Myrkky säilyy, vaikka bakteerit kuolevat.

Home huolettaa

[Mari Heikkilä 9.3.2007, 11:05]


Hometalojen terveyshaitoista on hurjia kertomuksia: ihmiset ovat menettäneet kosteusvaurion takia työpaikkansa, kotinsa tai mielenterveytensä. Mutta mitä kosteusvauriot tyypillisesti aiheuttavat?

- Lievät oireet ovat tyypillisiä limakalvojen ja ihon ärsytysoireita, silmäoireita, nuhaoireita, iho-oireita ja astman pahenemisia. Osa potilaista joutuu infektiokierteeseen: kurkkutulehdus, poskiontelotulehdus, korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus toisensa jälkeen. Meille tulee potilaita viikoittain, kuvailee ylilääkäri Tari Haahtela Hyksin iho- ja allergiasairaalasta.

Ongelma on, että ei ole diagnoosimenetelmää, joka osoittaisi oireiden aiheutuneen kosteusvauriosta. Lääkäri joutuu turvautumaan päättelyyn, joka sulkee muut mahdolliset syyt pois, ja arvioi, miten todennäköistä on altistuminen kosteusvauriomikrobille. Terveyskeskuslääkärin keinot ovat vähäiset.

- Voi tietysti tehdä allergiatestauksia, ihotestausta ja mittauttaa veressä olevia allergiavasta-aineita, mutta niistä ei ole paljon hyötyä. Onki on väärässä lammessa.

Homeallergia on erittäin harvinainen. Sitä esiintyy vain viidellä prosentilla oirehtivista, joten IgE-vasta-aineet jäävät tavallisesti negatiivisiksi. Yleiseen immuunivasteeseen liittyvät IgG-tyypin vasta-aineet voivat kuvastaa altistumista, mutta kyseessä voi yhtä hyvin olla kymmenen vuotta vanha immuunijälki.

Hyksissä aloitettiin kosteusvaurio-ongelmiin keskittyvä sisäilmapolikliininen toiminta vajaat kymmenen vuotta sitten. Hoitajat tekevät kotikäyntejä ja arvioivat, onko kosteusvaurio niin laaja, että se voi olla syypää oireisiin.

Bakteerit ovat suurempi haitta

Mirja Salkinoja-Salosen mukaan homeet eivät ole hometaloissa suurin terveysuhka. Ne ovat lähinnä vain lahottajia, jotka hajottavat entsyymeillään kostean rakennusmateriaalin, lastu- tai kipsilevyn.

Homeita pahempi terveyshaitta ovat kosteusvauriokohtiin pesiytyvät bakteerit, jotka tuottavat haitallisia kemikaaleja ja myrkkyjä ilmaan. Toisaalta ilman homeita ei ole bakteereitakaan. Bakteerit kasvavat syömällä homeen tuottamia sokereita, eikä rakennusmateriaali kelpaa niiden ravinnoksi.

Salkinoja-Salosen ryhmä on löytänyt joistakin näytteistä merkittäviä pitoisuuksia bakteerimyrkkyjä valinomysiiniä, kereulidia ja amylosiinia, joita esiintyy myös vakavissa ruokamyrkytyksissä. Ne ovat iono­foreja, jotka häiritsevät solun kalium­liikennettä. Kalium­ionoforit ovat usein myös immuunisupressiviisia.

- Valinomysiinin tiedetään aiheuttavan depressiota. Sitä tutkittiin aikoinaan mahdollisena tuberkuloosilääkkeenä Yhdysvalloissa, mutta havaittiin, että sillä oli neurologisia vaikutuksia. Se ei ole mikään ihme, sillä hermojen toiminta on ioniliikettä.

Kyseiset kemikaalit ovat hyvin kestäviä ja rasvaliukoisia, joten ne kertyvät helposti pinnoille, erityisesti muoviin. Siksi vanhat tavarat ja tekstiilit voivat aiheuttaa voimakasta oireilua, vaikka rakennuksen kosteusongelma olisi jo korjattu.

