Se oli kuin eilen.. Vaikka siitä on jo viikkoja. Yhdessä menimme puistoon,ja istahdimme levähtämään tammen varjoon.Katselin sinua..Olit kaunis. Otin sinut käsieni väliin,ja puristin sinut rintaani vasten.. Olit lämmin. Aurinko kuumotti.. Nukahdin ehkä hetkeksi. Heräsin,ja sinua ei näkynyt missään!! Minne olit kadonnut?? Etsin sinua joka puolelta puistoa.Kyselin vastaantulijoilta olivatko he nähneet ketään sinunnäköistäsi. Kukaan ei ollut. Etsin sinua pimeän tuloon asti,sitten hoipuin torin suuntaan.Olin surusta ja epätoivosta sekaisin. Huusin sinua nimeltä. Kyselin ihmisiltä olivatko he nähneet sinua? Ei,Kukaan ei ollut nähnyt kaltaistasi. En tiedä milloin saavuin kotiini.Varmaan aamu oli koittamassa. Päivät kuluivat kuin horroksesssa. En pystynyt syömään.En nukkumaan. Ystäväni alkoivat jo olla huolissaan mielenterveyteni puolesta. Niinä sekavina,lyhyinä unenpätkinä saavuit luokseni.Syleilin sinua ja huulemme kohtasivat... Sitten heräsin, ja ymmärsin että se oli vain unta ja ratkesin lohduttomaan itkuun.
Kunnes.. Eräänä iltana hoipuin sekavana ja lähes mielipuolisuuden partaalla torin poikki kohti puistoa jossa minut jätit.Kyynelsilmin seisoin tihkusateessa sen tammen alla jossa sinut viimeksi näin. Silloin sadepilvet hetkeksi väistyivät taivaalta ja kuun kelmeä loiste valaisi puiston. Ja silloin!! Oliko se mahdollista? Aivan kuin olisin nähnyt hahmosi vallien varjoissa! Lähdin kulkemaan sinua kohti ja se oli sittenkin totta. Et ollutkaan hylännyt minua ,vaan palannut luokseni.Ilta oli viileä .Olit ehkä kylmettynyt. Otin päällystakkini ja kiedoin sinut siihen. Menimme kotiin. Kotona katselin sinua. Olit upea kuten aina. Vuodet eivät olleet sinua vanhentaneet. Tuntui kuin olisit immuuni ajan kululle. Katselin sinua edelleen ja annoin sinun tehdä aloitteen. Kuulin hennon kuiskauksen kynttilänvalon loisteessa.. Nauti minusta,sinä sanoit. Olin kuin kiihkon vallassa kun huulemme kohtasivat! Kuinka olenkaan kaivannut sinua oma rakas hopeinen TASKUMATTINI.
Kunnes.. Eräänä iltana hoipuin sekavana ja lähes mielipuolisuuden partaalla torin poikki kohti puistoa jossa minut jätit.Kyynelsilmin seisoin tihkusateessa sen tammen alla jossa sinut viimeksi näin. Silloin sadepilvet hetkeksi väistyivät taivaalta ja kuun kelmeä loiste valaisi puiston. Ja silloin!! Oliko se mahdollista? Aivan kuin olisin nähnyt hahmosi vallien varjoissa! Lähdin kulkemaan sinua kohti ja se oli sittenkin totta. Et ollutkaan hylännyt minua ,vaan palannut luokseni.Ilta oli viileä .Olit ehkä kylmettynyt. Otin päällystakkini ja kiedoin sinut siihen. Menimme kotiin. Kotona katselin sinua. Olit upea kuten aina. Vuodet eivät olleet sinua vanhentaneet. Tuntui kuin olisit immuuni ajan kululle. Katselin sinua edelleen ja annoin sinun tehdä aloitteen. Kuulin hennon kuiskauksen kynttilänvalon loisteessa.. Nauti minusta,sinä sanoit. Olin kuin kiihkon vallassa kun huulemme kohtasivat! Kuinka olenkaan kaivannut sinua oma rakas hopeinen TASKUMATTINI.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Keksitkö ihan ite ja tosta vaan???
..kliseiden turvottamaa perusproosaa.