syöpä+kumppani

vaan ymmärtäisin, jos toinen lähtisi kävelemään mainituista syistä. Jos jäisi, niin hyvä olisi, sillä tarvitsisin sairauteni kanssa enemmän tukea kuin koskaan. Ja jos rakkautemme kestäisi sairaudenkin, ei sitä voisi mikään voittaa (miten niin liian melodramaattista?)!

Kumpppanisi kärsisi jo siitä tiedosta, että olet sairas ja sitten vielä jättäisit hänet! Mitäs jos antaisit hänen itsensä päättää...

minun oma ihana mieheni sanoi että kulta, tämä sairautesi taistellaan yhdessä. Tuen sinua kaikin tavoin ja kyllä sinä paranet.

näin tehtiinkin. Rakkautemme vain syveni ja suureni tästä meitä kohdanneesta asiasta. Nyt olen terveiden kirjoissa ja elämme vielä täydemmin just tätä päivää mikä milloinkin on.

Jos on syöpä, niin asiat muuttaa usein tärkeysjärjestystä. Etukäteen minäkin ajattelin sitä tukanlähtöä aivan kamalana asiana. Mutta siinä hoitojen aikana siitä tuli vain sellainen sivuseikka. Jopa väänsimme siitä vitsiäkin, miehenikin on kalju mutta omasta halustaan. Hän rakasti miltä näytin ilman tukkaa. Näytinkin muuten oikein hyvältä! En vain vielä kehtaa ulkomaailmaan varustautua kaljulla, olisi aika makee juttu kuitenkin. Tukka kasvoi takaisin 1,5 kk sytojen päättymisestä.

--
Mikset kysyisi sinun rakkaaltasi, mitä hän haluaa? Hän sitten päättäköön. Eihän teidän rakkaus ehkä kuitenkaan vaan sinun ehdoilla toimi?

Lykkyä tykö, kasvaminen on joskus kovin rankkaa mutta ehdottoman hyödyllistä. Sairaus kasvattaa mutta opettaa näkemään elämän ihanuuden syvästi! Ja ehkä elämään vähän paremmin nyt.

Ei niinkään itse syövän vaan sen minulle aiheuttaman vakavan masennuksen seurauksena. Ei jaksanut; minun vaan oli pakko.

Ueimmat miehet ovat vaimonsa tukena sairauden aikana. Minun ex-miesystäväni jätti minut jo sairauden oireiden takia, voimakkaan väsymyksen. Syöpä todettiin 3 viikon päästä siitä. Hän olisi jättänyt jo aiemmin, jos syöpä olisi todettu aiemmin. Hänen mielestään on oikeus jättää sairas ihminen ilman tukea. Nyt siis sinnittelen yksin sairauteni kanssa. Ei kukaan ole pitelemässä kättäni muut kuin hoitajat kanyyliä laittaessa. Kukaan ei tee kotitöitä, nytkin on suurin piirtein 3 viikon tiskin tiskaamatta.

Olisin tarvinnut hirveesti tukea kun sairaus löytyi mutta vielä pahemmalta on tuntunut kun on ollut ilon aiheita kuten nyt kun viimeinen sytostaatti on ohi ja vaikkei kaikkea lymfoomaa olisikaan saatu pois, niin marraskuussa menen töihin ja tukkakin kasvaa pikku hiljaa. Ei ole ketään, kenen kanssa tämänkään jakaa.

Ex-miehellä on uusi kaunis hoikka blondi, jolla on pitkä tukka eikä syöpää. Kyllä keljuttaa. Minä kuljen huivi päässä, sytostaattien ja kortisonien turvottamana. Lisäksi tauti on sellainen, että uusii herkästi. Sen takia saan 2 vuoden ajan vasta-ainehoitoa, että edes sen aikaa olisi uusimatta. Lääkäri sanoi, että voi uusia kuusikin kertaa. Eli tukea tarvittaisiin. Lisäksi raha-asiat ym. on rempallaan kun yhden ihmisen palkasta pitää kaikki maksaa ja palkka on enää 2/3.

Mutta ex-miehelläni on perinnöllinen syöpägeeni, jos olisin oikein ilkeä, toivoisin, että HÄN sairastuisi paksunsuolensyöpään ja tämä blondi jättäisi hänet ja hänkin jäisi yksin sairastamaan.

Mutta enhän ole ilkeä, en...

Mutta älä jätä miestäsi ja toivo, että hänellä on sen verran järkeä päässä, ettei jätä sinua. Sairaus on kuitenkin vain ohimenevä ilmiö ja elämä jatkuu senkin jälkeen.

Minulla oli yhtä aikaa surtavana ero ja syöpä mutta hengissä kuitenkin olen, vaikka itkua piisaa ja kaipaisi edes joskus joltakin kannustusta ja lämpimän sanan ja edes halauksen, se olisi parempi kuin joku kipupiikki.

moi
älä hylkää rakkaintasi olit sairat tai et. kun rakastaa niin sitä haluaa tukea ja olla rinnalla.rakkaasi voima antaa voimia sinulle.mitä yhdestä tukasta - hah - pieni paha kaiken keskellä.ei sinun rakkaasi varmastikaan sinuun rakastunut tukkasi takia - eihän? toivon ettei sinulla ole mitään pahempaa, mutta jos on taistele. niin kauan kuin on elämää on toivoa - älä anna periksi ja älä jätä ja karkota rakkaintasi rinnaltasi pois. hän haluaa olla lähelläsi, lupaan sen.
voimia sinulle pikkuinen!
marjukka

olin pienen lapsen yksinhuoltaja äiti.

Olin tavannut kaksi kuukautta erästä miestä ja kun sain tietää sairaudesta olin varma että suhde loppuisi. Mutta ei hän antanut perään sanoi että yhdessä se voitetaan. Muutti leikkauksen jälkeen meille kun en pystynyt itse edes kunnolla liikkumaan, hoiti lapsen ja pesi minut suihkussa eikä antanut minun masentua.

Meidät tuo yhteinen kokemus liitti yhteen vielä vahvemmin ja nyt ollaan naimisissa ja meillä on pieni vauva.

Kyllämies mitataan tuossa tilanteessa ja jos hän pysyy rinnallasi niin teidän suhde kestää mitä vaan sen jälkeen.

Anna miehesi päättää itse mutta anna mahdollisuus myös lähteä. Itse annoin mahdollisuuden lähetä ja hieman painostinkin mutta hän teki päätöksen ja täytyy sanoa että en tiedä olisinko yksin jaksanut mutta toisen kanssa oli helpompaa kun sai jakaa..

Tsemppiä ja voimia sinulle ja kaikille teille kanssasisarille ja veljille.