Juntit lähiöihin

Suden ystävä

Nythän moni näsäviisas maalaisjuntti ja metsästäjä luulee olevansa luonnonystävä, kun asuu maalla. Lisäksi kaupunkilaisia usein solvataan luonnon tuhoajiksi. Mutta todellisuudessa asia on juuri päinvastoin:

Luontohan säilyy parhaiten koskemattona. Maalaisten sinne jättämät paskakasat ja omat kaatopaikat heidän siellä asuessaan ja metsästäjien tappamisenhimoissan teurastamat eläimet aiheuttavat pahaa tuhoa. Sen sijaan kaupungissa asuvat ihmiset eivät juuri luontoa tuhoa kuin pieneltä alueelta heidän kuskatessaan jätteensä yleisille kaatopaikoille.

Maaseutu pitäisikin suurimmalta osalta pyhittää eläimille. Tottakai siellä voisi käydä retkeilemässä ja nauttimassa luonnosta. Kyllä siellä voisi asuakin, mutta kun nykyään siellä asuu vain kaikenmaailman mornottajia ja pelkureita. Pelätään petoja, maristaan joka asiasta jne....

Siis, maaseudulla voisi asua sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat siellä asustella huolimatta esim. petojen paljon nykyistä suuremmasta määrästä. Näitä nykyajan pelkuri-maajuntteja pitäisi potkia perseelle ja hätistellä heitä kaupunkiin ja lähiöihin, koska he eivät ilmeisestikään tunne oloaan turvalliseksi syrjäseudulla. Tällöin maaseutu olisi paljon mielenkiintoisempi ja "rohkeat" ihmiset voisivat tehdä unohtumattomia retkiä luontoon.

59

3525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • savotex

      antaa olla. Suven ystävä voitti 1-0. Mie nauran enemmän sen vitseille kun omilleni.
      Pakko myöntee..

    • Asutaan

      PIrtin ikkunasta näkyy nuolukivi hirvelle että karhulle haaska.Molemmat ampumamatkan päässä.Käykö katteeksi.Jos käy,muuta maalle.

      • Sitä tänne

        Parempi täällä maalla on olla, kun tuommoiset kitisijät ja muiluttajat ovat vain siellä keskellä junien kolinaa ja paksua pakokaasua, ja valittavat seinänaapuristaan joka kuukausi talonmiehelle.

        Ei ne tule toimeen ilman semmosta elämää, joten kurkistelkoot vain sieltä parvekkeeltaan ja käykööt toisen kerrostalon kellarissa saunavuorostaan tiukkaa lukua pitäen.

        Ollaan me pötjäkkeet vain täällä korven takana, jossa ei tapahdu mitään. Mutta se riittää vain meille, sillä jos ne tulevat kapungista tänne, se hiljaisuus ei riitä kaikille. Tiijäthän sinä sen, se loppuu?

      • muijas

        lähettäny sinne karhun syötiks vai?

      • Toissa iltana tuli karhunha...
        muijas kirjoitti:

        lähettäny sinne karhun syötiks vai?

        Lisäystä,ku nuolukivellä oli elämää.

    • Jota kyllä

      Oon jo pitkään arvellukki. Nimittäin ainut syy sinunkin ja muiden kaupunkilaisten maalaisvihaan ja petojen lisäämisvimmaan onkin suunnaton, mutta huonosti peitelty KATEUS maalla-asuvien rauhan ja puhtauden tähden, koska siellä kaupungeissa on jatkuva kiire ja pöly ja paha olo.

      Varmaan sydänalasta kouristaa siellä, kun näette erämetsien ja puhtaiden vesien äärellä asuvia ihmisiä, joilla ei oo kiire mihinkään, ja niin todella riemukkaana ja vapaana saa suloiset pystykorvan pennut leikkiä pihalla.

      Ja kuura-aamuna kuuluu pihaan asti kilometrien pituiselta rintamalta teerien soidin ja vene on rannassa muutamien kymmenien metrien päässä, sekä ranta sauna, aina käytettävissä.

      Ja tilaa on, n. 400 hehtaaria ja vesialueet toinen mokoma päälle.

      En enää yhtään epäile, sinun juonittelusi jälkeen mistä todella on kysymys sinun jutussasi.

      Kuule, pysy sinä vain siellä aarin kokoisella tontillasi, tai kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Se on sinun valtakuntasi, iänkaikkisesti.

      • voi helevatus

        einarit nielaisi provon nahkoineen karvoineen...

        Tyhmyystestistä täydet 10 pistettä ja papukaijamerkki.

        BÖÖÖÖÖÖÖÖ!

      • savotex
        voi helevatus kirjoitti:

        einarit nielaisi provon nahkoineen karvoineen...

        Tyhmyystestistä täydet 10 pistettä ja papukaijamerkki.

        BÖÖÖÖÖÖÖÖ!

        Se olikii provo eikä vitsi!

        Mie johan 1-0. Hahhahahahahahahaha!

      • Suden ystävä

        on juuri perus-turvenuijan ajattelua. Kun on paljon lääniä, niin ei sitä kaatopaikalle kehtaa paskoja roudata (ja maksaakihan se). Sinne vaan luontoon, kyllä sinne mahtuu. Vesistöjäkin on niin paljon, että lannoitteita ja lantaa mahtuu niihin rajattomasti.

        Toista se on kaupungissa. Ihmisillä on pakko huolehtia ympäristöstä, jotta joka paikka ei täyty jätteillä ahtauden vuoksi. Siksipä city-ihmiset ovatkin valistuneita tässä asiassa ja lajittelevat moskansa. Heille maaseutu edustaa romanttista paikkaa, jossa on hienoa käydä rentoutumassa. Valitettavasti nykyjunttien vuoksi tämä romanttisuus voi olla mahdollista lähinnä haaveissa. Kun puhutaan, että amerikkalainen saastuttaa maapalloa 20-kertaisesti kehitysmaan asukkaaseen nähden, niin melkein yhtä paljon maalainen saastuttaa kaupunkilaiseen nähden. Ja huvittavinta on, että nämä tollerot kuvittelevat olevansa luonnon ystäviä.

      • EN USKO
        Suden ystävä kirjoitti:

        Vaikka näinkin sinun tekstisi. On niin nurinkurista, että rupesi paskattamaan.

        Sinä tulet vätystämään kaupunkilaisten luonnonsuojelun tasosta, vaikkei siellä oo luontoa enää pätkääkään, mutta käyppä kurkista maaseudulla,- älä järkyty, siellä näet luontoa joka puolella, ja voit mennä uimaan mihin lampeen haluat, mutta meeppä uimaan kaupungin lampeen, niin seuraavana aamuna oot jonkun ruton runtelemana, vähintään jompikumpi silimä ja toinen korva on mätää täynnä.

        Maalla kasvaa viinimarjat joka toisen pihalla ja vattupehkot ja mustikat ja puolukat kävelymatkan päässä, mutta mites on siellä kaupungeissa.

        En kehtaa kiusata enempää, anteeksi, jos oomme olleet ilkeitä sulle. Kadun syvästi moukkamaisuuttani.

        Ihan hyvä ihminenhän sinäkin oot, ja mikä parasta, et yhtään parempi meitä muita. :))

      • Suden ystävä
        savotex kirjoitti:

        Se olikii provo eikä vitsi!

        Mie johan 1-0. Hahhahahahahahahaha!

        provoilut ja vitsien kertomiset suosiolla muiden harteille, ne eivät ole minun juttuni. Sen sijaan asiapitoisten analyysien tarjoajana luulisin olevani omalla alallani.

        Ja onko tuo pelisi jotain savolaista jalkapalloa? Ensin on tilanne 1-0 ja sitten yhtäkkiä se onkin 0-1. Ei ihme, että KuPS kupsahti kun tilannetaju on tuota luokkaa katsojillakin.

      • Suden ystävä
        EN USKO kirjoitti:

        Vaikka näinkin sinun tekstisi. On niin nurinkurista, että rupesi paskattamaan.

        Sinä tulet vätystämään kaupunkilaisten luonnonsuojelun tasosta, vaikkei siellä oo luontoa enää pätkääkään, mutta käyppä kurkista maaseudulla,- älä järkyty, siellä näet luontoa joka puolella, ja voit mennä uimaan mihin lampeen haluat, mutta meeppä uimaan kaupungin lampeen, niin seuraavana aamuna oot jonkun ruton runtelemana, vähintään jompikumpi silimä ja toinen korva on mätää täynnä.

        Maalla kasvaa viinimarjat joka toisen pihalla ja vattupehkot ja mustikat ja puolukat kävelymatkan päässä, mutta mites on siellä kaupungeissa.

        En kehtaa kiusata enempää, anteeksi, jos oomme olleet ilkeitä sulle. Kadun syvästi moukkamaisuuttani.

        Ihan hyvä ihminenhän sinäkin oot, ja mikä parasta, et yhtään parempi meitä muita. :))

        se pointti juuri on, sinä sen hoksasit!

        Kaupunkilaiset asuvat siellä, missä ei ole luontoa. Fiksu nykyihminen erottaakin oikean luonnon ja ihmisen ahneuden. Kaikkea ei voi saada.

        Siksi, luonnon mahtavuus nykyajan ihmisten tarpeiden tyydyttäjänä pitäisikin olla rajoitettua. Ihmisiä on liikaa kulutuksineen.

        Mutta, nämä syrjäseudulla asuvat "porsaat" vain sotkevat ja ovat aina vaatimassa enemmän kaikkea. Porsashan pelkää esim. sutta, ja jotta voisi lätäkössä nautiskella huoletta niin onkin ilmeistä, että susista halutaan eroon. Tämäkö on oikein, että porsaat saavat rauhassa temmeltää kun ne ovat mitä mainiointa ravintoa pedoille, luontoon kuuluville ylväille eläimille.

      • savotex
        Suden ystävä kirjoitti:

        provoilut ja vitsien kertomiset suosiolla muiden harteille, ne eivät ole minun juttuni. Sen sijaan asiapitoisten analyysien tarjoajana luulisin olevani omalla alallani.

        Ja onko tuo pelisi jotain savolaista jalkapalloa? Ensin on tilanne 1-0 ja sitten yhtäkkiä se onkin 0-1. Ei ihme, että KuPS kupsahti kun tilannetaju on tuota luokkaa katsojillakin.

        kupsahti?
        Liiallisseen analyysin tekkoon.
        70-luvulla ol Kuopiossa kolome mestaruustason joukkuetta.
        Sillon savolaiset pellaajat osas riplata ja naattia ennenkun laakasivat.
        Nyt on kehitetty pilleri miehille ettei ne laakase ennen aikojaan..Varsinaisia pelimiehiä..

    • Sujen vihaaja

      Noin siellä kaupungis ajatellaan....

      Mistäs ne saastuttamattomat kaupunkilaiset ruokansa saavat? Täältä paskakasojen keskeltäkö?

      • punkkia

        suven ystävästä on niättiisä tulluunna puuukkianen joka ei pasko eikä kuse. Ellee öllöttää jossain hoetolaetoksessa ja muuta paskoo ee tule ku mitä tiälä saetilla suoltaa sosialitoimistolta suamallaan koneella meejä mualaesten iloksi.
        Pahalaenen ku tuollasennii monj lahjakkuuven saesi työeleämään niin alakasipa sitä jäläkeä syntyvä melekoseen tahtiin. Vuan suattaapi jiähä haaveeksi, ku ee oo millonkaan mittään toellista tehnnä ni ee se ennee opikkaan. Vua eläpä välitä veekkonen kyllä myös yks suven ystävä jaksetaan elättee ee tämä mualima siihen kuavu.
        Hyvvee jatkova vua sulle sinne pyöree nurkkaseen.

      • Suden ystävä
        punkkia kirjoitti:

        minulla ihan pahanhajunen paska tulee, mutta järki täytyy olla siinäkin asiassa, mihin tämän möykyn pukkaat.

      • kyllä kuulostaa
        Suden ystävä kirjoitti:

        minulla ihan pahanhajunen paska tulee, mutta järki täytyy olla siinäkin asiassa, mihin tämän möykyn pukkaat.

        sen verran sekavilta ettei ne ihan täysipäisen juttuja ainakaan ole. Haistatko joka kerran kun paskalla käyt että varmasti tiedät käyneesi.

      • Suden ystävä
        kyllä kuulostaa kirjoitti:

        sen verran sekavilta ettei ne ihan täysipäisen juttuja ainakaan ole. Haistatko joka kerran kun paskalla käyt että varmasti tiedät käyneesi.

        sitten haista käyneesi paskalla (joka kerta). Syötkö pelkästään rehuja ja senkö tähden paskasi haisee niin miedosti?

      • olokee
        Suden ystävä kirjoitti:

        sitten haista käyneesi paskalla (joka kerta). Syötkö pelkästään rehuja ja senkö tähden paskasi haisee niin miedosti?

        varovaesija puhheissanna, elekee vua loukata suven ystävee, kun se nyt kerran on suvvainna tulla tänne palstalle meitä tyhmijä mualaisija valistammaan.
        Kyllä tämä paskan haestelukkiin enpä, olis tuota arvanna ite ruveta harrastaammaa jos ee olsi tämä hieno kaapunkin herra, lienöökö ihan maesterj miehijä, ni tuossa ruvenna opastammaan.
        Neevositko vielä sitä tekniikkoo mitenkä olis paras haestella, ee oo vielä ne opit tänne meejän perille kerinnä, siellä kaapunnissa sitä ollaan joka asiassa niin paljon eellä.

      • Suden ystävä
        olokee kirjoitti:

        puhuin siitä, että ihmisen paska (luonnonraiskaaja) haisee niin pahalta, että et tarvi minkäänlaista tekniikkaa haistaaksesi sitä. No, tämä äskeinen kirjoittaja ilmeisesti yritti peitellä omaa hajuaan jos jonkinlaisilla suitsukkeilla. Ilmeisesti hänellä on niin hirveä aromi, jotta yrittää sen takia salata jotain. Tätä juuri tarkoitin näillä laittomilla kaatopaikoilla ja välinpitämättömyydellä luontoa ja eläimiä kohtaan.

      • vuan

        sullekkii paskamaesterj, onko tullunna jo tänä uamunna suoritettuva tärkee analyysj. Onko sullá meille tyhmille mualaisille tälle päevälle jottain naorun aehetta tarjota, koettasit nyt keksijä ettee pitkästytä.
        Kyllä meejan nyt kelepoo kun suatiin tämä opettaja, sitä on on näen syrjäkylillä koetettava jookaenen tievon muru keräta talteen.

      • sujentassu
        Suden ystävä kirjoitti:

        puhuin siitä, että ihmisen paska (luonnonraiskaaja) haisee niin pahalta, että et tarvi minkäänlaista tekniikkaa haistaaksesi sitä. No, tämä äskeinen kirjoittaja ilmeisesti yritti peitellä omaa hajuaan jos jonkinlaisilla suitsukkeilla. Ilmeisesti hänellä on niin hirveä aromi, jotta yrittää sen takia salata jotain. Tätä juuri tarkoitin näillä laittomilla kaatopaikoilla ja välinpitämättömyydellä luontoa ja eläimiä kohtaan.

        meinaatko että kaupunkilaisten paska on vähemmän saastuttavaa kuin maalaisten.kyllä maaseudulla on ihan yhtä toimiva jätehuolto kuin kaupungissakin.
        opit sitten sen tietämään kun vähän vanhenet ja pääset käymään muuallakin kuin mäkkärillä.
        sähköä saa pistorasiasta(ei siis tarvita voimalaitoksia)maitoa saa purkista,lihaa lihatiskiltä.vitsi että suden rakastaja on älykäs 10vuotias

    • gfdlgödflh

      Seuraavan kerran kun ryypiskelet ahistukseen betonibunkkerissa, vie tietsikka kaniin niin ei valvota pikkutunneille...

    • lähiöissä

      asuu jo moninverroin pahempia juntteja, kuten esimerkiksi tämä "suden ystävä". Valitettavaa on, että mielisairaanhoito kärsii resurssipulasta ja suden ystävän kaltaiset nuoret skitsofreenikot eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.

    • ystävälle

      Taidatpa kuulua siihen paskaporukkaan,ainakin kirjoitustesi pohjalta,joilla ei ole hajuakaan(paitsi paskan)mistä esim.kaupunkiin ruoka saadaan. Enpä ole montakaan maito- tai lihakarjatilaa nähnyt kaupungeissa.Perunapeltojakaan ei usein tule kaupungeissa vastaan. Kunkerran vihaat maalaisia ,unohda meidät täysin.Ala pistellä suuhusi vain kaupungista saatavaa.Onhan siellä esim.puistoja joista löydät kaikenlaista kivaa syötävää.On kiviä,puunkuorta,heinää.Niin ja onhan siellä suunnattomasti koiranpaskaa.Varmaan ravitsevaa.Jälkiruoaksi voit sitten jyrsiä esim.kotitalosi betoniseinää. Ei Sinun,arvoisa Suden Ystävä tarvitse mieltäsi pahoittaa maalaisilla.Unohda meidät,kohta kaikilla on helpompaa.Mitenkäs siinä kävikään;juuri kun oppi olemaan syömättä,kuoli nälkään.

      • Suden ystävä

        tuota morinaa? En kait minä missään ole sanonut, että vihaisin maalaisia. Älytön ajatus.

      • morise!
        Suden ystävä kirjoitti:

        tuota morinaa? En kait minä missään ole sanonut, että vihaisin maalaisia. Älytön ajatus.

        Kyllä hupatuksissasi on selvä maalaisvastaisuus.Edelleenkin pysyn edellisen kirjoitukseni väitteissä ruokasi suhteen.Taitaapa siellä kivikylässä pipo alkaa puristaa.Ettetvaan päiväunissasi näkisi muuttoa maaseudulle.Tosin ei Sinua täälläkään kaivata.

      • Suden ystävä
        morise! kirjoitti:

        vielä, että jos pitää jotain vähän yksinkertaisena ja jopa tyhmänä, niin eihän se sitä tarkoita että vihaisi tätä tolleroa.

      • suden ystävät
        Suden ystävä kirjoitti:

        vielä, että jos pitää jotain vähän yksinkertaisena ja jopa tyhmänä, niin eihän se sitä tarkoita että vihaisi tätä tolleroa.

        syötetään susille! Jos päähäsi koskee,ei siellä ainakaan järki pakota.

      • se menee.
        Suden ystävä kirjoitti:

        vielä, että jos pitää jotain vähän yksinkertaisena ja jopa tyhmänä, niin eihän se sitä tarkoita että vihaisi tätä tolleroa.

        Siinätapauksessa ei suden ystävällä ole varmaan vihamiehiä!

      • nyt tokikaan
        Suden ystävä kirjoitti:

        tuota morinaa? En kait minä missään ole sanonut, että vihaisin maalaisia. Älytön ajatus.

        eihän tämä meijän paskamaester vihhoo meitä mualaisija, sehän haluvaa opettoo ja kouluttoo mitä syrjäkyläläesijä. Eelettäen se opetti meetä oekeella tavalla paskoa haestelemmaan jännityksellä ootellaan mittee se tännään keksii.

    • provosoituja

      hyvä provo!ei kukaan mene lankaan siellä maalaistollo yrittää halvantaa meitä cityihmisiä.

    • Mettämies

      että uskallat tehä maalle retkiä ainaka tännepäi,, täällä voi käyä sujenystäville huonosti....

    • Kävisit joskus moalla, ni käsitykses meistä soattas jopa muuttua. Myöhän ollaan melekeen mukavata porukkoa. Niinku työ kaopunkilaesetki. Kyllä teällä kierrätettään, lajitellaan ja maksetaan jätemaksut niinku teilläki. Onneks löytyy molemmista ryhmistä muutama musta lammas/sus, ni löytyy aihetta näille palstoille. Piis män.

    • toimivat asutuskeskuksissa

      Ja niistä voi olla sinulle apua mikäli toimit ajoissa! Nimenomaan asutuksen keskittyminen suuriin keskuksiin on uhka ympäristölle! Ja myös kaupungeissa ravinnoksi käytettävä liha on peräisin tapetuista eläimistä! Ja muukin syötävä ravinto on useimmiten kasvatettu taajaman ulkopuolella! Vaikka eläinten teurastaminen, metsien hakkuut ja alkutuotanto tapahtuvat poissa silmistäsi se ei oikeuta sinua nauttimaan niiden hedelmistä ja samalla soimaamaan niitä jotka leivän ulottuvillesi kantavat! Hanki itsellesi töitä ja lakkaa elämästä satulinnassa, jossa kukaan tai mikään ei kärsi ja leijonat ja lampaat elävät sulassa sovussa!

      • Suden ystävä

        Onhan se selvä, että betonin alla ei peruna kasva etkä saa hampurilaiseesi jauhelihapihviä tappamatta elukkaa. Ja sinun pitää tällaista asiaa mainostaa jonain juttuna.

        Kyse onkin kerskakulutuksesta. Ihmisiä on jo liikaa luonnon sietokyvyn kannalta nykyisellä elintasolla. Sinä olet juuri se satulinnassa asuja siellä missä lie peräkylillä satut asumaankin nauttien luonnosta sillä edellytyksellä, että kaikki häiriötekijät poistetaan. Tällä tarkoitan pelkäämiäsi petoja, kaatopaikkamaksuja jne.... Olet juuri mainitsemani porsas lämpimässä lätäkössä peläten sutta ja ruuan loppumista.

        Kun muutenkin lihansyönti nykyajan maailmassa on niin pullakulttuuria, niin miksi sitä yritetään romantisoida jollain maaseudun idyllillä? Nykyajan syöty liha on suurimmalta osilta parressa tai ahtaassa häkissä seisseen jalostetun "koneen" massaa. Jotkut yrittävät olla jotenkin erilaisia muiden silmissä syöden silloin tällöin sorsaa tai pikkusen hirvenlihaa. Kuitenkin heidänkin ajatuksensa ovat pohjimmiltaan pitsan ahmimisessa ja halvassa jauhelihassa.

        Ja kun kerran lihantuotanto on niin selvää tehdastoimintaa, niin perustettakoon näille tehtaille suuret navetat johonkin kaupungin laitamille aivan samoin kuin muukin tehdastoiminta järjestetään. Tässä ei ole yhtään pätkää romantiikkaa koko lihantuotannossa. Järkevintä tosin koko ihmiskunnan kannalta olisi vähentää lihan syöntiä aivan kuten muutakin kerskakulutusta tulisi vähentää. Tällainen järjestely säästäisi luontoa hirvittäväsi vielä kun nämä pahimmat sotkijaporsaat saataisiin hätisteltyä kaupunkeihin oppimaan sivistyneiden ihmisten elintavoille.

        Ja näille psykologian/psykiatrian asiantuntijoille:

        Kliseiden ja vanhojen vitsien käyttämisenne osoittavat, että teihin tuskin kannattaisi käyttää yhteiskunnan varoja viisastumiseenne. Sama kuin tehtäisiin vessanpytty jokaiselle puhtaasta kullasta.

      • ja viisauttasi

        seuranneena olen päätynyt siihen johtopäätökseen,etten noin tyhmiä ja tasapainottomia tekstejä kenenkään muun kirjoittamana ole ikinä löytänyt muiltakaan palstoilta,kuin Sinun,Arvoisa Suden ystävä!

      • vuan tuassiisa
        Suden ystävä kirjoitti:

        Onhan se selvä, että betonin alla ei peruna kasva etkä saa hampurilaiseesi jauhelihapihviä tappamatta elukkaa. Ja sinun pitää tällaista asiaa mainostaa jonain juttuna.

        Kyse onkin kerskakulutuksesta. Ihmisiä on jo liikaa luonnon sietokyvyn kannalta nykyisellä elintasolla. Sinä olet juuri se satulinnassa asuja siellä missä lie peräkylillä satut asumaankin nauttien luonnosta sillä edellytyksellä, että kaikki häiriötekijät poistetaan. Tällä tarkoitan pelkäämiäsi petoja, kaatopaikkamaksuja jne.... Olet juuri mainitsemani porsas lämpimässä lätäkössä peläten sutta ja ruuan loppumista.

        Kun muutenkin lihansyönti nykyajan maailmassa on niin pullakulttuuria, niin miksi sitä yritetään romantisoida jollain maaseudun idyllillä? Nykyajan syöty liha on suurimmalta osilta parressa tai ahtaassa häkissä seisseen jalostetun "koneen" massaa. Jotkut yrittävät olla jotenkin erilaisia muiden silmissä syöden silloin tällöin sorsaa tai pikkusen hirvenlihaa. Kuitenkin heidänkin ajatuksensa ovat pohjimmiltaan pitsan ahmimisessa ja halvassa jauhelihassa.

        Ja kun kerran lihantuotanto on niin selvää tehdastoimintaa, niin perustettakoon näille tehtaille suuret navetat johonkin kaupungin laitamille aivan samoin kuin muukin tehdastoiminta järjestetään. Tässä ei ole yhtään pätkää romantiikkaa koko lihantuotannossa. Järkevintä tosin koko ihmiskunnan kannalta olisi vähentää lihan syöntiä aivan kuten muutakin kerskakulutusta tulisi vähentää. Tällainen järjestely säästäisi luontoa hirvittäväsi vielä kun nämä pahimmat sotkijaporsaat saataisiin hätisteltyä kaupunkeihin oppimaan sivistyneiden ihmisten elintavoille.

        Ja näille psykologian/psykiatrian asiantuntijoille:

        Kliseiden ja vanhojen vitsien käyttämisenne osoittavat, että teihin tuskin kannattaisi käyttää yhteiskunnan varoja viisastumiseenne. Sama kuin tehtäisiin vessanpytty jokaiselle puhtaasta kullasta.

        kyllä on oltava tyytyväinen, ee sitä oesi arvanna että nuin mainio opettaja ku tämä paskamaesterj (entinen suven ystävä)on tullunna meetä mualaisija opettammaan. Sitä ku ei tiä syrjäkylän perukoilla oesi muuten osattu eekä tiijetty mitenkä pittää elee, vuan minusta tuntuu jotta tuo paskapytyn tekeminen kullasta käyp meille liiaj kalliiksi. Toesta se on kun on kaapunnista ja rahhoo on jotta ee paskallekkaa taevu kun kultapytylle ja haestelemalla oppiarvonnii on suanna.
        Mitenkä tuo sonni on konnekksi muuttunna,, selitäppä paskamaester tarkemmin, sulla ku tuota tietoo näöttää löötyvän elämän erj alueilta runsaasti. Minkäänlaesilla hampailla sitä oisi syötävä, jos siinä nyt kuitenniin on rattaeta sun muita metalliosia. Mitenkä se kone suahaan kasvammaan eehän sille vissin rehuva pysty syöttämmään niin ku tavan elukalle, nekun tarvihtoovatten melekosen pelttoläntin jotta kasvaavatten hampurjlaispihvin ruaka-aeneeksi. Olisiko mahollista jotta tulisit haestelemmaan tuon meejän porsaan paskan onko se oeekeenlaesta, siihehän sinä voet männä sen viereen lötköttämmään niin hesette siellä yhessä sitten.
        Toene mieltä askarruttava seikka on ollunna tuo ku kesämökkiläeset käöpi kottiin männessään kippoomassa kaekki roskasa meejän mehtään, mittee sinun mielestä sille pitäsi tehä, voesitko tulla haestelemmaan, sulla ku on siihenniin taetoo.

      • idea!
        vuan tuassiisa kirjoitti:

        Suden ystävän uusi nimimerkki onkin tästälähtien Paskamaesterj.Jos vastaan tulee Suden ystävä,lausutaan se Paskamaesterina.

        tajunta ja ymmärrys on sitä luokkaa, jotta ei ymmärrä mitä "kone" tarkoittaa tässä yhteydessä, niin vaikeatahan se on yrittää keskustella. Pitäisikin ilmeisesti yrittää käyttää yksinkertaisempia kielikuvia yksinkertaisille ihmisille, jotta keskustelu sujuisi.

        Näistä kesämökkiläisitä: Ilmeisesti he ajattelevat kuten fiksu ihminen yleensäkin, jotta "maassa maan tavalla". He ovat tutustuneet ympäristöönsä ja siihen, miten jätteet lajitellaan teillä päin ja toimivat sen mukaan.

        On toki ymmärrettävää, että maisterin käyttämät kielikuvat menevät perunan kasvattajilta joskus yli hilseen. Pottu kun saadaan kasvamaan ilman suurempia ajattelematta, kunhan paskaa vaan löytyy lannaksi ja löytyyhän sitä.

      • sinä maailman

        valo yliopistokoulun käynyt paskamaesterj, kyllä oisi tuokii perunankasvatusjuttu jiännä meiltä tiällä syrjäkylän immeisiltä ymmärtämättä. Kyllä myö ollaan tiällä onnellisia että myö sinut suatiin opettajaks.

        Paskamaesterin paperloella sitä osovaa näköjään levitellä paskat pitkin mehtiä, ootko kaavanni harrastanna sitä. Oljhan tuo hyvä että tuunnustit, oesitko niin ystävällinen että kerreesit paskas poes, myö joovutaan kuitennii maksammaan niihen kerruusta.

        Tuo se jäe meiltä pikkusen tuo konejuttu aaki, minkähän moesen paskakonneen oot kehittännä, tuopiko se sulle tavaran suoraan laataselle, vae pittääkö ihe vielä kiäntee kanki taltrikille joss voepi sitten tarkemmin nuuskija.

        Eekö oisi rehellisempöö käättee sinun ommoo paskamaesterj nimimerkkiä, suttaapi joltain enskertalaeselta männä nimet sekasin.

      • Suden ystävä
        sinä maailman kirjoitti:

        näkyy kielesi jo sen verran solmuun vaahdotessasi, että ei tuosta kohta enää tolkku ihminen ymmärrä mitä yrität sanoa. Pikkusen olen aistivani epätoivoa muuten niin eloisassa tekstissäsi.

        Hienoa kuitenkin, että silläkin perällä ymmärretään, jotta maisteri on aina maisteri. Vaikka epäilen, että teilläpäin sanotaan kaikkia maistereita paskamaistereiksi, niin kyllä minulle kelpaa tällainen suitsutus.

      • sinä kaikkien

        paskamaistereiden suuriruhtinas, sinä mualiman kaikkien paska-aevoloehen äet, sinä joka suot meeille syrjäkyliin immeisille suurta lohtua meijän alituiseen tiijon jannoon. Luppoothan ettet hylökee meitä, sillä sinä out meijän ainut valo ja tiijon lähe, anna vuan paskan valuva kyllä myö vaestellään.

        Myö tiälä jo oltiin vaepumassa epätoevon alahoon, ku myö pelättiin jotta sinä out meijät hylännä, vuan nyt näättää tuas elämä valosalta, eepä lopu meeltä pottupellon lannotusaeneet.

        Sinun ajatustes virta on loputon, siitä riittää koko muaseuvun tarpeesiin, suattas siitä riittee jos oekeen tämän assiin saisi uomiinsa ni eeköpä oisi samalla ratkatunna koko suomen enerkijaongelma. Ootko aatellu pijokuasupyttyvä, kyllä nuilla resurssiloila mitä sihii meelle suolla ni yks atomivoimala korvataa.

      • Paskamaisterin
        Suden ystävä kirjoitti:

        näkyy kielesi jo sen verran solmuun vaahdotessasi, että ei tuosta kohta enää tolkku ihminen ymmärrä mitä yrität sanoa. Pikkusen olen aistivani epätoivoa muuten niin eloisassa tekstissäsi.

        Hienoa kuitenkin, että silläkin perällä ymmärretään, jotta maisteri on aina maisteri. Vaikka epäilen, että teilläpäin sanotaan kaikkia maistereita paskamaistereiksi, niin kyllä minulle kelpaa tällainen suitsutus.

        pitää suunsa supussa alkuperäisestä nimimerkistään,ainakin liikuessaan maaseudulla.Tiedä mitä vielä tekevät nuo "oppimattomat maalaistollukat".

    • fds

      voi herrajestas sentään, palstalle on näköjään eksynyt erittäin harvinainen laji; "Kehäyksiys asvalttius"

      Esiintyminen: Vain ja ainoastaan asvalttiviidakossa,
      havainnot kehäkolmosen ulkopuolella erittäin harvinaisia. Asuu useimmiten pienessä neukkukuutiossa.

      Ravinto ja käyttäytyminen: Kehäyksiys asvalttius elää ympäri vuoden
      betoniympäristössä ja hankkii ruokansa lähikaupasta. Syövät kyllä mielellään lihaa, mutta eivät hyväksy eläimien tappaminen. Jotkut yksilöt luulee että hirvikanta voidaan säännöstellä E-pillereillä, toiset taas ovat sitä mieltä että autot pitäisi kieltää,; onhan meillä dösät,spårat j.n.e

      Tuntomerkit: Aina kiire jonnekin, hienot vaatteet, yliopistokoulutus ja työtön. Luulee olevansa parempi kuin muut. Halveksii muualla Suomessa asuvia yksilöitä, erityisesti metsästäjiä/kalastajia ja erämiehiä/naisia. On omasta mielestä ylitse muiden ja erittäin luonnonystävällinen, vaikka ei tiedä luonnosta mittään.
      Maailmanparantaja, ilman minkäänlaista tietoa...

      Yleistä: Kaikki mitä yksilö luulee tietävänsä on peräisin kirjoista taikka "interwebistä". Uskoo kaikkeen mitä lukee, ei omakohtaisia kokemuksia muusta kuin baareista, rafloista ja spårasta... Luonto on näille yksilöille täysin vieras käsitys; on tavallista että vihreä nurmikko koivu sanotaan metsäksi.
      Rakastaa karhuja, minkkejä, susia j.n.e , kuhan pysyvät pois kaupungeista...

