Meillä on kohta 2 v tyttö, jolla on ilmeisesti alkanut uhma. Kai se sitä on, kun pienimmästäkin ja arvaamatta voi alkaa hirmuinen metakka (=itku tai karjunta). Mietityttää tässä vain se oikea suhtautumistapa tuohon älämölöön. Tiedän, että vanhempien on oltava johdonmukaisia, lujia, lämpimiä ym. mutta mitä se aina milloinkin tarkoittaa? Siis jos huuto alkaa ilman kunnon syytä, pitäisikö olla "huomaamatta" vai ottaa syliin hellittäväksi. Jotenkin tuntuu siltä, että sylittelystähän lapsi oppii, että huutamalla saa kuin saakin jotain kivaa (vaikka ei saa sitä, mistä mahdollisesti kiellettiin).
Olisin kovin kiitollinen, jos kertoisitte, miten teillä on toimittu (ja esimerkkien valossa, pliis, eli mistä huudot alkaneet ja miten loppuneet). Kiitos!
Olisin kovin kiitollinen, jos kertoisitte, miten teillä on toimittu (ja esimerkkien valossa, pliis, eli mistä huudot alkaneet ja miten loppuneet). Kiitos!
Vastaukset 4
Vanhimmat
alkaa (luojan kiitos) esikoisen tuo pahin uhmavaihe olla jo takanapäin..
Tosiaan, se huutometakka nyt saattoi alkaa ihan mistä tahansa, enkä mä ainakaan aina edes tienny syytä..
Meillä ei ainakaan sylittely ollut apukeino, se tuntui vaan pahentavan huutoa ja oloa, joten annettiin huutaa siinä missä oli ja välillä kysyttiin, et haluatko tulla syliin, johon yleensä vastaus oli "En". Aikansa huudettuaan tuli sit syliin tai sit saattoi alkaa vaan leikkiä ihan normaalisti. Jos syy huudolle oli tiedossa, niin yritettiin kyl selittää siinä huudon lomassa syytä kieltämiselle (jos oli kyse jonkun kieltämisestä) mut yleensä juteltiin kyl vasta kun lapsi oli jo rauhoittunut.
Johdonmukainen pitää olla siinä, et vaikka joku asia (kieltäminen jostain) aiheuttaisi sen huudon, niin jos se on sellainen asia josta te vanhempina olette sitä mieltä et se on ei, niin se pitää sit olla siitä huutokohtauksesta huolimatta ei.
on kyse erimielisyydestä -Lapsi ei saa esim tahtoaan läpi - niin antaisin huutaa aikansa. Jos onnistuu, niin kiinnittäisin huomion toiseen asiaan Esim et saa äidin kattiloita vaan omat lelut. En suosittele uhmaavan lapsen syliinottamista. Vain jos lapsi vahingoittaa itseään tai on "vaarassa" kassajonossa ollessa ja liikenteessä. Uhmaikä on normaali vaihe. Menee siis ohi toivottavasti jonain päivänä. Lapsi siis tulee syliin kun on rauhoittunut ja ymmärtänyt että ei saa jotain asiaa. Isompi lapsi ymmärtää jo kieltojen perusteluja ja isomman lapsen voi laittaa jäähylle. dr. philin mukaan vuosi per minuutti. Tärkeintä on sopia rajat samoiksi muiden perheenjäsenten kanssa.
minuutti per vuosi! Muutoin saapi aika kauan jäähytellä :))
vastaanpa tähänkin. =) meillä on tytöllä ollut tuota pientä "uhmailua" jo vähän aikaa, ikää nyt 1v7kk. kiukku siis tulee juuri tuollaisissa tilanteissa, joissa jotain kielletään, otetaan pois tms.. myöskin pukeminen on välillä hieman "haasteellista", erityisesti väsyneenä.
olen yleensä toiminut niin, että selitän ihan rauhassa tytölle (kun ei vielä/enää huuda tai itke), miksi nyt toimitaan näin. aika usein rauhoittuu tällä, sitten keksitään jotain muuta tekemistä. jos huuto yltyy mahdottomaksi, annan hänen vain purkaa kiukkunsa ja olen siinä lähellä. annan myöskin ymmärtää, että syliin pääsee jos tahtoo mutta huudolla ei missään nimessä saa tahtoaan läpi. huutavalle ei tarjoilla herkkuja eikä huutamalla saa tavaroita käsiinsä... sanon siis vaikka, että "sitä ... ei nyt saa, mutta saat tulla syliin jos tahdot". myös "pyydäpä nätisti" on paljon käytössä. en itse normaalisti juuri huuda, joten äänen korottaminen toimii meillä aika hyvin myös komentaessa. sitä kun tapahtuu kuitenkin aika harvoin, niin teho säilyy.
tietyissä tilainteissa kiukuttelu on kyllä äärimmäisen raivostuttavaa itsestäkin, esim. jos laitan lapselle ruokaa ja hän ei millään malttaisi odottaa. ei siis nälän takia ole kiukkuinen, vaan siksi että haluaisi välipalan tms. heti eikä kohta.. yleensäkin kaikenlainen odottaminen on ymmärrettävästikin lapselle hankalaa. tällöin en juuri edes kiinnitä kiukkuun huomiota, teen vain sen leivän tms. rauhassa valmiiksi ja kysyn sitten, että oletko nätisti ja tulet syömään. yritän kyllä aina muistaa toistaa, että välillä täytyy odottaakin.. jos se oppi vaikka vähitellen tarttuisi. ;)
aika lailla vaistolla siis itse erottelen ne tilanteet, missä olen huomioimatta ja missä en. jos tilanne on lapselle uusi, yritän selittää sen hänelle rauhallisesti niin että ymmärtäisi, ettei kiukuttelu kannata. sama juttu jos lapsi esim. pettyy kun ei saakaan jotain uutta tavaraa leikkeihinsä. silloinhan kai pitääkin selittää ja vähän ymmärtää sitä lapsen pettymystä, kun asia on hänelle uusi eikä hän voi tietää, ettei juuri se esine ole hänelle tarkoitettu. tutut kielletyt tavarat on sitten asia erikseen.. jos taas on kyse näistä syömisistä/pukemisista, jätän välillä huomioimatta. koska nehän tehdään joka tapauksessa, ei siinä kiukku auta.. tietysti kaikissa tilanteissa juttelen samalla ja selitän tekemisiäni.
se on kuitenkin ollut periaatteena, että kiukustuessaankaan lapsi ei saa lyödä, heitellä tavaroita tms.. ääntä tietysti saa ja pitääkin lähteä. omaan huoneeseen saa myöskin mennä rauhoittumaan, jos kiukuttaa. syliä ja selitystä siis täällä keinoina, noin yksinkertaisesti sanoen..