- Myrkky säilyy, vaikka bakteerit kuolevat. Se tarttuu myös itiöihin ja liikkuu pölyn mukana, kuvailee joulukuussa aiheesta väitellyt Raimo Mikkola.


http://www.mediuutiset.fi/displayCommentList.do?commentId=110971
13885
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

esim. oman työpaikkani sisäilmaa täysin puhtaaksi? Minulle on kerrottu, että sisäilma on täysin puhdasta, mutta ei esim. näitä artikkelissa olleita tietoja tietenkään. Kun oireiluni on rajua, niin keuhkolääkäri kertoi että putkeni voivat vain napsahtaa kiinni ja siinä se. Näin ollen hän ei lupaa palata työpaikalleni antanut, jos sen antaa oma keuhkolääkäri niin sitten voit mennä. No ei antanut oma keuhkolääkärikään. Mutta jos tilanne on tuo, niin lusinko nyt taas turhaan näitä sairaslomia (nyt tosin kipeänä), mutta jos ja kun tervehdyn, päästääkö minua yksikään keuhkolääkäri enää työpaikalleni?

Vain maallikoilleko sisäilma on täysin puhdasta ja ammattilaiset sitten tietävät missä mennään ja toimivat sen mukaan?

Äänestä
  • siivottu, ilmastointia myöden ei voida puhua puhtaasta sisäilmasta, ei ainakaan sairastuneiden kohdalla. Kyllä joku ottaa hirmuisen riskin, jos lupa työpaikallesi palaamiseen irtoaa.

    Äänestä

  • sairastellut kirjoitti:

    siivottu, ilmastointia myöden ei voida puhua puhtaasta sisäilmasta, ei ainakaan sairastuneiden kohdalla. Kyllä joku ottaa hirmuisen riskin, jos lupa työpaikallesi palaamiseen irtoaa.

    Osuit juuri asian ytimeen. Vanha rakennus, jossa on homeremppaa tehty vuosia ellei kymmeniä vuosia, on juuri tällainen pommi. Kun kukaan koskaan ei ole tutkinut ja purkanut tarpeeksi syvälle, niin sitten sinne on jäänyt sitä vaurioitunutta rakennetta ja se on siinä. Toinen epäilyttävä asia nykyään on se, että kun ilmastointi on uusittu, niin ajatellaan että nyt on kaikki kunnossa ja sisäilma on puhdasta. Ei ajatella nokkaa pitemmälle, että se vanha homelähde jyllää ja saastuttaa ne uudetkin ilmastointiputket.
    Ja sitten on kokonaan tämä toinen, vaarallisempi alue. Myrkyt, jotka ovat imeytyneet niihin muovituoleihin tai mihin tahansa rakennuksen materiaaliin, niin ei ole todellakaan ihme, että pahasti altistunut oireilee yhä. Surkeinta on siellä, jossa luullaan, että kun pölyt on pyyhitty, niin paikat on kunnossa.

    Äänestä

on alhainen koska lääkärit reppanat eivät osaa vetää johtopäätöksiä oireiden ja syy-yhteyksien kanssa. Niinpä tilastollisesti meitä on pikku pikku riikkinen meressä. Todellisuus tietenkin on toinen, jokainen homealtistunut tietää ainakin yhden homealtistuneen, toiset jopa tuntevat kymmeniä. Nämä kun laskettaisiin mukaan, olisivat tilastot ihan muuta.
Mutta jos sellainen tilasto julkistettaisiin, niin siitä kyllä oikeasti syntyisi ihan hirveä metakka ja jos kansalaiset vielä saisivat tietää että näitä asioita on peitelty vuosi kaudet, niin siinä Stasin juttukin kalpenisi näiden totuuksien rinnalla.

Äänestä
  • kotonaan ja/tai työpaikalla. n. 50 % rakennuksista esiintyy, jonkiasteinen kosteusvaurio. Homeet alkavat viihtyä rakenteissa jo pari viikkoa vaurion sytymisen jälkeen.

    Kaikki eivät kuitenkaan sairastu.

    Äänestä

  • altistuu homeille kirjoitti:

    kotonaan ja/tai työpaikalla. n. 50 % rakennuksista esiintyy, jonkiasteinen kosteusvaurio. Homeet alkavat viihtyä rakenteissa jo pari viikkoa vaurion sytymisen jälkeen.

    Kaikki eivät kuitenkaan sairastu.

    Täysin tietoinen päätös, ettei saada oikeaa diagnoosia.

    Äänestä

  • lakaistu maton alle kirjoitti:

    Täysin tietoinen päätös, ettei saada oikeaa diagnoosia.

    ei sitten olisi? Suomi on kuitenkin maailman edistyksellisimpiä maita tässä suhteessa.

    Äänestä

Onko teillä tietoa miten nämä bakteerit ja myrkyt jatkavat eloaan elimistössä pahimman altistuksen loputtua? Meidän perheessä oli oireet tosi rankkoja, itse jouduin muutaman kerran jopa sairaalaan ja lekurin diagnoosi oireista oli tensionneck? ;o ).

Voiko elimistö puhdistua näistä myrkyistä jos yrittaa parantaa yleiskuntoa (vaikka siihen ei olisi kyllä voimia)

Äänestä
  • Minullakin tension neck, tosin sen taustalla 23 vuoden takainen ylimmän niskanikaman murtuma (joka huomattiin 1,5 kuukautta kolarin jälkeen). Voisiko olla olla että osa kipu- ja särkyoireista samanlaisia kuin homealtistuksessa.

    Tosin en itsekään tiedä mitkä nykyisistä oireista homelatistuksesta ja mitkä niskavammasta. Aluksi epäilin että kova yskä ja keuhkoputkentulehdukset olisivat olleet särkylääkkeiden sivuoireita.

    Äänestä

  • myrkkyjen puoliintumisajasta ja siihen ei kai voi paljoa vaikuttaa. Näin olen ymmärtänyt.


    http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html

    Kun mikrobimyrkky on päässyt ihmiseen, siitä ei pääse eroon. Myrkyt kertyvät ja kertyvät, mutta häviävät hyvin hitaasti. Dioksiinimittausten perusteella ilmiö on ennustettavissa, koska dioksiinilla on samanlaisia fysikaalisia ominaisuuksia kuin mikrobimyrkyillä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.

    Äänestä

  • näiden kirjoitti:

    myrkkyjen puoliintumisajasta ja siihen ei kai voi paljoa vaikuttaa. Näin olen ymmärtänyt.


    http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html

    Kun mikrobimyrkky on päässyt ihmiseen, siitä ei pääse eroon. Myrkyt kertyvät ja kertyvät, mutta häviävät hyvin hitaasti. Dioksiinimittausten perusteella ilmiö on ennustettavissa, koska dioksiinilla on samanlaisia fysikaalisia ominaisuuksia kuin mikrobimyrkyillä, Mirja Salkinoja-Salonen kertoo.

    ...myrkyt siirtyvät vauvaan.

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elinymparisto/ymparistomyrkyt/dioksiinit/

    Äidinmaito on eräs tärkeimmistä dioksiinien lähteistä. Dioksiinipitoisuus äidin rasvakudoksessa, seerumin lipidiosassa ja rintamaidon rasvassa on lähes sama. Imetys onkin äidille tehokas keino vähentää dioksiinikuormaansa, joka voi pienentyä jopa 25 %. Toisaalta imetyksessä tämä sama määrä dioksiineja siirtyy paljon pienempään lapsen kehoon. Rintaruokitut lapset ovatkin ilmeinen suuren dioksiinialtistuksen ryhmä

    Äänestä

  • raksaweb kirjoitti:

    Minullakin tension neck, tosin sen taustalla 23 vuoden takainen ylimmän niskanikaman murtuma (joka huomattiin 1,5 kuukautta kolarin jälkeen). Voisiko olla olla että osa kipu- ja särkyoireista samanlaisia kuin homealtistuksessa.

    Tosin en itsekään tiedä mitkä nykyisistä oireista homelatistuksesta ja mitkä niskavammasta. Aluksi epäilin että kova yskä ja keuhkoputkentulehdukset olisivat olleet särkylääkkeiden sivuoireita.

    http://www.youtube.com/watch?v=8ZYSbPEc4eM

    Äänestä

lainsäädäntö on tarkkaa mykotoksiinien osalta. Samanlaiset säädökset pitäisi saada myös hengitysilman myrkyille.

http://europa.eu/scadplus/leg/fi/lvb/l21115k.htm

Okratoksiini A on useiden sienten (Penicillium- ja Aspergillus-lajien) tuottama mykotoksiini. Sitä esiintyy luonnollisesti monissa kasvituotteissa, kuten viljoissa, kahvinpavuissa, kaakaossa ja kuivatuissa hedelmissä kaikkialla maailmassa. Sitä on löydetty esimerkiksi viljatuotteista, kahvista, viinistä, oluesta ja rypälemehusta mutta myös eläinperäisistä tuotteista kuten sian munuaisista. Elintarvike- ja ihmisverinäytteistä tehdyt okratoksiini A:n esiintymistiheyttä ja pitoisuutta koskevat tutkimukset osoittavat, että elintarvikkeet ovat usein saastuneita. Okratoksiini A on mykotoksiini, jolla on karsinogeenisia, nefrotoksisia, teratogeenisia, immunotoksisia ja mahdollisesti neurotoksisia ominaisuuksia. Se on myös liitetty ihmisillä esiintyvään nefropatiaan. Okratoksiini A:n puoliintumisaika ihmiskehossa voi olla pitkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikkuu pölyn mukana kirjoitti:

Home huolettaa

[Mari Heikkilä 9.3.2007, 11:05]


Hometalojen terveyshaitoista on hurjia kertomuksia: ihmiset ovat menettäneet kosteusvaurion takia työpaikkansa, kotinsa tai mielenterveytensä. Mutta mitä kosteusvauriot tyypillisesti aiheuttavat?

- Lievät oireet ovat tyypillisiä limakalvojen ja ihon ärsytysoireita, silmäoireita, nuhaoireita, iho-oireita ja astman pahenemisia. Osa potilaista joutuu infektiokierteeseen: kurkkutulehdus, poskiontelotulehdus, korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus toisensa jälkeen. Meille tulee potilaita viikoittain, kuvailee ylilääkäri Tari Haahtela Hyksin iho- ja allergiasairaalasta.

Ongelma on, että ei ole diagnoosimenetelmää, joka osoittaisi oireiden aiheutuneen kosteusvauriosta. Lääkäri joutuu turvautumaan päättelyyn, joka sulkee muut mahdolliset syyt pois, ja arvioi, miten todennäköistä on altistuminen kosteusvauriomikrobille. Terveyskeskuslääkärin keinot ovat vähäiset.

- Voi tietysti tehdä allergiatestauksia, ihotestausta ja mittauttaa veressä olevia allergiavasta-aineita, mutta niistä ei ole paljon hyötyä. Onki on väärässä lammessa.

Homeallergia on erittäin harvinainen. Sitä esiintyy vain viidellä prosentilla oirehtivista, joten IgE-vasta-aineet jäävät tavallisesti negatiivisiksi. Yleiseen immuunivasteeseen liittyvät IgG-tyypin vasta-aineet voivat kuvastaa altistumista, mutta kyseessä voi yhtä hyvin olla kymmenen vuotta vanha immuunijälki.

Hyksissä aloitettiin kosteusvaurio-ongelmiin keskittyvä sisäilmapolikliininen toiminta vajaat kymmenen vuotta sitten. Hoitajat tekevät kotikäyntejä ja arvioivat, onko kosteusvaurio niin laaja, että se voi olla syypää oireisiin.

Bakteerit ovat suurempi haitta

Mirja Salkinoja-Salosen mukaan homeet eivät ole hometaloissa suurin terveysuhka. Ne ovat lähinnä vain lahottajia, jotka hajottavat entsyymeillään kostean rakennusmateriaalin, lastu- tai kipsilevyn.

Homeita pahempi terveyshaitta ovat kosteusvauriokohtiin pesiytyvät bakteerit, jotka tuottavat haitallisia kemikaaleja ja myrkkyjä ilmaan. Toisaalta ilman homeita ei ole bakteereitakaan. Bakteerit kasvavat syömällä homeen tuottamia sokereita, eikä rakennusmateriaali kelpaa niiden ravinnoksi.

Salkinoja-Salosen ryhmä on löytänyt joistakin näytteistä merkittäviä pitoisuuksia bakteerimyrkkyjä valinomysiiniä, kereulidia ja amylosiinia, joita esiintyy myös vakavissa ruokamyrkytyksissä. Ne ovat iono­foreja, jotka häiritsevät solun kalium­liikennettä. Kalium­ionoforit ovat usein myös immuunisupressiviisia.

- Valinomysiinin tiedetään aiheuttavan depressiota. Sitä tutkittiin aikoinaan mahdollisena tuberkuloosilääkkeenä Yhdysvalloissa, mutta havaittiin, että sillä oli neurologisia vaikutuksia. Se ei ole mikään ihme, sillä hermojen toiminta on ioniliikettä.

Kyseiset kemikaalit ovat hyvin kestäviä ja rasvaliukoisia, joten ne kertyvät helposti pinnoille, erityisesti muoviin. Siksi vanhat tavarat ja tekstiilit voivat aiheuttaa voimakasta oireilua, vaikka rakennuksen kosteusongelma olisi jo korjattu.

- Myrkky säilyy, vaikka bakteerit kuolevat. Se tarttuu myös itiöihin ja liikkuu pölyn mukana, kuvailee joulukuussa aiheesta väitellyt Raimo Mikkola.


http://www.mediuutiset.fi/displayCommentList.do?commentId=110971

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu