinpä meille tuli sitten n. 20 hengen kirkkohäät ja ruokatilaisuus ravintolassa. Olen erittäin tyytyväinen häihimme:) Pidin erityisesti siitä, miten yhdessä jännitettiin se päivä, lopulta odoteltiin kahdestaan kirkon morsiushuonessa ja sitten käveltiin kahdestaan jättipitkää käytävää lähes tyhjässä kirkossa. Ei mitään kauheaa häsäämistä, eikä soittelua ihmisille (muistaakseni meidän ei tarvinnut soittaa yhtään ainoaa puhelua hääpäivänämme). Paikalla oli vain tuttuja ihmisiä, joten ei tarvinnut stressata edes kämmejä, kun tiesi että rakkaat ihmiset olisivat ottaneet ne huumorin kannalta.
Pienestä asti olen haaveillut suurista prinsessahäistä, joissa on paljon ystäviä ja sukulaisia (ei siis mitään yber jenkkihäitä, vaan n. 100-150 henkeä).. Nyt kun hääsuunnitelmat ovat todellisia, niin mieli on muuttunut täysin. Kaikkein mieluiten menisin mieheni kanssa kahdestaan naimisiin ilman mitään juhlia - ellei sitten jotain kakkukahveja.
Ollaan kuitenkin tultu nyt siihen tulokseen, että lähimmät ihmiset kutsutaan häihin ja pidetään pienellä porukalla mukava ilta :) Näin sitä mieli muuttuu..se on kuitenkin vain meidän kahden hetki, eikä tuntemattomammat ihmiset kuulu siihen hetkeen.