Hei,
onko teille muille tullut raskauksien ja synnytysten seurauksena virtsarakon tai peräsuolen tai kohdun laskeumaa? Onko hankaloittanut elämää ja onko tehty esim. korjausleikkauksia?
Kuinka monta lasta olette synnyttäneet ja ovatko olleet isokokoisia?
onko teille muille tullut raskauksien ja synnytysten seurauksena virtsarakon tai peräsuolen tai kohdun laskeumaa? Onko hankaloittanut elämää ja onko tehty esim. korjausleikkauksia?
Kuinka monta lasta olette synnyttäneet ja ovatko olleet isokokoisia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
On lievä peräsuolen laskeuma, tuli toisen lapsen jälkeen. Nyt kolme lasta. Lapset normaalikokoisia, ei repeämiä eikä välilihanleikkausta.
Laskeuma on lievä, ei haittaa elämää, muutoin kuin harmittaa.
Yksi gynekologi sanoi, että joskus noita voidaan leikata. Toinen sanoi, että vain erittäin vakavat leikataan, lievempiin auttaa lantionpohjalihasjumppa.
Olen taipuvainen uskomaan jälkimmäistä. Sitäpaitsi vaikka tarvitsisikin leikkauksen, tietenkin ensin kannattaa yrittää jumpalla ja leikkauksen jälkihoitonakin on kumminkin jumppa. Eikä muutenkaan houkuttele ajatus, että alapäätä alettaisiin leikellä.
On vain tuo vaiva niin lievä, ettei oikein aina muista jumppailla... vaikka tiedän että samalla seksituntemuksetkin voimistuisi.
Voin kertoa sulle että jos omaat sellaisen kudostyypin joka altistaa sut laskeumille, siinä ei mitkään jumpat enää auta. Se on puukko joka auttaa. Kokemuksesta tiedän että laskeumat pahenee kun ikää tulee lisää. Olen läpikäynyt rectocele ja cystocele leikkaukset, samalla kohtu poistettiin. Nyt on kaikki hyvin,kun leikkauksesta on reilu vuosi.
Ensimmäisen alatiesynnytyksen jälkeen lievä kohdun laskeuma, II asteen virtsarakon laskeuma ja I asteen peräsuolen laskeuma. Useampi lääkäri sanoi, että itse asiassa lähes kaikilla naisilla on kohtu laskeutunut alatiesynnytyksen jälkeen, ja se ei itsellä ainakaan haitannut, lienee myös palautunut paikalleen.
Laskeumat muuten kyllä haittasivat ja kovasti; elimet pullistelivat osittain emättimen aukosta ulos (virtsarakko), ja virtsarakon ja -putken väärä asento aiheuttivat erittäin pahan ponnistusinkontinenssin, samoin peräsuolen vauriot ja revenneet kudokset heikensivät kykyä pidättää ulostetta ja ilmaa. Käytännössä siis invalidisoivat vammat. Lisäksi joka päivä päivän mittaan pahenevaa paineen tunnetta, kun painovoima teki tehtävänsä ja veti jalkeilla ollessa revennyttä elimistöä alaspäin. Tätä myöten myös kipuja.
Ennen synnytystä todettu ahdas lantio, silti en saanut keisarileikkausta. Itsellä "liian" hyvä kunto, jotta jaksoin ponnistaa mötikän ulos (ei iso lapsi) ja siinä sitten sisäelimet repesivät aiheuttaen laskeumat. Imetyksen lopettaminen jonkin verran helpotti tilannetta kun limakalvot vahvistuivat, mutta ennen kaikkea korjausleikkaukset. Ensimmäisessä nostettiin virtsarakkoa lähemmäs omaa paikkaa, toisessa korjattiin virtsaputken asento, jonka jälkeen elämä on voittanut ja on pystynyt jopa liikkumaan!
Ei voi kuin suositella korjausleikkauksia, varsinkin TVT on helppo, nopea ja tulos erinomainen - JOS on todella asiantuntija lääkäri tekemässä sen!! Peräsuolen vauriot ovat ilmeisesti hankalampia korjattavia, mutta uskon että kehittyvä kirurgia löytää siihenkin helpotusta.
Kyllä itse asiassa suurin osa alateitse synnyttäneistä naisista kärsii näiden elinten laskeumista, mutta yleensä vasta vaihdevuosi-iän jälkeen. Tällöinhän suurin osa gynekologisista leikkauksistakin tehdään.
Kotiuduin juuri tänään sairaalasta rectocelen korjausleikkauksesta. Lääkäri sanoi että leikkaus tuli tosi tarpeeseen, sillä peräsuoli roikkui miltei ulkona ponnistaessani. Lisäksi suoli tuppeutui ja pullistui pahasti emättimeen.
Nyt istun tässä särkylääkkeen voimalla ja toivon että kipu alkaa pikkuhiljaa helpottamaan...
Edellistä kirjoittajaa komppaan ihan täysillä siinä, että laskeumille ei välttämättä mahda hyvilläkään lantionpohjanlihaksilla mitään. Jos kudostyyppi on huono, se on huono. Itselläni on takana kolme alatiesynnytystä ja isohkot (4400, 3900 ja 3800g) lapset, jotka ovat varmasti edesauttaneet tuon laskeuman syntyä. Lihaksia olen treenannut säännöllisesti jo ennen lasten hankkimista ja urheilen säännöllisesti, mutta rectoceleä en näköjään pystynyt estämään :( Napatyrä minulta korjattiin jo puoli vuotta sitten ja jäljellä on vielä vatsanpeitteiden kiristys jossain vaiheessa, eli pehmeät kudokset venyivät raskauksien ja synnytyksien takia muualtakin kuin peräsuolesta. Virtsan tai ulosteen pidätyskyky on onneksi säilynyt normaalina, joten sikälikin olen paranemisen suhteen toiveikas.
Nyt siis pahin on (toivottavasti) takana ja elämänlaatu paranee ennalleen :) Kuukauden päästä on kontrollikäynti sairaalassa ja sen jälkeen olen taas hitusta viisaampi. Mutta jo nyt, puolitoista vuorokautta leikkauksen jälkeen tuntuu siltä että tein oikean ratkaisun. Ei naisten tarvitse kärsiä kohtuuttomasti siitä, että haluaa tulla äidiksi! Kyllä imetyksissä, uhmakohtauksissa ja yövalvomisissa on jo tarpeeksi... ei vessakäynneistä tarvitse enää tulla enempää ongelmia.
Tsemppiä kaikille laskeumista kärsiville ja rohkeutta hakeutua hoitoon! Lääkärin kanssa voi yhdessä miettiä sopivat hoitomuodot eikä ketään pakoteta leikkaukseen vasten tahtoa :)
mitähän sitä edes jaksais kertoa...
olen ollut vuodesta toiseen kipeenä.
kipulääkkeitä napsin kuin karkkeja, mut ei mitää apua.
on tehty leikkaus, autto muutaman viikon.
nyt kuitenkin ihan samas jamas mitä vuosi sitten.
tulen niin katkeraksi kun luen että jollakin on auttanut leikkaukset ja sen myötä elämä nyt menee hyvin, ja se ennen kaikkea että lääkärinne on uskonut teitä, teidän sanomisia. ja sekin että olette voineet yhdessä suunnitella ja sopia että mitä toimenpiteitä tehdään.
olen laukannut toimenpiteissä ja tutkimuksissa kuin mikäkin villivarsa. ja lisää on tiedossa. mut ei. ei niin mitään, ei mitään tietoo et mikä tämän kaiken kivun aiheuttaa...?!....
itselläni on vahvat epäilykset, kivut ja oireet viittaavat selkeesti siihen mitä epäilen. olen kuvaillut tarkasti, yhtään kaunistelematta, niini lääkäreille mun oireita.
mut ne vaan painaa villasella.
et just just,
olisi tärkeämpää hoitaa syy eikä seuraus.
ihan sama ottaako kukaan kantaa, halusin vaa tuoda esille myös tällaisen minunlaisen tapauksen,
että vaikka sitä kuinka kerää voimia ja käy lääkärissä ja kertoo ja kuvailee niille tilannettaan, niin ei ne silti usko eikä ota potilasta tosissaa.
kuka hölmö nyt lääkärille terveenä menis,
mulla on oikeestikin kovia kipuja,
mä tarviin apua.
siksi mä tohtorille hakeudun.
mitä tiedät leikkaustavasta joka tehtiin?
Kerro parantumisesta miten on sujunut?kiitos