minulla on ollut allergia ja allerginen astma
aivan pikkuvauvasta asti. olen kuitenkin hyvin
eläinrakas ja tietenkin haluaisin lemmikin.
ainahan ovat olemassa liskot kalat ym. mutta
kaloja meillä jo on eikä liskoille tai käärmeille
löydy tilaa. kannattaako siis hankkia eläin
jolle voi allergisoida ja vain popsia lääkkeitä
aamuin illoin? olen myös kuullut että allergia
vain yksinkertaisesti loppuisi kun sille
altistuu pitkään. kokemuksia?? onko jollakulla
onnistanut??
aivan pikkuvauvasta asti. olen kuitenkin hyvin
eläinrakas ja tietenkin haluaisin lemmikin.
ainahan ovat olemassa liskot kalat ym. mutta
kaloja meillä jo on eikä liskoille tai käärmeille
löydy tilaa. kannattaako siis hankkia eläin
jolle voi allergisoida ja vain popsia lääkkeitä
aamuin illoin? olen myös kuullut että allergia
vain yksinkertaisesti loppuisi kun sille
altistuu pitkään. kokemuksia?? onko jollakulla
onnistanut??
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei.
Päätinpä ottaa kantaa tohon sun ongelmaan, itselläni nimiäätin on eläinpölyallergia, välillä toi pahakin ja pahinpaan hätään on määrätty astmalääkkeitäkin, mutta tarvitsen niitä vain satunnaisesti.
Itselläni on rotikka, oireet ovat vähentyneet lähes olemattomiin hyvän ilmanpuhdistimen myötä, mikä oli suuri helpotus, kun jo aikaisemmin hankittu lemmikki oli niin rakas ettei siitä voinut luopua.
Olen myös kuullut että eläinpölyssä tai hilseessä on eroja, että jotkut eivät allergisioi ollenkaan, kannattaa vaikka soittaa jonnekkin ja kysellä mikä se sellainen rotu on.
Ja onhan niitä paljon muitakin elukoita joita voi ottaa kun vain kalat ja liskot...
Tämä tietty on henkilökohtaista, mulla toiminut hyvin näin, itse kun olen koiraihminen.
Olen ollut allerginen ja astmaatikko koko elämäni. Lapsena meillä oli koira, josta en saanut koskaan sen kummempia oireita (minulla on nenä tukossa/vuotaa pitkin vuotta riippumatta siitä, onko minulla eläimiä vai ei) Kun muutin omaan asuntoon aikanani, otin kissan. Myöhemmin kissamääräni lisääntyi kolmeen ja otin kissoille kaveriksi vielä koiran. Välissä elelimme muutaman vuoden ilman eläimiä, kun lastemme allergiat puhkesivat, mutta heti kun muutimme maalle hankimme jälleen pari perheenjäsentä. Nyt meillä on koira ja kissa, joille on ulkorakennuksiin laitettu omat tilat, eli meillä ei ole eläimiä sisällä.
Olen huomannut, että mikäli minä käyn kylässä paikassa jossa on kissoja tai koiria, linnuista ja jyrsijöistä puhumattakaan saan heti allergiaoireita. Oma eläin on "uutena" aiheuttanut minulle oireita n. kuukauden, jonka jälkeen mitään ei ilmene. Onkohan tällä jotakin tekemistä siedätyshoidon kanssa??
Hankin itse koiran vuosi sitten. Mulla on ollut koiria aikaisemminkin eikä ikinä mitään allergiaa. Meni kolme viikkoa kun olin hankkinut uuden koiran kun mulla todettiin paha koira-allergia. Lääkäri käski heti luopua koirasta, mutta en luopunut. Alussa oli jonkin verran silmien ja nenän kutinaa ja nuhaa mulla on aina ollut eläinten ja ei eläinten aikana. Meni pari kuukautta oireet loppuivat lähes kokonaan eli eivät olleet enää mitenkään kiusallisia. Nyt taas siitepölyaikana on tullut pahoja oireita, mut hankittiin kans ilmanpuhdistin niin olo on helpottunut. Kaikki koirat erittävät ihostaa hilsettä, jossa on allergisoivaa epiteeliä siis valkuaisainetta. Toiset koirat erittävät tätä vaan vähemmän ja allergisoivat sen takia vähemmän mutta eivät kuitenkaan ole ns. allergiavapaita. Näitä vähemmän allergisoivia rotuja on mm.villakoirat, coton de tulear, bichon frise ja vehnäterrieri.
Täytyy kyl ensiksi sanoa, että kiva kun löytyy muitakin "samassa tilanteessa" olevia... Mutta sitten asiaan. Itselläni on ollut vauvana useita ihottumia ja nyt minulle on vuosien aikana karttunut atooppinen iho, useat eri ruoka-aineallergiat- ja yliherkkyydet jokin aika sitten todettu astma. Kaikista näistä huolimatta meillä on koira ja kissa. Eläinten kasvatus ei ole sellaista mitä sen tulisi olla tilanteessani...eläimet ovat meille kuin omia lapsia, niistä ei luovuta ja ne nukkuvat jopa samassa sängyssä kanssamme..oma kokemukseni eläimistä allergiaperheessä on se, että eläimen voisi ottaa jos omat allergiat sen sallivat. Ajattelen itse niin, että on parempi altistua "hieman" pölyille ja hilseille kun olla ihan steriilissä kodissa. Elikkä pääpointti tässä tekstissä piti olla se, että jos haluaa esim. koiran niin kannattaa tutustua eri rotuihin, vaikkapa naapurin karvaturria rapsuttelemalla, niin silloin pystyy hieman tutkimaan millaiset koirarodut aiheuttavat pahiten allergioita ja mitä itse sietää hyvin..allergiareaktiot kun ovat yksilöllisiä.. toivottavasti edes joku ymmärsi mitä hain tässä tekstissä.
bichon frise tai joku tollanen on sellanen koira ´joka ei allergisoi
mulla ihan sama tilanne, eli olen tosi allerginen karvaisille eläimille. Silti meillä on pieni koira johon olen siedättynyt ja pystyn olemaan ilman allergialääkkeitä kotona. Meillekin turre on tosiaan perheenjäsen joten jännittyneenä odotan onko tuleva lapsemme ellerginen. Toivon tietysti ettei ole mutta jos on niin että pystyisi siedättymään edes omaan koiraamme. Heinäkuussa sen näkee...
ei ole itseasiassa OLEMASSAKAAN sellasta rotua, joka ei allergisoisi.. kokemusta on bichon friséstä ja siskollani puhkesi astma...
joo ei olekaan, mutta ihminen voi siedättyä omaan lemmikkiinsä. Mulla esim ennen perhoskoira, en ollu sille alun jälkeen yhtään allerginen vaika kaikille muille sen rotuisille olinkin. Joku allerginen pystyy pitämään jopa rotikkaa, joku ei pysty pitämään edes pientä hiirtä. että silleen.