sellaista

ole olemassakaan, joka ei sammuisi siihen, että ei saa vastakaikua.
Menkää ihmiskullat kertomaan sille rakkaallenne, että välitätte (siis tosielämään).
Jos hän siitä suuttuu, ei ole teidän arvoisenne. Ja jos ei tule vastakaikua, ettepä tuhlaa elämäänne. Ja kolmas vaihtoehto onkin se, että saatte hänet.
241950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

osapuilleen.. useimmiten. Jotkut vaan pelkäävät tunteita ja pötkivät karkuun jos aistivat liian paljon tunteen leiskuntaa.

Äänestä
  • aistinta on oman pienen pään tekemää kiusaa.

    Jos toinen ei näytä selvästi olevansa kiinnostunut, on kysyttävä. Kyllä se kirpaisee ja nolottaa, mutta sittenhän se selviää.

    Äänestä

kahden vaiheilla,jäänkö nuolemaan haavojani,jotka aiheutti se,etten saanut tunteilleni vastakaikua.
Otti todella lujille,huomatessani,ettei rakkauden tunnustukseni,aiheuttanut,kuin hämmennystä.
Vai jäänkö tähän suhteeseen,odottamaan,josko joskus saisi hellyyden,rakkauden ripppeitä,joita kenties minullekin jää,jostain..

Äänestä
  • ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    sinulla,ei hänellä.Etkö ymmärtänyt lukemaasi?
    Aivan selkeää suomenkieltä?
    "Rakkaudentunnustus aiheutti vain hämmennystä",
    ihan niin,mitä siinä et ymmärrä?
    Sitäpaitsi - nyt ei olla äidinkielen tunnilla.
    Hellää vähän.

    Äänestä

  • nyt pätkii kirjoitti:

    sinulla,ei hänellä.Etkö ymmärtänyt lukemaasi?
    Aivan selkeää suomenkieltä?
    "Rakkaudentunnustus aiheutti vain hämmennystä",
    ihan niin,mitä siinä et ymmärrä?
    Sitäpaitsi - nyt ei olla äidinkielen tunnilla.
    Hellää vähän.

    Rakkauden tunnustukseni EI aiheuttanut kuin hämmennystä.

    Rasittava lukea tuollaisiä pätkittyjä.

    Äänestä

  • lukutaitoa näemmä kirjoitti:

    Rakkauden tunnustukseni EI aiheuttanut kuin hämmennystä.

    Rasittava lukea tuollaisiä pätkittyjä.

    Ne lauseet tarkoittaa ihan samaa asiaa,missä
    piileskelee käsityskykysi?

    Rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin...
    Rakkauden tunnustukseni aiheutti vain....

    Joko ymmärrät??Onko kamalan vaikeeta??
    Edelleenkään ei olla koulussa.

    Jos on niin rasittavaa,miksi olet täällä?
    Pienestä sitä sinäkin rasitut,voi että.

    Ei voi kun nauraa.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    painu kuule hevonv... lauserakenteinesi,ketä
    luulet kiinnostavan?

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    pitääks viitata kans?
    Taidat kuule olla vikapaikassa,mitä luulet?

    Äänestä

  • lukutaitoa näemmä kirjoitti:

    Rakkauden tunnustukseni EI aiheuttanut kuin hämmennystä.

    Rasittava lukea tuollaisiä pätkittyjä.

    kauheesti rasittaa,pätkityt on tooodella hirveintä mitä tiedän...

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    jänskättää muakin

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    täällä on turha pitää äidinkielen oppituntia,
    sellaisilla asioila ei ole täällä merkitystä.

    Äänestä

  • Luin teidän kommenttejanne.Kiitokset niistä.
    Luulin,että täällä voi ns.tyhmempikin kirjoitella,tunteistaan.
    Ehkä sitten olen,tavallaan, niin tunne-herkkä ihminen,etten suuressa rakkauden kaipuussani,saa edes kirjoitettua,ymmärrettävää tekstiä.
    Hyvää jatkoa elämäänne,vetäydyn.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    ? Lauserakenteet ovat pielessä. Try again
    --> "Otti todella lujille, kun huomasin, että rakkauden tunnustukseni ei aiheuttanut kuin hämmennystä."

    Jännää sanakatkontaa..

    ja sekava.

    oliko teidän pakko tulla sotkemaan tämä ketju. Kerrankin yritin puhua täällä jotain muuta kuin ****(n), *****(m). Menkää te pois tappelemaan, antakaa muiden jutella mukavia. Olen niin kyllästynyt tuollaisiin näsäviisaisiin äikän opeihin (takuulla mies).

    Äänestä

  • kiivaana.... kirjoitti:

    Luin teidän kommenttejanne.Kiitokset niistä.
    Luulin,että täällä voi ns.tyhmempikin kirjoitella,tunteistaan.
    Ehkä sitten olen,tavallaan, niin tunne-herkkä ihminen,etten suuressa rakkauden kaipuussani,saa edes kirjoitettua,ymmärrettävää tekstiä.
    Hyvää jatkoa elämäänne,vetäydyn.

    järkevän keskustelun kerrankin. Mutta ei auta. Te vain tappelette.

    Äänestä

  • ap.. kirjoitti:

    ja sekava.

    oliko teidän pakko tulla sotkemaan tämä ketju. Kerrankin yritin puhua täällä jotain muuta kuin ****(n), *****(m). Menkää te pois tappelemaan, antakaa muiden jutella mukavia. Olen niin kyllästynyt tuollaisiin näsäviisaisiin äikän opeihin (takuulla mies).

    Nimimerkille sekava lukea ja kipuna kiivaana---

    Äänestä

ei kukaan jaksa epäsuhtaista juttua määräänsä pitempään

Äänestä

Tuossa niin osuvasti! Mutta näinkin voi käydä. Huomasin kerran erään naisen joka katseli minua pitkään, tottakai menin puheille ja toisen kerran kun tavattiin samahomma jne. Sitten kävikin niin että ihastuinhan häneen ja kerroin hänelle tunteeni, hänen tunteensa ei vastannut omiani! Mutta kuitenkin kun hänet näin yhä niin sama homma jatkui. Kerroin toisen kerran hänelle hiukan erilailla, en kysymys vaan ilmoitus tyyliin! No hänhän vastas tietysti kertomalla että (olen mukava) mutta ei halua mitään. Jaahas vieläkö täytyis se kolmas kerta, kun sama homma jatkuu vieläkin. Minun mielestäni olen kysymykseni esittänyt ja en kokenut tehneeni mitään väärin. Jatketaan kuitenkin samanlailla, mietin vaan mitä hän haluaa tällä? Kaikkia yksityiskohtia en tässä kertonut(niitä on niin paljon) Kuin esim: Muut ovat sen jo aikoja sitten huomanneet et meillä on jotain, ja ne muut ovat täysin tuntemattomia minulle Heh tässä sitä ollaan vaan... Eikä muuten tunnettu ennen tätä toisiamme!! Eikä olla työkavereita.

Äänestä
  • ettei hän halua sun kanssa kuin ystävyyttä. Liialla innokkuudellasi ja itsesi tyrkyttämisellä menetät vielä sen ystävyydenkin.
    Parempi sekin kuin ei mitään.

    Äänestä

  • sun jo tajuavan kirjoitti:

    ettei hän halua sun kanssa kuin ystävyyttä. Liialla innokkuudellasi ja itsesi tyrkyttämisellä menetät vielä sen ystävyydenkin.
    Parempi sekin kuin ei mitään.

    Tarkoittamaasi! Vastasin tuohon aloitukseen kuinka on käynyt täällä! Tyrkytänkö sitten itseäni hänelle jos vastaan hänen katseisiin, ja jutellaan niitä näitä.vai mitä tarkoitat? Kun muuta en asian eteen enään tee! Ehkä Ystäviä ollaan joo.. Lues kuule uusiks, en kysy mitään ja kerroin mennees aikamuodossa. Heh..

    Äänestä

  • Ymmärrä sun kirjoitti:

    jo tunteesi näyttänyt ja hän on sanonut ettei kiinnosta, kai sinä sitten tulkitset hänet väärin. Tai sitten hän vain rakastaa pikku flirttiä.

    Itse olen viikon verran lueskellut näitä ja "eksynytkin" näille sivuille. Jotenkin tuntuu, että nyt hymyilen joka paikassa enemmän ja näen ihania mahdollisuuksia kaikkialla ja kaikissa.

    Nämä sivut sai minun rakastumaan - itseeni. Välillä luulin, että löysin täältä jotain, koska hausin löytää. Löysinkin itseni ja nyt rakastan flirttailua.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Joo tulkitsin hänet silloin väärin ja taitaa hän rakastaa flirttiäkin! Mutta kun ei silloin tiennyt sitä, täytyhän siitä selvää ottaa. Ja vastasuudessakin otan heti selvää jos näin tulee tapahtuun. Mutta ihmettelen miksi halu flirttailla? Kai siinä sit joku viehättää. Halusit löytää jonkun täältä vai? Oletko muuten varattu?

    Äänestä

hassu miten käytät rakkautta ja välittämistä synonyymeinä. Itse ajattelen että esim. sukulaisistaan ja kavereistaan voi välittää ja pitää, mutta "rakas" tai "rakastaa" en heille sanoisi (paitsi ehkä jossain ääritilanteessa), vaan niin sanoisin ainoastaan rakastetulleni. Jos joku kertoisi minulle välittävänsä olisin otettu mutten sitä välttämättä kaveruutta enempänä ajattelisi.

Äänestä
  • olla tosi rohkea, jos menee sanomaan rakastavansa jota kuta, tietämättä etukäteen mitä toinen ajattelee. Tarkoitin välittämisellä sitä mitä näiltä sivuilta löytyy.

    Ei täällä kukaan sukulaisrakkautta ole itkemässä.

    Mutta kaikkien pitäisi lopettaa toistensa perään itkeminen.

    Minä jotenkin rakastuin näiden sivujen ansiosta itseeni. Ehdin olla tosi tyhmä ja nolata itseni monin tavoin. Mutta ei haittaa. Nyt rakastan itseäni tosi paljon. Varmaan muidenkin on nyt helpompi rakastaa minua.

    Tämä viestini on varmaankin sekava kuin mikä. Mutta jotenkin kaikesta toilailuistani jäi suunnattoman vahva olo itsestäni. Tänään kaksi todella suloista miestä katsoi silmiini ja hymyili. Luulenpa, että viikko sitten eivät olisi minua huomanneetkaan. Minähän flirttailen surutta. Kevättä rinnassa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tunnetta ei kirjoitti:

ole olemassakaan, joka ei sammuisi siihen, että ei saa vastakaikua.
Menkää ihmiskullat kertomaan sille rakkaallenne, että välitätte (siis tosielämään).
Jos hän siitä suuttuu, ei ole teidän arvoisenne. Ja jos ei tule vastakaikua, ettepä tuhlaa elämäänne. Ja kolmas vaihtoehto onkin se, että saatte hänet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu