Miten joku

jäädä mieleen niin vahvasti ?

Kertokaa hyvät ihmiset järjettömiä kohtaamisia ,käsittämättömiä ajatuksia .Väärissä paikoissa ,väärään aikaan ja vääriin ihmisiin(tai juuri niihin oikeisiin) kohdistuneista tunteista..Jotka tuntuvat syntyvän kuin tyhjästä.
Vahvoista ajatuksista joilla ei ole päätä eikä häntää ,ei tulevaisuutta nykyisyyttä eikä menneisyyttä.
Hetkiä jolloin joku on edessäsi ja sinusta tuntuu kuin sinua tuupattaisiin sisältäpäin.
Ja tuo hetki muuttaa sinua jotenkin.

Antakaa kuulua.Sana on vapaa!

Itse näitä asioita pohtineena olisi kiva kuulla muiden kokemuksia.Jos ei muuta niin ainakin huomatakseen että muitakin keikuttelee samat tyrskyt. Eikä nekään ole keikutuksesta huolimatta pudonneet vielä veneestä:)
122129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ensimmäisen kerran olin häneen yhteydessä
puhelimitse. Minuun teki suuren vaikutuksen
hänen ystävällinen ja huolehtivainen asenteensa
pikkuiseen työhuoleeni.

Tapasin hänet ensimmäisen kerran ulko-ovellamme. Kättelimme
toisiamme ja esittäydyimme. Muistan vieläkin hänen viileän
kätensä kosketuksen (hän oli tullessaan liukastunut lumessa).
Menetin sydämeni täysin kasoessani hänen ihaniin silmiinsä
ensimmäisen kerran. Yhdessä viettämämme hetket tuntuivat
kuin unelta, koko maailma katosi olemasta katsossani hänen
silmiinsä. Odotin innolla tapaamisiamme ja minun oli vaikea
pysytellä virallisena. Jokainen tapaaminen vain vahvisti sitä
hänestä saamaani ensivaikutelmaa. Sydämeni kuiskutti minulle
salaisuuttaan hänestä, eikä ole siitä vaiennut vieläkään.

Kaiken muistan yksityiskohtaisesti, jopa tuhoamani
sähköpostitkin. En pystynyt niitä sähköposteja lukemaan,
koska liikutuin niin kovin ikävän vallatessa mieleni.

Aika vain ei valitettavasti ollut meidän, jäljelle jäi
vain kauniit muistot ja lohduton ikävä.

Äänestä

muistikuva hänestä on hänen äänensä ; aivan kuin korvani olisivat erityisesti virittyneet juuri hänen äänensä taajuudelle, vaikkei asia kovin merkityksellinen ollutkaan.
Pieni liekki jäi kytemään, ajatus kaihertamaan...
Kunnes kymmenen vuotta myöhemmin sama ääni räjäyttää tajunnan ; pieni sattuma, lyhyt katse muuttaa kaiken peruuttamattomasti.
Ajoitus mahdollisimman pielessä, paikkakaan ei kehuttava. Hän - mahdollisimman oikea!

Äänestä

niistä tunteista selkeitä lauseita.
Ties kuinka monta kertaa olen tosiaan ajatellut vain seonneeni :)

Silloin kun se tapahtui, muistan sen jälkeen hokeneeni itselleni, että sain sinä päivänä varmasti auringonpistoksen, sitä se vaan oli. En tiedä miksi, mutta tuntui ihan mahdottomalta hyväksyä minkään muunlainen ajatus. Ehkä sen takia, että tiesin miten mahdotonta kaikki oli, ja sitten se että luulin vain seonneeni.
On se vaan ihan hullua, että joku ihminen, jonka näkee ensimmäistä kertaa, voi aiheuttaa sellaisia tunteita vain olemalla siinä.

Olen miettinyt toisinaan aikaa ennen sitä kohtaamista ja muistan, että usein tuntui jotenkin tyhjältä.
Olin kai kadottanut tietyllä tavalla itsenikin. Esimerkiksi piirtelin pienenä paljon, mutta jotenkin kasvaessani aloin kokea piirtämisen ja kirjoittamisen ihan kamalan ahdistavina, siis ihan niin, että pelkäsin aina että koulussa pitäisi kirjoittaa runo, koska sellaisen kirjoittaminen ahdisti ihan suunnattomasti. En oikein tiedä miten, mutta hänen takiaan, tai ehkä ansiostaan, aloin taas piirtää ja maalata. Ja luulen, että jos emme olisi koskaan kohdanneet kokisin ne edelleen ihan yhtä ahdistavina. Ja paljon muutakin hän on minussa muuttanut, syviä asioita.
Joka sekin on ihan järjetöntä, miten joku ihminen voi muuttaa asioita niin vaikkei ole edes lähellä, fyysisesti..

Ja outoa on myös se, että muistan että joskus ihan lapsena mielessäni oli jotenkin hyvin selkeänä se, että minkälainen se ihminen on, josta välittäisin ja joka voisi olla tärkeä. Ja ne luonteenpiirteet, joita ajattelin eivät edes olleet mitään yleisiä. Ja.. ja hänessä on ne luonteenpiirteet juuri niin kuin lapsena ajattelin. Eikä pelkän ensikatseen perusteella voi oikeasti tietää sellaista. En varmaan täysin käsitä tätä koskaan.

En olisi uskonut, että tunteet voi pitää niin vahvasti otteessaan, että siitä ei vaan pääse pois. Enkä nyt edes haluaisi pois, vaikka kaikki onkin ihan kamalan vaikeaa. Kuitenkin, kukaan muu ei ole hän, ja sitäpaitsi mun sydän on täynnä...
Ja vaikka sitä toisinaan makaa lattialla ja niin edespäin, niin olen oikeasti vain todella onnellinen, että semmoinen ihminen on olemassa :) Voisihan se tietty olla helpompaa, jos hänellä olisi vähän vähemmän otetta musta, mutta oikeastaan näinkin tuntuu tosi hyvältä :)

Tulipas kirjoitettua vähän sekavasti, ja pitkästi. Eikä edes niitä asioita mitä piti kirjoittaa.


Mä luulen, että mun vene on kyllä kellahtanut pari kertaa ympäri, mutta ne on kai sitten ne samat tyrskyt, jotka sen on kaatanutkin, kääntänyt sen takaisin ympäri :) Enkä ihme kyllä ole pudonnut. Tai ehkä se on kanootti. Sellainen, josta pitää vetäistä se juttu pois ennen kuin pääse irti? Tai tynnyri.

Mun varmaan pitäisi mennä nukkumaan.

Ja toivottavasti se vene on Ruotsin laiva.
Ei kaadu.

Hmm... hyvää yötä :)

Äänestä
  • Oletko sinä mies vai nainen? Mistäpäin Suomea?

    Äänestä

  • ollaan siellä samanaikaisesti, olkoon se kanootti sitten tai mikä vaan niin haluan olla sitten sun kanssa siellä silloin. Jos kaatuu, niin kaadutaan sitten yhdessä.:) P.S. Tietääkö "hän" muuten, että ajattelet hänestä noin kauniisti?

    Ajattelinpahan vaan.... n -> m

    Äänestä

  • kiinnostaa tää kirjoitti:

    Oletko sinä mies vai nainen? Mistäpäin Suomea?

    ja itä-suomen suunnalta.Sen kummempia tunnisteita ei ole koska en halua tuoda mitenkään itseäni esiin vaan kuulla muiden ajatuksia ja tuntemuksia.

    Äänestä

  • kiinnostaa tää kirjoitti:

    Oletko sinä mies vai nainen? Mistäpäin Suomea?

    kirjoitin tuon edellisen olen kyllä nainen, mutta en Itä-Suomesta, Etelä-Suomea tää on.

    Äänestä

Töissä eräs mies katseli minua jatkuvasti, en ollut kiinnostunut tippaakaan, eikä hän aiheuttanut minkään laisia "tutinoita", kunnes lähdin kavereitten kanssa iltaa viettämään pitkästä pitkästä aikaan. No hän sattui paikalle asioita hoitamaan kun odotimme kaupungilla kyytiä, muistan vielä sanoneeni kavereille että tuo on töistä yks ärsyttävä kyttääjä =)
Pääsimme perille ja ilta kului railakkaasti, ja kappas loppuillasta tämä ko. ärsyttävä miekkonen osui paikalle, jotenkin ihmeellisesti olimme vierekkäin juttelemassa... Päässä pimeni tuossa vaiheessa ja aamulla mietin tosiaan olinko oikeasti hänet siellä nähnyt vai oliko se unta ;) Mutta tuon jälkeen en ole häntä saanut mielestä, en millään..
Tuon jälkeen olen nähnyt hänet töistä päästyäni kotimatkalla 4 kertaa aivan samssa kohdassa ajavan autolla minua vastaan.. on todella paljon muitakin outoja sattumia, mutta tuo auto juttu on kyllä kaikkein oudoin =/

Äänestä

Rakastuin, kärsin ja ... loppu on vielä epäselvää!
Avomiehen kaveriin rakastuin... jep, tiedetään mä olen se niljaska paskapää typsy!
Rakkaus ei tunne rajoja ;) Vielä tänäpäivänä yritän etsiä selitystä tähän, mutta vastaus on sama, kuin kolme vuotta sitten... sitä EI ole!!! Mutta Rakastaa voi ilman rajoja...

Äänestä

Ystäväni häissä. Kujeileva katse miespuolisen tuttavani silmissä. Ihastuin päätä pahkaa. Tuttavasta tuli ystävä, mutta ei muuta. Väärä aika, molemmat varattuja.

Saunailta kaveriporukalla. Mies, joka aiemmin on ollut minulle pelkkä hahmo, neutraali tuttavuus, istahtaa viereeni juttelemaan. Huomaan hänet ensimmäistä kertaa miehenä. Mitä enemmän opin häntä tuntemaan myöhemmin, sitä enemmän ihastun ja rakastun. Pahin kolahdukseni ikinä.

Jalkapalloa kavereiden kanssa. Katson häntä nurmikon laidalta ja haluaisin niin kovasti mennä lähelle ja koskettaa. En voi, hän ei halua minua.

Äänestä

Samanlaisia mietteitä on ollut minullakin...Eräs mies teki niin suuren vaikutuksen,etten meinaa "toipua" siitä ollenkaan.Jo puhelimessa(työasioissa) hänen äänensä tuntui jotenkin ihanalta ja oltiin heti samalla aaltopituudella.Ja aina kun tavattiin puhuttiin niin luontevasti kuin olisi aina tunnettu.
En ole ennen kokenut tälläista.Hänen läheisyydessään tuntui kuin aika katoaisi ja olisimme vain me kahden...Mutta aika on tosiaan väärä(olen perheellinen)Tuntuu vaan että jos tälläisen kokee kerran elämässään,niin onko se laitettava vaan pois ja yritettävä unohtaa...

Äänestä

Se oli siinä.!
Sisäinen ääni kuiskasi korvaani ,nouse ylös ja lähde kotiin.Äläkä koskaan palaa takaisin.Tuon miehen läsnäolo tulee lyömään sinuun ja elämääsi polttomerkin. En uskonut tuota sisäistä ääntäni vaan jäin sijoilleni.Olisi kannattanut uskoa.Tunteet jotka nousivat ilmaan olivat ennenkokemattoman voimakkaita.
Täysin vieras ja väreili jotain niin tuttua että melkein voin vannoa että edellisessä elämässä "kivikaudella" on nukuttu yhteisen taljan alla.
Ja jälleen väärä aika ja paikka niiku näköjään noissa muissakin tarinoissa.Mutta oikea mies..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voikaan.. kirjoitti:

jäädä mieleen niin vahvasti ?

Kertokaa hyvät ihmiset järjettömiä kohtaamisia ,käsittämättömiä ajatuksia .Väärissä paikoissa ,väärään aikaan ja vääriin ihmisiin(tai juuri niihin oikeisiin) kohdistuneista tunteista..Jotka tuntuvat syntyvän kuin tyhjästä.
Vahvoista ajatuksista joilla ei ole päätä eikä häntää ,ei tulevaisuutta nykyisyyttä eikä menneisyyttä.
Hetkiä jolloin joku on edessäsi ja sinusta tuntuu kuin sinua tuupattaisiin sisältäpäin.
Ja tuo hetki muuttaa sinua jotenkin.

Antakaa kuulua.Sana on vapaa!

Itse näitä asioita pohtineena olisi kiva kuulla muiden kokemuksia.Jos ei muuta niin ainakin huomatakseen että muitakin keikuttelee samat tyrskyt. Eikä nekään ole keikutuksesta huolimatta pudonneet vielä veneestä:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu