mikähän minua vaivaa kun liikun yleisillä paikoilla tavallaan pelkään vastaantulevia ihmisiä. tuntuu että kaikki tuijottavat ja arvostelevat ja sitten vaivaannun ja joissakin tilanteissa sydän hakkaa lujaa.
pahinta on pyöräillä tai kävellä yleisillä paikoilla. Silloin on sellainen olo että ihmiset tuijottavat autoistaan ja arvostelevat ja tarkkailevat käytöstäni. Hirveintä on jäädä odottamaan liikennevaloihin samaan aikaan kun risteävällä tiellä on autoja odottamassa valojen vaihtumista, silloin tuntuu ettei autoilijoilla ole muuta tekemistä kuin tarkkailla minua ja sydän alkaa jyskyttämään ja toivoisi valojen vaihtuvan niin pian kuin mahdollista. myös kirkasta auringopaistetta kohti on hirveää kävellä kun tuntuu ettei näe muita ja silmiä joutuu siristämään auringolta eikä pysty hallitsemaan ilmeitään ja taas tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat.
tämä saattaa kuulostaa sosiaalisten tilanteiden pelolta, mutta kun luin aiheesta ei tämä siltä kuulostanut. olen myös jonkin verran ujo, mutta ujous on mielestäni erilaista, kuten uusien ihmisten jännittämista jne. eikä yleisillä paikoilla "panikoimista".
Tämä alkoi yläasteella milloin muutenkin itsetarkkailu voimistui. En enää itsekkään tiedä mihin kategoriaan tämän laittaisin niin oudolta tämä vaikuttaa.. tuntuu kuin yleisillä paikoilla yhtäkkiä muistaisin tarkkailla itseäni ylitarpeen ja silloin en voi liikkua huolettomasti omissa ajatuksissani vaan olen "tiukasti kiinni" siinä paikassa missä kuljen.
Ehkä voimakkaimmin jännitän itseni ikäisiä ja varsinkin miehiä (olen siis tyttö). yritän päästä tästä eroon ajattelemalla että mitä sitten jos kaikki tuijottavat tai ihan järjellä ajateltuna on ihmisillä muutakin tekemistä kuin tarkkailla minua :D..mutta huonoina päivinä mikää tsemppiajattelu ei todellakaan auta! joskus tämä ahdistaa ja masentaa mutta pärjään kuitenkin tämän kanssa eli en välttele yleisiä paikkoja tms. Onko muut kokenut tällaista ja mistä tämä voisi johtua olisin kiitollinen jos joku viitsisi vastata..
pahinta on pyöräillä tai kävellä yleisillä paikoilla. Silloin on sellainen olo että ihmiset tuijottavat autoistaan ja arvostelevat ja tarkkailevat käytöstäni. Hirveintä on jäädä odottamaan liikennevaloihin samaan aikaan kun risteävällä tiellä on autoja odottamassa valojen vaihtumista, silloin tuntuu ettei autoilijoilla ole muuta tekemistä kuin tarkkailla minua ja sydän alkaa jyskyttämään ja toivoisi valojen vaihtuvan niin pian kuin mahdollista. myös kirkasta auringopaistetta kohti on hirveää kävellä kun tuntuu ettei näe muita ja silmiä joutuu siristämään auringolta eikä pysty hallitsemaan ilmeitään ja taas tuntuu kuin kaikki tuijottaisivat.
tämä saattaa kuulostaa sosiaalisten tilanteiden pelolta, mutta kun luin aiheesta ei tämä siltä kuulostanut. olen myös jonkin verran ujo, mutta ujous on mielestäni erilaista, kuten uusien ihmisten jännittämista jne. eikä yleisillä paikoilla "panikoimista".
Tämä alkoi yläasteella milloin muutenkin itsetarkkailu voimistui. En enää itsekkään tiedä mihin kategoriaan tämän laittaisin niin oudolta tämä vaikuttaa.. tuntuu kuin yleisillä paikoilla yhtäkkiä muistaisin tarkkailla itseäni ylitarpeen ja silloin en voi liikkua huolettomasti omissa ajatuksissani vaan olen "tiukasti kiinni" siinä paikassa missä kuljen.
Ehkä voimakkaimmin jännitän itseni ikäisiä ja varsinkin miehiä (olen siis tyttö). yritän päästä tästä eroon ajattelemalla että mitä sitten jos kaikki tuijottavat tai ihan järjellä ajateltuna on ihmisillä muutakin tekemistä kuin tarkkailla minua :D..mutta huonoina päivinä mikää tsemppiajattelu ei todellakaan auta! joskus tämä ahdistaa ja masentaa mutta pärjään kuitenkin tämän kanssa eli en välttele yleisiä paikkoja tms. Onko muut kokenut tällaista ja mistä tämä voisi johtua olisin kiitollinen jos joku viitsisi vastata..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sama juttu täällä =|, en tiedä itsekään mistä johtuu, siksi liikun yleisillä paikoilla mahdollisimman vähän
Heippa. En tiedä mikä meitä vaivaa, mutta et ole yksin ongelmasi kanssa. Täällä toinenkin pakonomaisesti itseään tarkkaileva ja sitä myötä häpeilevä tyttö. Julkisilla paikoilla liikkuminen on tuskaa.. eikä sitä tunnetta varmasti voi ymmärtää kukaan muu kuin saman ongelman kanssa painiskeleva. Sitä tunnetta, kun kaikki katsoo juuri sinua. Ihan kuin pääsi päällä olisi joku jättiläismäinen huutomerkki, että "katsokaa tätä otusta!" .. Vaikka eihän siinä ole. Ja me tiedämme sen, järjellä, mutta tunne on voimakkaampi.
Voimia sinulle. Tiedäthän sinäkin, että esimerkiksi minä en tuijota ketään arvostelevasti kaupungilla tms. Joten ei niillä muillakaan ihmisillä ole mitään aihetta tuijottaa. Voi kun tämän muistaisi joka päivä.. :)
Minulla itselläni oli aikoinaan aivan samanlaisia oireita, oli erityisen kamalaa kävellä jonkun ihmisryhmän ohi. Olin varma että kaikki tuijottaa ja tuntui, etten osaa edes kävellä luontevasti. Tämä oli joskus 18 v ja alle ja iän myötä se on mennyt ohi, ei ahdista enää yhtään. Mutta tuskinpa tuo paljon lohduttaa...