Voiko minulle olla keliakia? Noin vuosi sitten huomasin mahani olevan jatkuvasti kipeä (niitä perusoireita: ilmavaivoja, ripulia, mutta toisaalta taas usein ummetusta, kipua vatsassa, koska ilma ei pääse ulos). Silloin aloitin laktoosittoman ruokavalion, joka taisi ainakin jonkin verran auttaa. Mutta nyt minulla on taas hirveitä vatsavaivoja vaikka laktoosittomia ruokia syönkin. Saan erikoisen kovia oireita esimerkiksi ruisleivästä, nuudeleista, makaroonista, makkarasta, keitoista. Oikeastaan söinpä mitä vaan, vatsa ei tunnu pitävän. Mutta kaurapuuro taitaa olla ainut, johon vatsa ei ainakaan kovin paljon ole reagoinut (mitä nyt huomaa kaikkien oireiden lomassa).
Onkohan vika ruoansulatuksessa, suolessa tai jossain vai onko minulla kenties keliakia? Mitä kaikki ruoka-allergioita minulle voi näiden oireiden mukaan olla? Muistutan vielä, että oireeni ovat täysin samanlaiset kuin ärtyneessä ohutsuolessa, mutta itse luulen, että olen jollekin allerginen(kin), koska en kuitenkaan jatkuvasti stressaa.
Elämäntavatkin ovat terveelliset, vaikka väsymystä on hiukan. Liikun päivittäin, syön melko säännöllisesti sekä suurin piirtein sopivasti. En syö karkkia, roskaruokaa jne. Peruskotiruokaa yleensä tulee syötyä.
Ruoka-allergioita?
4
475
Vastaukset
- keliakiaa kuitenkaan
useimmat makkarat ja keitot ovat gluteenittomia, paitsi jotkut valmiskeitot eivät ole. Voihan sinulla olla keliakia ja jos vatsa on jatkuvasti kipeä, mene hyvä ihminen lääkäriin, täällä ei sulle kukaan pysty diagnoosia tekemään!
- Mastukka
Perunamuusi varsinkin aiheuttaa pahoja oireita vaikka laktoositontakin söisin. Mitä pahaa perunamuusissa voi olla?
- gluteeniton
Ei sinulla mitään keliakiaa ole. Hotkit ruokasi tai syöt liikaa tai peruna ei sovi sinulle. Sillä ei ole mitään tekemistä keliakian kanssa.
- Mastukka
gluteeniton kirjoitti:
Ei sinulla mitään keliakiaa ole. Hotkit ruokasi tai syöt liikaa tai peruna ei sovi sinulle. Sillä ei ole mitään tekemistä keliakian kanssa.
En tiedä, millä reseptillä teet perunamuusisi, mutta oman käsitykseni mukaan siihen yleensä laitetaan vehnäjauhoja ja maitoa. Ja eikös vehnäjauhot ole pahasta keliakiaa sairastavalle?
Ja kuten aiemmin sanoin, syön sopivasti sekä harrastan päivittäin liikuntaa. Peruna ihan perunana ei erikoisemmin aiheuta oireita, mutta perunamuusi aiheuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti19217240SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude29415452Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole9513593Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy14710649Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1179489Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump298155Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla288146Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2176700Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2006385Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri355958