EI kuntaliitokselle

Emme halua köyhiä rutakkolaisia elätettäviksi, tulkoon toimeen omillaan tai tehköön koko kunta konkurssin. Yks hailee on Sonkajärven kohtalo meille omilla aivoilla ajatteleville kaupunkilaisille. Mitä me iisalmelaiset hyötysimme siitä, että alkaisimme elättämään muutamaa tuhatta maalaista? Hieman valtion avustuksia tulisi, mutta nekin pitäisi suurelta osin jakaa Sonkajärvelle. NO WAY!
131073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ole aivan tätä aihetta,mutta..katsoin alueuutisia.oli kysymys iisalmen vesistöistä ja niiden parannuksesta.mtk:n mies pahoitteli että kun ei saada kunnon avustuksia niin ei voi mitenkään vastata omista tuotoksistaan...kukahan ne omakotitalojen ja mökkien eu:n vaatimien jätevesisysteemien kulut maksaisi.samat kaivaukset on tehtävä asuipa rannalla tai kaukana vesistöistä mäntykankailla.ihmetyttää tämä tasapäistäminen ja se,että vain joillekin haja-asutusalueella asuville pitäisi antaa rahaa näihin muutoksiin

Äänestä

Sonkajärvi on pieni paikkakunta, mutta siellä sijaitsee paljon myös vahvuuksia esimerkiksi yritystoiminnassa. Asiassa voi käydä myös siten, että Iisalmi "vetää lokaan" Sonkajärven.

Äänestä
  • helvetin kateellisia/vert.savolainen lupsakkuus/,saattaisivat asiat hoituakin,kaikkien parhaaksi.Onhan täällä paljon osaavia henkilöitä paikkakunnasta riippumatta.

    Äänestä

itse asun Iisalmessa mutta tuon veromarkat eri kunnasta, joten ole sinä hiljaa. Mitäs jos kaikki Iisalmen ulkopuolella töissä käyvät muuttais kirjansa muualla? Niitä on paljon!!!Mikä stadi tämä muka on , tuppukylä! Et taida edes käydä töissä ja aivoja sulla tuskin on.

Äänestä
  • Voi poika- rukka, kun otaksut asioita, joista et tiedä. Sattumoisin käyn itsekin toisella paikkakunnalla töissä, jo lähes 20 vuotta, enkä voisi kuvitella muuttavani sinne maalle vähäisten palveluiden pariin. Kyllä Iisalmen palvelutarjonta on ihan toista luokkaa kuin ympäristökuntien. Miksi muuten kuvittelisit iisalmelaisten vain käyvän ympäristössä töissä, eikä muuttavan maalaispitäjiin. MOT

    Mutta ole hyvä vaan, nimimerkki "haista...", ilomielin toivotamme sinut suksimaan vittuun tästä kaupungista.

    Äänestä

  • Tuleva ehdokas kirjoitti:

    Voi poika- rukka, kun otaksut asioita, joista et tiedä. Sattumoisin käyn itsekin toisella paikkakunnalla töissä, jo lähes 20 vuotta, enkä voisi kuvitella muuttavani sinne maalle vähäisten palveluiden pariin. Kyllä Iisalmen palvelutarjonta on ihan toista luokkaa kuin ympäristökuntien. Miksi muuten kuvittelisit iisalmelaisten vain käyvän ympäristössä töissä, eikä muuttavan maalaispitäjiin. MOT

    Mutta ole hyvä vaan, nimimerkki "haista...", ilomielin toivotamme sinut suksimaan vittuun tästä kaupungista.

    on lähteä ainakaan eduskuntavaaleihin.Iisalmesta ei seuraavissa vaaleissa mene yhtään läpi.Kepun ehdokkaana pääset kyllä valtuustoon;siellä on helppoa,teet vaan niikuin ryhmän CAPO käskee.Ja capo saa ohjeet kaupunkimme kalifilta.

    Äänestä

  • Tuleva ehdokas kirjoitti:

    Voi poika- rukka, kun otaksut asioita, joista et tiedä. Sattumoisin käyn itsekin toisella paikkakunnalla töissä, jo lähes 20 vuotta, enkä voisi kuvitella muuttavani sinne maalle vähäisten palveluiden pariin. Kyllä Iisalmen palvelutarjonta on ihan toista luokkaa kuin ympäristökuntien. Miksi muuten kuvittelisit iisalmelaisten vain käyvän ympäristössä töissä, eikä muuttavan maalaispitäjiin. MOT

    Mutta ole hyvä vaan, nimimerkki "haista...", ilomielin toivotamme sinut suksimaan vittuun tästä kaupungista.

    Olen tulevan ehdokkaan kanssa samaa mieltä, että "HEH HEH HEE" tyypit joutavat muuttamaan vaikka hevon sinne.
    Tuskin kukaan tulee kaipaamaan, eikä tulekaan.

    Äänestä

  • Saattaapi pitää kutinsa, mutta mitä ne sitten on Iisalmeen verrattuna nämä ympäristökunnat?

    Äänestä

juntti ja maalainen itse! Varsinainen porsas...haiseva sellainen

Äänestä

mielidettä, jos sitä onkaan. Sonkajärvellä varsinaisesti liitoksen kannalla 2 näkyvää luottamusmiestä, touhuavat niin mahottomasti, kansanäänestyshän viimeksi selvästi vastaan.

Iisalmelaisten touhuja seuranneena saattaapi olla enemmän haittaa Sonkajärveläisille. Yrittäjät jo sen oivaltaneet.

Luovuus on sonkajärvellä korkeammalla tasolla, kyllä ne selviäisivät omillaankin ja se talous...taitaapi olla Iisalmessa ei niin varmalla pohjalla, asukkaatkin vähenee.

Äänestä
  • Iisalmi on ollut jo monta kuukautta plussalla väestökirjanpidossa, toisinkuin muut y-s kunnat

    Äänestä

  • Iisalamessa kirjoitti:

    Iisalmi on ollut jo monta kuukautta plussalla väestökirjanpidossa, toisinkuin muut y-s kunnat

    tullu vahingossa Siwaan.Kasvu tilapäistä,uudet kumit puodeissa.

    Äänestä

kasvaa suurmiehiä. Teuvo ja Ahti on ehottomasti saatava vastuullisille paikoille kuntayhtymässä, ovathan molemmat kepulaisia. Ei sillä väliä jos maailma näyttäytyy vain reilun 1.5 m:n tasolta. Kepu-politiikka on sitä. Kyllä veronmaksajilla on oltava valmius riskinottoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva ehdokas kirjoitti:

Emme halua köyhiä rutakkolaisia elätettäviksi, tulkoon toimeen omillaan tai tehköön koko kunta konkurssin. Yks hailee on Sonkajärven kohtalo meille omilla aivoilla ajatteleville kaupunkilaisille. Mitä me iisalmelaiset hyötysimme siitä, että alkaisimme elättämään muutamaa tuhatta maalaista? Hieman valtion avustuksia tulisi, mutta nekin pitäisi suurelta osin jakaa Sonkajärvelle. NO WAY!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu