Välivuosi nuorena

kannattaako?...

Terve! Olen 16 vuotias poika jyväskylän lähettyviltä, ja harkitsen välivuotta. Viime keväänä sain peruskoulun päätökseen, ja hain kone- ja metallialan perustutkintoon opiskelupaikkaa... ja sain sen! Valitsin myös innoissani kaksoistutkinnon. No nyt kun olen nähnyt, millaista siellä metallipuolella on, en todellakaan haluaisi viettää aikaani siellä. Kiroan itseni, että valitsin keväällä sen alan. Nyt olisi suuri haave päästä datanomin perustutkintoa suorittamaan (joo tiedän; ei ole töitä ja blaa blaa...). Mutta en ilmeisesti voi enää siirtyä koulutuksesta toiseen ja syksyn haussa ei ole tuota datanomin tutkintoa ollenkaan. Tulos: ainoa vaihtoehto olisi hakea ensi keväänä uudestaan. Mutta mitä teen ennen sitä? Ei varmasti olisi haittaa käydä vuotta nykyistä alaa, mutta kun sinne meneminenkin tuntuu jo aivan kidutukselta ja silleen..

No sitten tulee vastaan ongelma kaksoistutkinnon kanssa: Pystyyköhän sitä lukio määrää suorittamaan, vaikka ei ammattikoulussa kävisikään?

Eli pitäisikö minun vain pitää välivuosi tämän ikäisenä ja opiskella vaikka kirjaston avulla itsenäisesti tietokoneista sun muista.. Tai kenties yrittää päästä töihin harjoittelemaan kyseistä alaa? Olisikohan siinä mitään mahdollisuuksia.. pienellä palkalla ilman koulutusta?

Onko kenelläkään järkeviä mielipiteitä? Teenkö viisaasti, jos pidän välivuoden, vai tulenkohan katumaan sitä katkerasti koko lopun elämäni?

Tällaista tänään!

7

1403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä olen kanssa 16-vuotta, mutta mä en päässyt mihinkään opiskelemaan. Siksi mä pidän väli vuoden ja meen duuniin. Ei ole mun unelma, mutta mä olen luovuttaja.
      Jos mä olisin sä niin en kyllä vaihtais tilannetta mihinkään. Se ois suuri haave saada ammattitutkinto ja luokio samassa.
      Kannattaa puhua koulussa opolle vaikka että voiko vaihtaa eri alalle ja tehdä kaksoistutkinnon samalla jos haluaa tai jaksaa.

      • minä taas..

        Kyllä ajattelin suorittaa sen kaksoistutkinnon kaikesta huolimatta, eli aloittaa sen viimeistään ensi vuonna. Opolle en vielä ole käynyt juttelemassa, mutta luokanohjaajamme samoin jotain että: "jotkut aina välillä kysyy sitä, voiko alaa vaihtaa. Se seuraava haku on sitten ensi vuoden keväänä" Että näin. Pitää vissiin varata aika sinne opolle

      • minä taas.. kirjoitti:

        Suosittelen ja kannattaa harkita asiaa! Käykoulua, mutta ei kannata pitää välivuotta.

      • Cara
        noobi0 kirjoitti:

        Suosittelen ja kannattaa harkita asiaa! Käykoulua, mutta ei kannata pitää välivuotta.

        Kannattaa tehdä sitä, mitä oikeasti haluaa. Yksi välivuosi ei merkitse suuriakaan - itse olen pitänyt pari välivuotta, ja silti ennättänyt opiskella ja olla töissä aivan riittävästi. Entä iltalukio? Voisitko suorittaa jotakin siellä? Sitä voi suositella, että teet jotakin jossakin, ei siis pelkästään kotona. Jos ei muuta niin ainakin kansalaisopistossa!

        Onnea oman jutun metsästämiseen!

      • kiuyt
        Cara kirjoitti:

        niin saat sitten seuraavassa koulutuksessa vapautuksen monista suorittamastasi aineista!

      • tuosta?
        kiuyt kirjoitti:

        niin saat sitten seuraavassa koulutuksessa vapautuksen monista suorittamastasi aineista!

        Koska kaksoistutkinto korvaa valinnaiset opinnot ja ilmeisesti mitään ohjelmointia ei voi saada vapaaksi... No ehkä liikunnan saisi ekalta vuodelta

      • amisko
        tuosta? kirjoitti:

        Koska kaksoistutkinto korvaa valinnaiset opinnot ja ilmeisesti mitään ohjelmointia ei voi saada vapaaksi... No ehkä liikunnan saisi ekalta vuodelta

        pitäisi saada korvattua, mikäli olet yhden vuoden käynyt ja vaihdat sitten jonnekin muualle. Samat ne on äidinkielet yms. kaikissa peruskoulupohjaisissa kouluissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      222
      14816
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      20
      2196
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1873
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1242
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1230
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      24
      1111
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      892
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      74
      781
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      713
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe