jatkuvasti

hiukset ja ihmetyttää, että onko ikääntyminen ainoa syy siihen. Olen jo 60-nainen ja syön terveellisesti ja käyttänyt vuosia omega-3 kapseleita, joskus syön kalkkitabl, mutta en säännöllisesti. Kilpirauhasen vajaatoiminta ollut kuutisen vuotta, johon lääkitys. Kynnet ovat vahvat ja hyvät. Maitotuotteista käytän juutoja, rahkaa ja raejuustoa. Maitoa en voi juoda.

Nyt parin, kolmen vuoden aikana hiukset ovat ohentuneet n. neljänneksen. Ihmeissään olen. Äitini - liki 90v omaa edelleen erittäin vahvat ja tuuheat hiukset. Onko kellään "reseptiä" millä hiukset vahvistuisi ja oheneminen loppuu. Kiitos!
3527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

miltei kaikilta, valitettavasti. Voithan yrittää Revivogenia (shampoo hoitoneste), mutta se auttaa periaatteessa vain miestyyppiseen hiustenlähtöön. Ai niin, onhan kaupassa myös anti age -shampoita, jotka on juuri ikääntyvien hiuksille suunniteltu. Ei kokemusta käytöstä.

Omalla äidilläni oli 80 saakka tosi tuuhea tukka, sitten alkoi ohentua. Itse aloin kärsiä hiustenlähdöstä vähän yli nelikymppisenä. Nyt kuutisen vuotta myöhemmin jäljellä noin kolmannes siitä, mikä oli lähtötilanne. Hormonipillerit ovat hidastaneet hiustenlähtöä.

Äänestä
  • vastaa ja kiittää vinkeistä. Iän tiedän ohentavan monilla myös hiuksia, kuin muutakin karvoitusta, mutta mikä mahtaa olla taustalla heillä,joilla on erittäin vahvat hiukset vielä vanhanakin. Kai perintötekijät osin, mutta vaikka olen äitini "kopio" pitkälti, en ole perinyt hiuslaatua. Niitä anti-age shampoita ja hoito-aineita olen kokeillut, enkä huomaa eroa missään.

    Äitini täyttää 89 ja tukka yhtä vahva - erittäin tuuhea - kuin nuorena. Äidin hiukset alkoivat harmaantua vasta 75v ja harmaantuminen toi hiuksiin karheutta. Itselläni on muutama harmaa hius ohimoilla. En ole käyttänyt hormonihoitoja, muuta kuin kilpirauhashormonia. Silläkin saattaa olla jotain merkitystä hiuksiin.

    Äänestä

useilla tuo hiustenlähtö vaivana, eikä kilpirauhaslääkityskään siihen välttämättä tehoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohenevat kirjoitti:

hiukset ja ihmetyttää, että onko ikääntyminen ainoa syy siihen. Olen jo 60-nainen ja syön terveellisesti ja käyttänyt vuosia omega-3 kapseleita, joskus syön kalkkitabl, mutta en säännöllisesti. Kilpirauhasen vajaatoiminta ollut kuutisen vuotta, johon lääkitys. Kynnet ovat vahvat ja hyvät. Maitotuotteista käytän juutoja, rahkaa ja raejuustoa. Maitoa en voi juoda.

Nyt parin, kolmen vuoden aikana hiukset ovat ohentuneet n. neljänneksen. Ihmeissään olen. Äitini - liki 90v omaa edelleen erittäin vahvat ja tuuheat hiukset. Onko kellään "reseptiä" millä hiukset vahvistuisi ja oheneminen loppuu. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu