Olen 17-vuotias tyttö, painan 107 kg ja olen 161 cm pitkä. (noniin, kohta tulee nauravia haukkuma-viestejä, jeejee) Synnyin melkein keskosena, mutta olen sittemmin ollut aina ylipainoinen, iästä 6 lähtien.
Nyt odotan 18 vuoden ikää, että teemme lähetteen syömishäiriöklinikalle. Asiaan pitää saada muutosta, en pysty hillitsemään syömistä. Kärsin siis BEDistä. Koulupäivätkin ei suju, kun ajattelee sipsejä dipissä, hamppareita, karkkia..
Kärsin masennuksesta ja kun aloin syömään lääkkeitä v. 2003/2004 lähtien, ne tietty lisäsi painoa samalla.
Luulisi että näin lihavalla tytöllä olisi isot rinnat? Ei, ketunkuonot. Minua ei ole siunattu edes niillä.
Onko muita, ketkä ovat kokeneet samantapaisen elämän kuin minä tai ovat yhtä ylipainoisia?
Nyt odotan 18 vuoden ikää, että teemme lähetteen syömishäiriöklinikalle. Asiaan pitää saada muutosta, en pysty hillitsemään syömistä. Kärsin siis BEDistä. Koulupäivätkin ei suju, kun ajattelee sipsejä dipissä, hamppareita, karkkia..
Kärsin masennuksesta ja kun aloin syömään lääkkeitä v. 2003/2004 lähtien, ne tietty lisäsi painoa samalla.
Luulisi että näin lihavalla tytöllä olisi isot rinnat? Ei, ketunkuonot. Minua ei ole siunattu edes niillä.
Onko muita, ketkä ovat kokeneet samantapaisen elämän kuin minä tai ovat yhtä ylipainoisia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
onhan meitä muitakin!
itse olen 160cm ja 100kg,että olisi tässä urakkaa minullakin!
toivottavasti saat avun klinikalta,olet niin nuorikin vielä että menee elämäsi hukkaan näitten asioitten kanssa kärvistellessä =/.
niin ja ketunkuonot on täälläkin,ei tietoakaan "uhkeasta xl-naisesta" =).
toivon todella sulle kaikkea hyvää,toivottavasti saat itsesi kuntoon ja pääset nauttimaan normi elämästä!
On tyypillinen stereotypia että isot naiset omaavat hirveät utareet, että on edes jotain, mitä "ihastella". Mutta ei, onneksi on pikkuruisiakin. :D
Kiitos rohkaisevasta viestistäsi, iso tsemppi Sinullekin.
Ota sipsien sijaan jotain terveellisempää esim. tee kotona leipiä. Syö maha täytyeen ja myöhemmin voit alkaa vähentää syömistä. Lopuksi ei edes tee niin paljon mieli hyviä.
Ikävää että sinunkin teini-ikäsi on ongelmaista. Mutta ei hätää, et ole yksin! Monet ovat kokeneet teini-iän helvetin. On hienoa että pääset hoitoonkin, mutta ota huomioon seuraavat asiat:
Ala harrastaa liikuntaa! Se on sinunkin ikäsellesi tärkeä tapa kuluttaa syötyjä energioita, lisäksi käsityksesi omasta kehostasi tulee mieluisammaksi. Itsellänikin on ketunkuonorinnat, mutta ei se minua haittaa kun olen jumpannut itseni kiinteäksi ja terhakaksi. Samalla masennuksesi lievenee huomattavasti kun panet kehon mielihyvähormonit liikkeelle.
Aloita kävelemällä jotta totut liikkumiseen. Suunnittele joka päiväksi oma kävely tai pyörälenkki, käyt vaikka katsomassa jotain mielenkiintoisia paikkoja. Ruksaat sitten liikuntapäiväkirjaasi joka päivän kohdalle jokin liikuntatehtävä. Tai edes joka toisen. Liikunta on aluksi ikävää, kun on huono kunto, hikoiluttaa, happi loppuu ja hävettää.. Mutta jo ensimmäisen kerran jälkeen olet ylpeä itsestäsi, ja tiedät että ensimmäiset kalorit lähtivät palamaan.
Sitten päätät minkä ihanan liikuntaharrastuksen aiot alottaa. Kokeile vaikka eri lajeja.. esim. uinti, vesijuoksu, ryhmäjumppa, show tanssi, frisbee golf.. on paljon mahtavia lajeja. Netistä saat tietoa siitä kuin paljon eri lajit kuluttavat kaloreita. Liikunta muuttuu pian mukavaksi, ja olet hyvin ylpeä ikiomasta harrastuksestasi.
Sinä hoidat itseäsi ruoalla, koska sinulla on paha mieli. Mieli tulee satavarmasti paremmaksi jos harrastat liikuntaa, mutta on myös hyvä pitää kiinni hyvästä hoitosuhteesta, koska sinun on hyvä puhua ongelmistasi ammatti-ihmisen kanssa.
Minä olin itse lihava ja masentunut.. surressa ja syödessä meni monta vuotta... Minua painoi menneisyyden ikävät tapahtumat, ja pidin itseäni ihan nollana.
Nyt minulla on niin paljon kaikkea ihmeellisen upeaa mistä en osannut ennen kuin haaveilla! Olen terve, pirteä, normaalipainoinen ja onnellinen.. elämäni on tyydyttävää ja nautinnollista. Työni ja opintoni ovat elämäni suuri suola, olen mielestäni todella onnekas. Ja sitten löytyi komea mieskin... jota en osannut edes odottaa...
Olen tuntenut kolme ylipainoista. Yksi oli itseäni muutaman vuoden nuorempi 22 v nainen, 162 cm/132 kiloa. Toinen oli 27 v, en muista pituutta tarkkaan, taisi sanoa että jotain 165.. painoa oli 120. Kolmas ei koskaan sanonut painoaan mutta uskoisin olleen painavampi kuin kumpikaan noista kahdesta edellisestä ja pituudelta tasan sama kuin minä, eli 163.
Et siis ole mikään erityisen massiivinen, ainakaan minun mielestäni.
Pyri ensisijaisesti aluksi vaikka siihen, ettei paino enää NOUSISI. On nimittäin aika raskasta ajatella, että pitäisi laihtua xx kymmentä kiloa. Se lisää paineita ja aiheuttaa masennusta. Koeta ensin pitää paino samassa kuin nyt.. ja jos sitten motivaatiota löytyy, niin pudota. Mutta jos ei, niin pyri elämään hyväkuntoista elämää tuon painoisena. Liiku, kävele, ui, pyöräile. Huomaa, että pyöräksi kannattaa valita joku hiukan tukevampi - kestää painoa paremmin. Nuo mainitsemani lajit eivät rasita niveliä, joten ovat suositeltavia kyllä.
Voit myös kokeilla itämaista tanssia, se sopii pehmeänä liikuntana hyvin myös pyöreille naisille. Koeta arvostaa itseäsi, olet niin herkässä iässä! Hemmottele itseäsi vaikkapa uusilla meikeillä ja vaatteilla. Älä ainakaan ala rankaista ja inhota itseäsi. Hyvä itsetunto muuten oikeasti välittyy ympäristöön. Koeta jaksaa hymyillä, etsiä itsestäsi puolia, joista pidät.
Vaarana kaikissa näissä klinikoissa on se, että alat nähdä itsesi SYÖMISHÄIRIÖNÄ, eli keskitytään vain tähän yhteen toimintaasi. Olet enemmän kuin vain se, olet ihminen, persoona, yksilö - nuori nainen. Mitä teetkin, niin älä muutu vain suuta ja vatsaa ja ruoan määriä ajattelevaksi ihmisen viipaleeksi. Kokonaisuus on aina enemmän kuin osiensa summa.
Tsemppiä syksyyn! :)
Todella hienosti kirjoitettu! Itse olen "vain" 20 kg ylipainoinen mutta tuska on kova kun yrittää ajatellakin painon pudottamista. Tuosta tekstistä totisesti sain itselleni hyvän mielen ja uuden ajattelumallin;
"Pyri ensisijaisesti aluksi vaikka siihen, ettei paino enää NOUSISI." Olen aina masentunut jos paino ei ole pudonnut, vaikka tiedostaisin etten ole tarpeeksi edes yrittänyt. Mutta en ole huomannut että masentumisen sijaan voisinkin olla iloinen siitä ettei paino ole noussut! Ylipäätään olisi kaiketi hyvä keskittyä omaan hyvään oloon eikä itsensä piiskaamiseen joka niin usein johtaa itsesääliin ja syöpöttelyyn.
Sain tekstistä huimasti positiivista mieltä, kiitos siitä :)