      Varoituksen sananen, älä koskaan kerro kehäyksiys asvalttiukselle kuinka hyvä elämä oikeasti voi olla täällä maaseudulla, riski on suuri että joku hermoromahduksen partaalla oleva besserwisseri muuttaa poies asvalttiviidakosta meirän luokse asumahan. ...

      Hui kauhistus mikä scenario... :) :)

      • Anonyymi

        Erinomainen luonnehdinta, pojot Sulle!:)

    • epävarmaa tekstiä

      Jatkokeskusteluissa väität olevasi maisteri! Kuitenkin noilla ristiriitaisuuksilla ja lapsellisilla esimerkeilläsi on kovin vaikea kuvitella sinun läpäisseen ylioppilaskirjoitusten äidinkielentutkintoa!

      • Suden ystävä

        Lueppa tarkemmin olenko itse väittänyt olevani maisteri. Minua vaan kutsuvat tämän palstan monet kirjoittajat maisteriksi. Liekköpä siksi, kun kirjoittelen heidän mielestään niin sivistyneitä ja alykkäitä kirjoituksia.

      • tulossa....

        "töistä",vai vasta lähdössä tuohon aikaan? Turkistarhalle?

      • tuassiisa

        Kyllä myö jo pakokaahulla eelettäin uateltiin jotta jokohan on paskamaesterj hukkuna työmuallaan, vuan nyt helepotti.

        Pyyvän tuhannesti anteeks jos tuossa eelettäin tulin kirjottaneeksi liijan vaekeeta tekstijä. Kyllä minä tääsin ymmärän jotta ku sinä oot niin tääsin keskittynä ja kaekki opintoessii on tähännä vuan ja pelekästään paskanhaeteluun ja sen meelle opettamisseen, niin eehän sitä voe konetekniikasta mittää ymmärteekkään. Sehän on selevä.

        Ee vuan nytten pittäkii siirtyvä päevän epistollaan, mitenkä myö suahaan nuo sinun oppimateriaalis poekkeen tuolta metästä, jotka sinä sinne viimekäännilläs unneotit, sitä on sielä melekosesti ja pitkiisä.

        Myö ku tiälä syrjäkylillä on oltu niin tyhymijä jotta ollaan sijotettu piälenniin yli kymppitonni nuihin jäteveen puhistuslaetteesiin sun muihin värkkilöehin ja kosteekkoihin, sinä nytten sitten oot meille opettamassa, jotta tiällä pittäisi kaeikki paskat pitkin mehtiä.

        Kyllä teellä siellä kaapunnissa ollaan pitkällä tuossa paskan käsittelyssähhii, eepä oesi ymmärretty jotta se pittää nuinikkaasti tehä jos et oesi sitä meelle neevonna. Vuan kyllä myö taajetaan käättee ensin nuon uuvet värkit loppuun.

        Vuan kyllä sinä tuossa kehuskelit jotta oesit maesterismiehijä ihan ite ja omassa kiitoskirjeessäs jonka minulle lähetit, kiitos sitähhii. Myö tiällä syrjäkylillä osataan ottoo kaekki sinun sanas vastaa ja tallettoo ne syvämmiimme, ne ovatten ku kaapunnin likaviemärin lotinoo meejän korvissa.

      • Suden ystävä
        tuassiisa kirjoitti:

        tässä alkaa savolainen kierous paistaa läpi kun yrität vääristellä sanomisiani omien tarkoitusperiesi takia. Sinä olet itse myöntänyt tällä palstalla ensimmäisenä minulle maisterin arvon. Ja vaikka tämä myöntö onkin tapahtunut vajavaisessa mielessäsi, niin se se osoittaa, kuinka itse koet alemmuudentuntoa ollessasi yksinkertainen maalainen.

        Ja et sinä vaikeita asioita ole kirjoittanut. Toistan vielä, että hätääntyneenä ja alistuneena suoltamastasi tekstistä ei vain enää tahtonut saada selvää mitä tarkoitit.

        Jotta aiheessa pysytään ja koska olen silmissänne maisteri, niin kuulkaa nyt viisaampanne neuvoa:

        Jos siellä hikisenperällä pelottaa asua esim. susien tai karhujen takia, niin kehottaisin teitä siirtymään perheinenne johonkin taajamaan. Tällöin saisitte yönnä nukuttua rauhassa ja maaseudulle tulisi lisää tilaa eläimille.

      • Suden ystävä
        tulossa.... kirjoitti:

        "töistä",vai vasta lähdössä tuohon aikaan? Turkistarhalle?

        olet selvästi vain rakkikoira joka köyden nokassa tyhjää räksyttää. Ei tuollaista kukaan huomaa. Ehkä kuitenkin sudelle olisit sopiva pikku välipala.

      • Suden ystävä
        tuassiisa kirjoitti:

        Kyllä myö jo pakokaahulla eelettäin uateltiin jotta jokohan on paskamaesterj hukkuna työmuallaan, vuan nyt helepotti.

        Pyyvän tuhannesti anteeks jos tuossa eelettäin tulin kirjottaneeksi liijan vaekeeta tekstijä. Kyllä minä tääsin ymmärän jotta ku sinä oot niin tääsin keskittynä ja kaekki opintoessii on tähännä vuan ja pelekästään paskanhaeteluun ja sen meelle opettamisseen, niin eehän sitä voe konetekniikasta mittää ymmärteekkään. Sehän on selevä.

        Ee vuan nytten pittäkii siirtyvä päevän epistollaan, mitenkä myö suahaan nuo sinun oppimateriaalis poekkeen tuolta metästä, jotka sinä sinne viimekäännilläs unneotit, sitä on sielä melekosesti ja pitkiisä.

        Myö ku tiälä syrjäkylillä on oltu niin tyhymijä jotta ollaan sijotettu piälenniin yli kymppitonni nuihin jäteveen puhistuslaetteesiin sun muihin värkkilöehin ja kosteekkoihin, sinä nytten sitten oot meille opettamassa, jotta tiällä pittäisi kaeikki paskat pitkin mehtiä.

        Kyllä teellä siellä kaapunnissa ollaan pitkällä tuossa paskan käsittelyssähhii, eepä oesi ymmärretty jotta se pittää nuinikkaasti tehä jos et oesi sitä meelle neevonna. Vuan kyllä myö taajetaan käättee ensin nuon uuvet värkit loppuun.

        Vuan kyllä sinä tuossa kehuskelit jotta oesit maesterismiehijä ihan ite ja omassa kiitoskirjeessäs jonka minulle lähetit, kiitos sitähhii. Myö tiällä syrjäkylillä osataan ottoo kaekki sinun sanas vastaa ja tallettoo ne syvämmiimme, ne ovatten ku kaapunnin likaviemärin lotinoo meejän korvissa.

        kyllähän siellä sen verran ollaan valmiita sijoittamaan puhdistuslaitteisiin ja viemäröinteihin kuin laki velvoittaa. Ja tästäkin sitten maristaan ja oikein kunnolla. Mutta heti kun lain silmä vähän välttää, jätteet ja paskat roudataan lähimpään metsään.

      • vielä.

        Sinä itse aloitit marinan,luepa vaikka ensimmäinen kirjoituksesi,kun et sitä kuitenkaan muista.Ihmetellä täytyy mouruamistasi,kuin kiimainen kolli.Sepä lienetkin. Kaikesta huolimatta---kuollut susi,paras susi!

      • tuassiisa
        Suden ystävä kirjoitti:

        kyllähän siellä sen verran ollaan valmiita sijoittamaan puhdistuslaitteisiin ja viemäröinteihin kuin laki velvoittaa. Ja tästäkin sitten maristaan ja oikein kunnolla. Mutta heti kun lain silmä vähän välttää, jätteet ja paskat roudataan lähimpään metsään.

        kyllä minun täätyy nyteen pyytee arvoesalta paskamaesterilta anteeksi, kun minä nuin pahasti oun loukanna herkkee sieluva. Kannattee nyt toestenni laittoo sortiinoo piälle, hää suattaap vielä hylätä meijät.
        Sinun ristallinkirkaat ja selevät ajatukses ee meetä ennee lohuta, sillon meejät perrii hukka.

        Vuan sitä minen tääsin ymmärtännä kun sinä rupesit selevässä asijassa, valehtelemmaan, tavallisestihan sinä vuan puhut paljasta paskoo.
        Minä niät uskalsin eppäellä, jotta sin out maester ja ite myönsit.

        Nuihin korkonimmii kanssa se on sellanen juttu, että ku sellasen on kerran suanna, niin lopun elämän se sullai tuo Paskamaesterj tulloo säelymään.

        Korkonimen suap ylleensä aeheesta, voep olla myöteenen eli kiielteenen asija, sullahan se on tietenniin myönteenen kun sinä out sen suanna täävellisestä panneutumisesta paskaan sekä työssä että vappaa-ajalla.

        Tottahan se on tuokii tuo lakijuttu, kyllähän sinä sen tiijät ku sitä out tiällä käännä välttelemässä, kertookaa et ou jiännä kiinni, vuan hyvinpä näätät tietävän mitenkä toohutaan. Kannattee pittee enmpi varansa laetteloovat kameroeta pahempiin paekkoloihin, meeläkiin on siellä roskapönttölöehin luona ja muutamalle on keäsmökkiläeselle on jo lasku lähtennä, sinnout vissiin se kutjake ku ei kehtoo viijä ie loutan viereen vuan sipaset suoraan aatosta tien varteen.

    • Provoo

      .. Paskahan on silti paskaa. Paketoinnista riippumatta.

    • Nimetön

      vai tuut potkiin meitä"juntteja"perseelle?lähet lappu varpaassa sen jälkeen.tuommoset viherpiiperot vois polkasta syvälle suohon!!entä jos sudet tuleekin sinne vitun kehä kolmosen sisäpuolelle??vieläkö uskallat polkasta lököllä evr:n kokouksiin illan kähmässä?tuskin se sua puree ku sehän on lihansyöjä,mutta voihan se pistää sut jäähtyyn muuten vaan.vitun hippi!!!jos täällä susi tulee kohille niin se saapi nikkelimyrkytyksen.se on saakelin vaarallinen tauti.ui sinä vitun piipero takas ruottiin ja suojele siellä vaikka mummon lököä!!!

      • Anonyymi

        Juntit asuu jo lähiöissä.

    • Anonyymi

      Moni palavasilmäinen kaupunkilaisvihreä katsoo vihaisesti meitsin ekologista jalanjälkeä. Asun lämpövuotavassa hirsitalossa järvenrannalla 10km päässä kylältä. Kalastan / metsästän ja marjastan vuoden ympäri, on lääniä ajella moottorikelkalla ja veneellä järvellä. Mihinkään ei oo kiire, kiinan verkkokaupat toimittaa tarvikkeet halvalla kotiovelle asti. Pakko välillä käydä kaupassa tai lääkärissä kylillä. Posti jaksaa toimittaa kerran päivässä postin omia mainoksia tänne perukkaan asti. En ymmärrä miksi minun pitäisi luopua tästä rikkaudesta ja muuttaa ahtaisiin kaupunkeihin jotka on ihan sairaita paikkoja asua. Meteliä, keinovaloa, rumaa infraa ja liikaa ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe