vihainen ruuastansa, mitä teen?!

Koira on ruoan takia vihainen. Annan koiralleni joka päivä jonkinlaisen luun että se saa tekemistä vähäksi aikaa. Mutta se huono juttu siinä on että koira on tosi äkäinen luistansa. Kun sillä on luun kaluaminen menossa ja sattuu kävelemään liian läheltä, koira alkaa murista. Jos yrittää koskea luuhun se murisee todella kovaa. Ikinä ei ole purrut mutta vielä niinkin voi käydä. Tai jos istuu sohvassa ja koira makaa vieressä ja syö luuta ja koskee koiraan vahingossa jalalla niin melkein jo puree varpaasta.
Ja sama ongelma jatkuu ruokakupilla. Vaikka kuppi on jo syönnin jäljiltä tyhjä, koira jää kupin luo ja vahtii sitä. Jos menee ottamaan kuppia pois, sama juttu kuin luiden kanssa.
Ja kun on mulla vielä pikkusisarus, kohta alkaa kävelemään, niin miten voin uskaltaa antaa koiralleni luita, kun täytyy pelätä että pikkuveli menee lähelle ja koira puree?
Olen yrittänyt sellaista, että olen istunut koiran viereen sen syödessä, antanut makupaloja ja samalla koskettanut luuta tai kuppia. Mutta eipä ole auttanut. Mitäs nyt teen?
6458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pennusta asti sille että saat koskea luuhun ja ottaa sen pois milloin vaan? Itse molemmilla koirilla näin tehnyt eikä mtn ongelmia ollu. Samoin tein ruokakupin kanssa,otin sen kesken syömisen pois ja laitoin takaisin. Toi on todella paha tapa,koska voi tosiaan joku kerta purasta koska puolustaa niin kovasti syömisiään..

Äänestä
  • pennusta asti aina menin ottamaan välillä luun pois, mutta pikkuhiljaa iän lisääntyessä vihaisuus vain kasvoi enkä lopulta uskaltanut enää ottaa luuta pois. sama juttu kupin kanssa. luultavasti tein väärin, olisi ehkä vain pitänyt koskea luuhun, eikä ottaa sitä kokonaan pois, vaikka sen heti takaisin annoinkin. vai?

    Äänestä

Järki käteen ja ennaltahkäisie tuo.
Älä nyt ihmeessä anna sille koirallesi luita niin että se syö niitä sellaisessa paikassa jossa ihmiset ohittavat sen, etenkään missä lapset ovat sen lähellä. Tai miksi ihmeessä sen koiran pitää antaa järsiä sitä luuta sohvan edessä niin että sitä sitten kosketaan sillä jalalla. Turhaa stressia koiralle ja ihmisille. Eikä sen tarvitse niitä luita saada järsiä joka päivä. Puuhaile sen sijaan sen kanssa jotain muuta, opeta temppuja tms. Tuohan kaikki vain luo enemmän epäluottamusta teidän ja koiran välille joten ehkäise nyt ihmeessä sitä. Laita portti ja pistä koira toiseen huoneeseen, parvekkeelle tms. syömään luuta jos sellainen pitää sille antaa. Anna sen syödä aina rauhassa sen saalis.

Aikuiselle voimakastahtoiselle koiralle on hyvin vaikea lähteä opettamaan sitä että sen luun saa ottaa sen suusta. Sen sijaan koiran pitäisi kyllä omistajan KÄSKYSTÄ jättää luu. En oikeastaan edes ymmärrä että miksi ihmeessä pitäisi pystyä ottamaan jotain koiran suusta suoraan, kyllä sen käskystä pitäisi irrottaa oli kyse sitten luusta tai jostain kadulta löydetystä aarteesta.



Ruokakupin kanssa sitten on kaksi tapaa. Joko annetaan koiran syödän ihan rauhassa niin että imiset todella jättävät sen rauhaan ja lähtevät pois ja kuppi nostetaan pois sitten kun koira on sen itse jättänyt. Eli ei käydä siellä yhtään koheltamassa ja nosteta sitä kuppia heti kun se viimeinen nappula on sieltä lähtenyt.

Toinen tapa on sitten se että annetaan ensin vain osa ruokaa ja kun se on syöty annetaan kädessä tai jollain muulla lisää siihen kuppiin. Niin että koira oppisi että kädestä tulee ruokaa siihen kuppiin eikä se vie kuppia. Ja kun se koira on syönyt, kuppi jää lattialle ja se käydään vähin äänin nostamassa jossain vaiheessa pois.

Luun kanssa voi osaksi toimia samalla tavalla. Se pitää vain tehdä niin että kävelet edes katsomatta koiraan kun syö sitä luuta ja tiputat herkkuja sen eteen huomaamattomasti. Samalla jatkat matkaa. Koko ajan vain tätä. Eli se että ihminen tulee näkyviin ei tarkoita että se luu otetaan pois vaan se tarkoittaakin koiralle sitä että se saa herkkua. Älä missään tapauksessa tosiaan katso koiraan tai käy paijailemaan sitä tai luuta. Kävelet ohi vain ja namua tippuu ja koira jää yksin poimimaan ne sieltä lattialta.

Tällä tavalla saatiin aikanaan yksi voimakastahtoinen koira hieman lopettamaan sitä örinää luun äärestä mutta ikinä sitä ei saatu loppumaan. Se on vain joskus hyväksyttävä ja elettävä ja ennaltaehkäistävä noita tilanteita niin paljon kuin voi. Jos talossa on pieni lapsi niin sitten huolehditaan muutenkin siitä että koira ei jää lapsen kanssa yksin tms.

Äänestä
  • Ja vielä unohtui mainita että älä odota tuloksia heti jos alat esim lisäämään kuppiin ruokaa tai tiputtelemaan noita namuja. Siinä saattaa mennä viikkoja että tilanne parantuu mutta jatka silti. Haittaa siitä ei ole.

    Äänestä

  • ja heti kirjoitti:

    Ja vielä unohtui mainita että älä odota tuloksia heti jos alat esim lisäämään kuppiin ruokaa tai tiputtelemaan noita namuja. Siinä saattaa mennä viikkoja että tilanne parantuu mutta jatka silti. Haittaa siitä ei ole.

    Auttaisiko tähän vaivaan se,että laitat ruokakupin lattialle ja vasta luvan jälkeen saa ruveta syömään.Voisi vaikka oppia ,että sinä määräät ruuista.

    Äänestä

  • juttu lisää kirjoitti:

    Auttaisiko tähän vaivaan se,että laitat ruokakupin lattialle ja vasta luvan jälkeen saa ruveta syömään.Voisi vaikka oppia ,että sinä määräät ruuista.

    käsken koiran maahan, laitan kupin lattialla ja sanon saa ottaa. vasta sitte koira ottaa. eli näin ollaan tehty jo pennusta asti, eipä ole auttanut mitenkään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuuuvaa kirjoitti:

Koira on ruoan takia vihainen. Annan koiralleni joka päivä jonkinlaisen luun että se saa tekemistä vähäksi aikaa. Mutta se huono juttu siinä on että koira on tosi äkäinen luistansa. Kun sillä on luun kaluaminen menossa ja sattuu kävelemään liian läheltä, koira alkaa murista. Jos yrittää koskea luuhun se murisee todella kovaa. Ikinä ei ole purrut mutta vielä niinkin voi käydä. Tai jos istuu sohvassa ja koira makaa vieressä ja syö luuta ja koskee koiraan vahingossa jalalla niin melkein jo puree varpaasta.
Ja sama ongelma jatkuu ruokakupilla. Vaikka kuppi on jo syönnin jäljiltä tyhjä, koira jää kupin luo ja vahtii sitä. Jos menee ottamaan kuppia pois, sama juttu kuin luiden kanssa.
Ja kun on mulla vielä pikkusisarus, kohta alkaa kävelemään, niin miten voin uskaltaa antaa koiralleni luita, kun täytyy pelätä että pikkuveli menee lähelle ja koira puree?
Olen yrittänyt sellaista, että olen istunut koiran viereen sen syödessä, antanut makupaloja ja samalla koskettanut luuta tai kuppia. Mutta eipä ole auttanut. Mitäs nyt teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu