Opiskelen 2. vuotta amk:ssa hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohtoa. On kuitenkin alkanut kiinnostaa alaan liittyvät opinnot yliopistolla - varsinainen ravintolatyö kun ei tunnu ollenkaan omalta jutultani.
Vaihtoehtoja olen kaavaillut muutamia, mutta nyt kaipaisin HY:n maa- ja metsätieteellisessä opiskelevilta/opiskelleilta hieman tiedonjyväsiä!
Eli vaihtoehto 1. olisi opiskella amk:ssa tämä lukuvuosi normaalisti ja hakea keväällä HY:oon pääaineena ravitsemustiede, sivuaineena kiinnostaisi elintarvike-ekonomia. Ongelmana on, etten ole opiskellut kemiaa joten kävisin vuoden ajan aikuislukiossa kemian kursseja mahdollisimman monta - pitäisikö niillä tiedoilla selvitä pääsykokeista?
Vaihtoehto 2. olisi hakea samaiseen yliopistoon mutta elintarvike-ekonomia pääaineeksi, koska sitten voisin vuoden ajan keskittyä nykyiseen kouluuni eikä tarvitsisi päntätä kemiaa iltaisin. Ja kuulemani mukaan elintarvike-ekonomiaan olisi helpompi myös päästä sisään. Voisinhan kai silloin myös lukea sivuaineena ravitsemustiedettä?
Vaihtoehto 3. on suorittaa nykyinen tutkintoni normaalisti ja hakea sitten maisteriohjelmaan - mutta voiko hotelli- ja ravintola-alan restonomina hakea Helsingin yliopistoon esim. ravitsemustieteen maisteriohjelmaan (tai elintarvike-ekonomian)? Onko sellaista olemassa?
Ja mikä olisi periaatteessa paras paketti; kandiksi ja maisteriksi lukeminen yliopistossa & kahden vuoden restonomiopinnot, vaiko restonomin tutkinto ja maisteriopinnot yliopistossa?
Kiitos jos jaksoitte lukea ja vastata :)
Päästään pyörällä
2
2030
Vastaukset
- Elintarviketeknologi
Hei!
Opiskelen toistavuotta elintarviketeknologiaa yliopistolla. Hain aikanaan ravitsemustieteeseen, mutta pisteeni eivät riittäneet. Lukiossa luin pitkän matematiikan ja kemian ja kävin valmennuskurssin. Itselläni kävi kokeessa huonotuuri, koska matemetiikan osio oli aivan liian vaikea/omituinen. Kemia osiosta sain muistaakseni lähes täydet.
Uskon, että ainakin elintarvikemiaa pääset lukemaan, mutta jos ravitsemukseen pysyvät edelleen korkeatpisterajat suosittelen suurta panostusta. Muihin opintosuuntiin ei ole niinkään vaikea päästä.
Toivottavasti auttoi. Unohdin jo mitä kysyit :)- Mitä tehdä?
Hei,
elintarvikekemia ei niinkään kiinnosta... Eli lähinnä ne ravitsemustiede ja elintarvike-ekonomia. Kyse ei siis ole oikeastaan siitä, mihin olisi helpointa päästä sisään - kyllä sisään aina pääsee jos viitsii ja ehtii nähdä vaivaa...
Eli kysymys on siitä, kannattaako ensin suorittaa restonomin tutkinto ja sen jälkeen siirtyä maisteriohjelmaan yliopistolle (ja voiko niin ylipäätään tehdä), vai olisiko järkevämpää suorittaa koko tutkinto eli kandiksi ja maisteriksi yliopistolla...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019