Ihastuminen ja rakastuminen oli minulle luonnollista ja väistämätöntä. Menetin sydämeni hänelle heti kun tapasimme ensimmäisen kerran, ja varmuuteni tunteistani vain vahvistui seuraavien kuukausien kuluessa. Hän nautti huomiostani ja myönsi itselläänkin olevan jotain lämpöä minua kohtaan. Myöhemmin hän sitten kuitenkin katui, ja välimme menivät umpisolmuun vaikka yritinkin pelastaa sen vähän mitä pelastettavissa oli.
Meillä ei ollut mitään oikeaa suhdetta. Emme suunnitelleet yhteisiä juttuja tulevaisuuteen, ja hädintuskin edes hipaisimme toisiamme koko aikana. Tästä on jo kauan, ja olen odottanut että aika auttaisi minua taas ehjemmäksi ja vihdoin saisin hänet mielestäni. Eikä se onnistu, ei niin millään. Minun on äärettömän vaikeaa hyväksyä, että olen nainen joka jää näin toivottomasti kiinni yksipuoliseen ihastumiseen. Romanttisia päiväunia vastaan minulla ei ole mitään, mutta tämä kuinka kiihkeästi kaipaan naista joka ei minusta millään tavalla välitä, on hyvin hajottava kokemus. Alan jo epäillä, onko minusta enää ollenkaan ainesta aitoihin vastavuoroisiin ihmissuhteisiin, ja mietin onko pääni pehmennyt lopullisesti.
Onko teidän muiden elämässä ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Miten olette päässeet niiden ylitse? Minun pahin ongelmani tässä on (ihmeellisen vahva) tunne siitä, kuin kohtalolla olisi ollut minua varten tämä ihmissuhde, mutta omien virheitteni vuoksi se kohtalo ei voikaan toteutua. Tiedän kuinka turha ja typerä tuo ajatuskulkuni on, mutta jotenkin minun on selitettävä itselleni miksi olen yhä vieläkin näin murheellinen.
Meillä ei ollut mitään oikeaa suhdetta. Emme suunnitelleet yhteisiä juttuja tulevaisuuteen, ja hädintuskin edes hipaisimme toisiamme koko aikana. Tästä on jo kauan, ja olen odottanut että aika auttaisi minua taas ehjemmäksi ja vihdoin saisin hänet mielestäni. Eikä se onnistu, ei niin millään. Minun on äärettömän vaikeaa hyväksyä, että olen nainen joka jää näin toivottomasti kiinni yksipuoliseen ihastumiseen. Romanttisia päiväunia vastaan minulla ei ole mitään, mutta tämä kuinka kiihkeästi kaipaan naista joka ei minusta millään tavalla välitä, on hyvin hajottava kokemus. Alan jo epäillä, onko minusta enää ollenkaan ainesta aitoihin vastavuoroisiin ihmissuhteisiin, ja mietin onko pääni pehmennyt lopullisesti.
Onko teidän muiden elämässä ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Miten olette päässeet niiden ylitse? Minun pahin ongelmani tässä on (ihmeellisen vahva) tunne siitä, kuin kohtalolla olisi ollut minua varten tämä ihmissuhde, mutta omien virheitteni vuoksi se kohtalo ei voikaan toteutua. Tiedän kuinka turha ja typerä tuo ajatuskulkuni on, mutta jotenkin minun on selitettävä itselleni miksi olen yhä vieläkin näin murheellinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
... ja kuvittelin todella vaikka mitä. Tavanomaisen ujona ja saamattomana en tehnyt mitään saati juuri puhunutkaan mitään. Kuvittelin hänen olevan kiinnostunut, mutta loppukesän aikana se kiinnostus näytti katoavan jonnekin enkä minäkään rohjennut pyöriä hänen ympärillään, vaan vetäydyin itsekin yhä kauemmas niin. Enkä edes ole varma, oliko hän jo varattu vai ei. Tätä nykyä emme olosuhteiden pakosta näe enää toisiamme, joten se auttaa unohtamista. En välttämättä törmää häneen enää koskaan, jos en halua.
Paitsi jos se toinen osapuoli oletkin yllättäen sä, mutta en vain tiedä sitä :D. No, tuskin todennäköistä. Vaikka maailma on muuten monessa asiassa pieni, näissä asioissa se tuntuu hirmuisen suurelta.
jollekkin puutteelle elämässäsi. Läheisyyden kaipuu, tunteiden tuntemisen tarvetta, yms yms. Syyt voivat olla mitä tahansa, melkein. Sinulla on siis kohde ihastukselle, jokin sinussa täyttyi, mutta jokin synnytti uusia tarpeita. Nyt sinulla on kohde ja uudet tarpeet, ja et osaa saada yhtälöä toimimaan. Eikä sitä voikkaan saada.
Kun ihminen haluaa jotain, syntyy tarve ja ihminen koittaa täyttää tarpeensa. Kun ihminen on tasapainossa itsensä kanssa ja onnellinen, syntyy aidoimmat ihmissuhteet, koska niissä ei ole itsekästä tarvetta mikä pitää täyttää vaan niissä on kyse enempikin kahden ihmisen kohtaamisesta ja toistensa löytämistä.
Joten mikä siis neuvoksi, erittele tunteesi, katso mihin sinä tarvitsit häntä, minkä tunteen, tilan täyttämiseen. Sitten mietit miten muuten voisit saavuttaa tyytyväisyyden kyseisessä asiassa ja alat toimimaan siten, etkä täytä nyt pettymyksen tunnetta kaipauksen tunteella.
Opettele kuuntelemaan itseäsi, tunnistmaan halujasi, tunteitasi, tarpeitasi. Avain onneen on itsetuntemus, ei sen ihmeellisempi asia.
seuraus jostakin vajeesta, vaan aivan normaali asia ihmisen elämässä. Ei tarvitse olla mitenkään epätasapainossa tai sairas, jos ihastuu toiseen ihmiseen. Ihmeellistä patologisointia sinulta. Päinvastoin täytyy yleensä olla melko tasapainoinen voidakseen tuntea rakkautta toista kohtaan.
Kyllä se on niin, ettei kuvaamaasi tasapanoista ihmissuhdetta voi luoda tyhjästä, jos ei ole vähintäänkin ihastunut toiseen. Ei ihastumisessa ole mitään itsekästä tai epänormaalia. Jos ihmisiä ei olisi luotu tuntemaan ihastumista ja rakastumista, kaikki eläisivät yksin, eikä olisi mitään parisuhteita.
kirjoittamasi olisikin totta. Jospa tunteiden erittely, analysointi, harkinta auttaisivat unohtamaan ihastumisen kohteen. Joskus vaan käy niin, ettei järkeilystä ole hyötyä eikä aikakaan auta unohtamaan, ei, vaikka elämäntilanteet muuttuvat, vuodet kuluvat. Onneksi tällainen "kestoihastuminenkaan" ei estä ihmistä elämästä omaa elämäänsä, nauttimasta siitä, luomasta uusia ihmissuhteita ja hoitamasta vanhoja. Jossakin on kuitenkin pieni sopukka varattuna tälle ihastuksen kohteelle, jos jonakin päivänä ihme tapahtuisi...
että se on siaraus tai vaje on vajavaisuus. Ihan voit ihastua ja unelmoida vuosia mun puolesta, ei se ole minulta pois. MInä vain sanon että epätoivoiset ihastumiset, vuosikautsiet roikkumiset jossain jota ei voi saada jne ei ole ihan normaalia ja siitä voi päästä eroon. Ei tietenkään ole mitään on ja off kytkintä, mutta ihmisen mieli toimii suhteellisen loogisesti jos sen antaa ja sitä avittaa.
SInä nyt puhut jostain mistä minä en ole puhunut. Se miten asiat näkee, tämän ja ihastusasioissaan perustuu siihen miten itse asiat kokee. SInä koit kirjoitukseni tavalla jota minä en tunnista, ja minä koen olemattomassa riippumisen tapana jossa haetaan jotain täytettä johonkin mihin ei oikeasti ehkä uskalleta tarttua.
minun kommenttini väärin. Tarkoitan ettei se tee tunteita yhtään patologisemmaksi asiaksi, että niihin ei vastata. Vaikka olisi minkälainen logiikka, ei voi täysin vaikuttaa omien ihastumistensa suuntautumiseen ja kestoon. Siinä olen samaa mieltä, ettei rakastumisia kannata märehtiä loputtomasti, vaan asian käsiteltyään siirtyä elämässä eteenpäin. Mutta tämä prosessi vie aikansa, jos asiaa ei käsittele kunnolla, siitä ei pääse oikeasti yli.
Ihan ihastuin suhun tämän perusteella!!
Kiitos jaetusta viisaudestasi!
Eroon en pääse niin kauan kun nainen on silmissäni. Yritin ottaa häneen etäisyyttä ja unohtaa, mutta arjesta tuli ikävämpi elettävä.
Parempi on ottaa vastaan ne vähäiset onnenfiilikset, joita tämän naisen näkeminen synnyttää. Kivempaa näin kuitenkin.
samalla tavalla, kuin sinulle ihastuin ja rakastuin naiseen ja menetin sydämeni hänelle.
Meilläkään ei ollut mitään suhdetta olimme vain ystäviä. Mutta molemmat varmaan tunsimme ja vaistosimme, että välillämme oli muutakin, mutta siitä ei puhuttu.Kunnes kerroin tunteistani hänelle ja hän myönsi myös, että hänelläkin on jotain mua kohtaan.Kaikki loppuikin siihen, hän ei ollut varmaan sinut asian kanssa ja poisti minut kokonaan elämästään ja kielsi kaiken.
Aikaa on kulunut ja tunteeni ovat ristiriitaiset häntä kohtaan,mutta luulen, että hänet jos näkisin tunteeni olisi varmaan voimakkaat häntä kohtaan. En ole pystynyt häntä unohtamaan,ehkä en unohdakkaan häntä koskaan, koska hän oli minun ensirakkauteni naiseen.Minulla on myös sama juttu, että hänen valheiden vuoksi tunnen, että minulla oli vain tunteita häntä kohtaan ja hän vain näytteli ja leikki tunteillani, mutta siitä huolimatta en voi unohtaa. minulla oli myös tunne, että olisin ollut hänen kanssa valmis vaikka mihin ja, että oli tarkoitettu, että tapasimme tunsin että olimme sielunkumppaneita.Mutta uskon, että kaikella on tarkoitus, ehkä meidän ei ollut tarkoitus ollakkaan toistemme elämässä kauempaan, ehkä opimme toisistamme jotain ja kasvatimme toisiamme tulevaisuutta varten. Ei ollut aika oikea,tai hän ei ollut tarpeeksi vahva tekemään muutoksia elämäänsä. Aika parantaa haavat,niin kauan kyyneleet vuotaa saavat. ONNEKSI on muistot ja päiväunet ja toivo, että jonain päivänä, kun vähiten sitä odotan elämääni tulee se OIKEA joka on tarkoitettu minulle
Minä myös kerran ihastuin ja rakastuin ystävääni, jonka olin tuntenut silloin kolmisen vuotta sitten jo noin 5 vuotta, hän seurusteli miehen kanssa ja leikki kesän kanssani, sen jälkeen katkaisi pelin sanoen ettei lähde miehensä luota minnekkään. Olin aivan rikki, mutta jotenkin siitä jaloilleni taas pääsin, kunnes siitä noin puolen vuoden päästä tämä tyttö lähestyi minua. Rakastuin uudelleen vaikka yritin kovasti vastustella, ja lopulta ajauduimme suhteeseen joka kesti pari vuotta. Sitten tyttö minut jätti, ja olen taas rikki..:(
En tiedä auttoiko tämä nyt sinua millään tavalla, mutta samassa veneessä ollaan, eli voimia
(kuten olen kertonutkin täällä) ihastunut yksipuolisesti. Se on todella ikävä kokemus. Olen sitä mieltä, ettei siitä pääse yli muuta kuin ajan kanssa käsittelemällä asiaa mielessään. Tänä aikana on minusta hyvä välttää edes näkemästä kyseistä ihmistä, jos se vain on mahdollista. Onhan se masentavaa ja aikaa voi mennä paljonkin ennenkuin asian yli pääsee. Mutta onneksi, jos käsittelee asian kunnolla, se muuttuu täysin merkityksettömäksi, eikä siihen enää koskaan palaa. Tämän jälkeen voi aivan neutraalisti tavata entisen ihastuksensa kohteen. Tämä koskee sekä niitä ihastuksia, joiden kanssa on ollut suhde että näitä yksipuolisia ihastuksia. Kuvatun prosessin jälkeen on taas avoin uusille mahdollisille ihastumisille. Mutta tämä on tietysti minun subjektiivinen kokemukseni ja joku muu saattaa kokea asiat toisin.
tukea myös minulta, sillä minulla on presiis samanlainen tilanne kuin sinulla ja ymmärrän varsin hyvin, jos sinusta tuntuu EHKÄ turhauttavalta, hankalalta, kuluttavalta, piinaavaltakin ajatella niitä ajatuksia, mitä nyt ajattelet. minusta tuntuu kurjalta ajatella niin voimakkaasti häntä, vaikka välillämme ei edes ollut mitään. yksinäisyydessäni kehittelin kauniin tarinan meidän kahden välille perustuen joihinkin hänen sanomisiinsa, enkä halunnut millään uskoa, kun hän sitten vihdoin ilmoittikin, ettei meillä olekaan mitään yhteistä. halusin sinun tietävän, että et ole yksin, vaan tässä ajassa prosessoin minäkin vastaavia tunteita kyllästymiseen asti tietäen kuitenkin kokemuksesta, että aika kun kuluu niin helpottaa.
Ihastuin naiseen, joka ei alussa ollut musta edes ihastuttava. Kiersin hänet kaukaa, kunnes jostain syystä aloin pitää hänestä ja lopulta ymmärsin rakastuneeni häneen. On vain opittava ja päästävä tunteistaan eroon. Vaikeaa se on. Kun vain näenkin hänet, haluaisin kertoa hänelle kaiken, kuten esim. tänään.
missäspäin hänet tänään tapaat? Moni tavannee tänään sen tietyn jota ei voi unohtaa. Minäkin.
tänään ruokasalissa. Onnea vaan sinulle.
kun kohtaat uuden, vielä paremman ja ihanamman. Mutta siihen voi mennä jonkun aikaa.
Juteltiinko me jotain? Vai hymyilit vain minulle?
moikku!
Olen kokenut tuon saman,joitakin vuosia sitten.Tiedän miltä sinusta tuntuu,se sattuu todella kovasti.... toivottomuus kesti minulla n.vuoden päivät,ehkä kauemminkin,mutta kyllä siitä selviää hengissä.
Nyt olen sitten uudessa kriisissä,tein sen virheen,että otin ensimmäisen "vastaantulijan",ennenkuin häntä kunnolla tunsin.Nyt ollaan siinä tilanteessa,että hän pettää minua ,(asuttu yhdessä ja oltu kihloissa n.4ja puoli vuotta).tehnyt sen jo useasti olen aina antanut anteeksi,nytkin parhaillaan hän on jonkun toisen naisen luona ja olen jo ihan lopussa hän ei ilmeisesti tapaansa muuta, vaikka niin on useasti luvannut.Itse olen ollut uskollinen kuin Musti,siksi kai se sattuukin niin kovasti.Hänellä on psyken.kanssa ongelmia ja sen piikkiin näitä olenkin laittanut,mutta kai se on jo alettava ajattelemaan omaakin psyykettänsä.Luottamus suhteessa on äärimmäisen tärkeää,kuin pohja jos se putoaa kaikki sortuu,sitä on vaikea enään rakentaa uudelleen.Sitä mieltä Hänkin oli alussa,vaan eipä ole kaikkiin luottamista.
Päivä kerrallaan nyt mennään,eiköhän se aurinko vielä paista risukasaankin.Tsempparia sullekin elämä jatkuu,kunhan selvitään näistä upottavista soista pitävämmälle kallioperälle.
vai mitä.
johon olin onnettomasti rakastunut, mutten ollut enää. Näin, että päähän oli tullut ohuita harmaita hiuksia värjättyjen kohtien lisäksi. Ymmärsin, että olen unohtanut hänet jo kauan sitten. Toivon hänelle kaikkea hyvää, allt gott!
ja itse liityn myös joukkoon - tänään. Yritän aloittaa hänen unohtamisen tänään. Ai miksikö juuri tänään? Hän muuttaa tänään poies. Vietimme yön yhdessä kotonani, tosin nukkuen eri sängyssä. Mutta ne yölliset suukot ja halailut... Olisi pitänyt kertoa viimeistään siinä vaiheessa tunteistaan häntä kohtaan. Mutta olisihan hän voinut myös kertoa, vai? Hänen hajuvetensä tuoksu leijailee edelleen kotonani ja mieleni on musta.
Tajusin viime keväänä olevani TODELLA ihastunut erääseen naiseen, johon törmäsin säännöllisen epäsäännöllisesti. Uskon olleeni oikeassa, että myös hän tunsi jotain minua kohtaan. Näistä tapaamisistamme huolimatta minulle jäi mysteeriksi hänen nimensä. En kyllä ole varma, olisinko uskaltanut soittaa ja pyytää ulos vaikka nimen tietäisinkin. Tunnen myös oloni aika säällittäväksi, kun ripustaudun tunteisiini tätä naista kohtaan. Harvoin vain kukaan saa perhosia vatsaan... Mielikuvituksessani suhteemme on saanut vaikka minkälaisia käänteitä. Nautiskelen ja kärsin yhtäaikaa tunteiden ryöpyissä. Kuinka voikaan kaivata lähelleen ihmistä jota ei edes tunne??
vastuuta ja riskiä ja olla tekemisissä oikean ihmissuhteen tai ihmisen kanssa, mielikuvitusleikki on tapa paikata tämä puute elämästä. Siinä sitä ollaan, roikutaan joskus jopa vuosia mielikuvitussuhteessa joka sujuu juuri niin kuin itse sen haluaa sujuvan, joskus menee huonosti, joskus hyvin. Ihan niin kuin ihmismieli kulkee.
Sitä haluaa ajatella että on ihastunut johonkin ihmiseen, vaikka tosiasiassa sitä ihastuu vain mielikuvaan hänestä.
Tunnetta ruokkii ja se alkaaa tuntua ihanalta ja raastavalta, tuntuu että tuska tekee siitä todemman.
Tämä kaikki vie kauemmas siitä että voisi tarttua asiaan ja etsiä oikeita ihmiskontakteja.
Kun ei uskalla, sitä kuvittelee. Elämän saa kulumaan niinkin, ja voihan sitä väittää itselleen että ei vain pääse eroon tunteestaan, mutta se nyt on vain itsepetosta koska ei halua katsoa totuutta silmiin.
ruma ja ikävä, eikö sitä mielummin katso sinne värikylläiseen ja lämpöiseen illuusioon?
Mustavalkotv vs väritv?
en usko siihen että elämä on vain sitä eikä muuksi voi muuttua. Se on siitä kiinni kuinka paljon haluaa sen eteen nähdä vaivaa. Yksikään asia ei ole ilmainen, saatikka sitten rakkaus tai hyvä suhde. Asioiden eteen on tehtävä töitä, uskottava, ja oltava valmis monella eri tapaa.
Voihan sitä unelmoida kaksinkin, koska tosiasia on että mikään hyvä ei ole täydellisen hyvää, ellei ole ihmistä jonka kanssa sen voi jakaa.
Elämästä voi ottaa kaksin käsin kiinni, alkaa elämää sitä eikä leiki onnettomien unelmien elämää.
Tämä elämä, se on tässä, se kuluu joka hetki, ja joka hetken minkä tuhlaa turhiin haaveisiin, se on kaikki pois siitä mitä voisi olla.
Minä en ymmärtänyt aikoinaan paljokaan ajasta, elämästä, rakkaudesta, olin kiinni turhissa asioissa, unelmoin asioista joilla loppujen lopuksi ei ole mitään tekemistä onnen kanssa jne. Tuli hetki kun pysäytin sen oravanpyörän, katsoin elämääni, ja tartuin toimeen. Minä uskon että kuka vain pystyy muutokseen, uskon että onni on kaikkien ulottuvilla kun vain avaa silmät totuudelle eikä kuvitelmissa elä. Minä uskon että elämä on elämisen arvoista ja minä elän omani tuhlaamatta enään päivääkään.
en usko siihen että elämä on vain sitä eikä muuksi voi muuttua. Se on siitä kiinni kuinka paljon haluaa sen eteen nähdä vaivaa. Yksikään asia ei ole ilmainen, saatikka sitten rakkaus tai hyvä suhde. Asioiden eteen on tehtävä töitä, uskottava, ja oltava valmis monella eri tapaa.
Voihan sitä unelmoida kaksinkin, koska tosiasia on että mikään hyvä ei ole täydellisen hyvää, ellei ole ihmistä jonka kanssa sen voi jakaa.
Elämästä voi ottaa kaksin käsin kiinni, alkaa elämää sitä eikä leiki onnettomien unelmien elämää.
Tämä elämä, se on tässä, se kuluu joka hetki, ja joka hetken minkä tuhlaa turhiin haaveisiin, se on kaikki pois siitä mitä voisi olla.
Minä en ymmärtänyt aikoinaan paljokaan ajasta, elämästä, rakkaudesta, olin kiinni turhissa asioissa, unelmoin asioista joilla loppujen lopuksi ei ole mitään tekemistä onnen kanssa jne. Tuli hetki kun pysäytin sen oravanpyörän, katsoin elämääni, ja tartuin toimeen. Minä uskon että kuka vain pystyy muutokseen, uskon että onni on kaikkien ulottuvilla kun vain avaa silmät totuudelle eikä kuvitelmissa elä. Minä uskon että elämä on elämisen arvoista ja minä elän omani tuhlaamatta enään päivääkään.
Olen ollut voimaton jo pidemmän aikaa, ja viime päivinä en ole edes poistunut kotoani. Juuri äsken itkin lattialla, ja en kyllä näe elämässäni mitään hyvää. Muutoksia kylläkin on luvassa talven myötä, mutta positiivisia ne uudet jutut eivät ole, eikä minulla myöskään ole juurikaan kontrollia niihin.
Mielelläni tarttuisin elämästä kaksin käsin kiinni ja kävisin toimeen omankin onneni eteen, mutta mitään ei tule mieleen sellaista mitä voisin tehdä. Liikuntaa olen harrastanut ennen tätä viimeisintä lamaannustani, mutta ei se auta. Yhtään ystävää tai kaveria minulla ei ole, ja olen väsynyt kulkemaan kaikkialla yksin. Olen kaikkialla ulkopuolinen, paikkakuntani väki tuntee minut ulkopuolisena, ja sisälle olen täysin turhaan tähän mennessä pyrkinyt.
en tunne sua ja tilannettasi. Mutta jos sä olet noin surullinen ja masentunut siellä, niin miksi sä olet siellä? Joskus pitää ottaa iso askel, pitää vain jättää kaikki taakseen. Jos sulla on jokin syy miksi et voi poistua niin kannattaa miettiä onko se tarpeeksi hyvä syy jäädä, jos sulla on ihan pakkopakko, esim sairaus,lailliset asiat, niin ne on tietysti eri asia.
Miksi sulla ei ole yhden yhtä kaveria? Onko jotain mitä sinun kannattaa muuttaa käytöksessäi tai tavassa etsiä ystävää, kaveria?
Sun vain tarvii pilkkoa koko elämäsi niin pieniin osiin kuin pystyt, ja katsot sitten jokaisen asian kohdalla onko se hyvä niin ja jos ei niin miten sen voisi muuttaa.
Ei sun kerralla tarvi muuttaa koko elämääsi, minä tein niin, se oli jollain tapaa niin iso askel että minulla se muutti niin paljon asioita että löysin ihan uuden tarkoituksen elämääni.
Tuntuu että sinulta menee kaikki energia siihen että hengität ja pysyt suurinpiirtein elossa. Se mitä sinä kaipaat on uudet kuviot, tilaa hengittää, ja saada mahdollisuuden päästä "sisään" johonkin. Kun se harmaa kivi, jonka läpi niin monet koittavat, on kuitenkin kalloa kovempi, minä olen opetellut kiertämään kiven ja etsinyt sitä varten uusia polkuja.
Kuten sanottu en tiedä tilannettasi, mutta sen minä tiedän että saa olla aikamoinen tilanne jota ei mitenkään pysty muuttamaan.
Minä kyllä tiedän miltä sinusta tuntui siellä lattialla ja siksi minä uskon että voin sanoa sulle, että sieltä pääsee pystyyn, ja sinä olet sen arvoinen.
Kirjoitit hyvin viisaasti, ja jäin pohtimaan sanojasi niin hartaasti että melkein unohdin että nukkumaankin on mentävä.
Mutta kiitos vielä! Vaikka et tunne tilannettani, niin ajatuksillasi kyllä on minulle merkitystä. Muutoksia elämääni on pakosta tulossa, ja hankaluuteni on se että saan kuitenkin valita minkä päämuutoksen kahdesta vaihtoehdosta otan. Valitsenko sen mikä nyt vaikuttaa turvallisemmalta, vai sen mikä ehkä tarjoaisi tilaa hengittää? Se minun on päätettävä itse, ja kestettävä myös seuraukset... myös ne joihin en enää sitten voi itse vaikuttaa.
Kai tässä on sen ison muutoksen jälkeen ajateltava niinkuin AA:laiset, eli hyväksyttävä se mitä ei voi muuttaa ja tsempattava sitten tosissaan siihen mikä on itsestä kiinni. Ongelmien pilkkominen pieniin osiin varmasti helpottaa niiden käsittelyä. Näin muuten kun kaikki tuntuu ylivoimaiselta ja mahdottomalta.
Mutta kyllä minun nyt on mentävä petiin, ennenkuin nukahdan näille sijoilleni.
Se on niin pelottavaa ja ihanaa ja hämmästyttävää samaan aikaan,miten joku jota ei edes tunne saa perhoset kutittaa mahassa niin että ne nostaa sut ilmaan..
Minäkin olen liidellyt hänen kanssaan vaikka ja missä mielikuvituksissani ja saan ihme voimaa kun ajattelen häntä.. tuntuu että olen powerpuff tyttö ja pystyn mihin vaan..
-paitsi kohtaamaan todellisuuden, hänet..
silloin olen taas päinvastoin ujo änkyttävä naapurin tiina jolla on sosiaalifobia.
Tämmönen ihastus viiltelee loppupeleis vaa sisuskaluja..
Ku tietää et On olemassa mahdollisuus,mutta se on niin pelottavaa ettei vaan kykene sitä silmiin katsomaan!
joutuu ottamaan pienen riskin, vaikka onko se riski jos voi saada rakkautta osakseen.
Samaa mieltä kanssasi :) Elämässä tosiaan joutuu joskus ottamaan riskejä, saadakseen sitä, mitä haluaa ja tahtoo. Liiallinen riskinotto on tietenkin uhmakasta ja sitä ei sovi käyttää joka tilanteessa. Mutta, jos ottaa riskejä, on myös osattava varautua pettymyksiin.
ei löydä liian varovaisella ja ylenpalttisella riskien minimoimisella;) Tunteiden mukaan pitää uskaltaa heittäytyä.
mutta en tiedä miten sitten käy jatkossa jos pääsee nipin napin.