Abortti

Mikä on perimmiltään se voima, naiseen kohdistettu vaatimus, ristiriita tai epätoivo, joka saa äidin ehdottamaan lapsensa surmaamista abortissa?
241379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jos on tullut tahtomattaan ja haluamattaan raskaaksi joko ehkäisyn petettyä tai ehkäisyn puututtua ja nainen / tyttö tietää ettei halua tai pysty yhtään tai enää lisää lapsia kantamaan, synnyttämään ja kasvattamaan.
Se on se voima joka meillä jokaisella on, toisella se voi olla voimakas ja ehdoton halu SAADA lapsi ja tehdä kaikkensa sen eteen jotta sen saisi, toisilla taas se voi olla toisinpäin; ehdoton haluamattomuus lasta / lapsia kohtaan.
Ei se sen vaikeampaa tai monimutkaisempaa tarvitse olla.

Kuinka moni abortin haluava ajattelee että "haluan surmata lapseni nyt"? Tuskimpa kukaan, ellei ole psyykkisesti häiriintynyt.

Äänestä
  • ..synnyttäminen ja kasvattaminen ei ole välttämättä toisiaan seuraavia toimintoja.

    Eli ihan hyvin voi synnyttää lapsen ilman että lasta tarvitsee itse alkaa kasvattamaan.
    On paljon aikuisia jotka haluaisivat kasvattaa adoptiolapsen omana perheenjäsenenään.

    Äänestä

sisältää vain kielteisiä termejä? Miksi et vain kysy neutraalisti, että mikä on se asia/mitkä ovat ne asiat, joka/jotka vaikuttaa aborttipäätökseen? JA miksi puhut lapsen surmaamisesta ja puhut naisesta sovinistiseen sävyyn? Etkö osaa aloittaa keskustelua niin kuin normaalit ihmiset?

Minua kiinnostaa todellisuus, ei himoabortinvastustajien mielipiteet, joita tällainen aloitus jälleen provosoi.

Äänestä
  • voima,
    naiseen kohdistettu vaatimus,
    ristiriita tai
    epätoivo

    ovat neutraaleita käsitteitä (substantiiveja). Niissä ei ole arvovarausta.

    Siis millaiset naiseen kohdistetut vaatimukset johtavat aborttiin?

    Millaiseen ristiriitaan nainen voi ajautua, että hän ratkaisee sen lapsensa surmaamisella?

    Eikö pahinta sovinismia juuri ole lapsen elämän sivuuttaminen olankohautuksin? Eikö lapsi olekaan tärkeä?

    Miksi abortin todellisten syiden pohtiminen on liki mahdotonta? Onko todellisten syiden näkeminen niin kipeä ja ristiriitainen kokemus, ettei sitä haluta nähdä?

    Äänestä

  • käsitteet kirjoitti:

    voima,

    Joko et halua nähdä tai sitten sinulla on ymmärtämisvaikeuksia. Tälläkin palstalla on useaan otteeseen mainittu abortin syyksi se, ettei halua lasta. Siis ei ristiriitaa, voimaa, epätoivoa, vaan sitä, ettei halua lasta.

    Joskus yksinkertaisin selitys voi olla vaikeinta ymmärtää....

    Vaikka sen todellisen syyn sinulle kertoo ties kuinka monta kertaa, se ei kuitenkaan sinulle kelpaa. Se ei kelpaa sinulle siksi, että sinulla on oma mielipiteesi ja näkemyksesi, etkä hyväksy / käsitä / pysty ymmärtämään mitään muuta.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    Joko et halua nähdä tai sitten sinulla on ymmärtämisvaikeuksia. Tälläkin palstalla on useaan otteeseen mainittu abortin syyksi se, ettei halua lasta. Siis ei ristiriitaa, voimaa, epätoivoa, vaan sitä, ettei halua lasta.

    Joskus yksinkertaisin selitys voi olla vaikeinta ymmärtää....

    Katsohan, siihen, että "ei halua" on jokin syy.

    "Ei haluaminen" on pelkkä kielteinen ilmaus, joka ei sano eikä selitä itse asiassa yhtään mitään.

    Jos kyseessä ei ole täysin selittämätön neuvottomuus "ei haluamisen" taustatalla ja syynä on ilmeisesti jotakin "haluamista".

    Miksi aborttiväki haluaa häivyttää lapsen abortointiin liittyvät halunt ja tavoitteet? Onko tämän pakoilun syynä pelko siitä, että nämä halut ja tavoitteet eivät olisikaan omia? Ehkä niiden vertaaminen lapseen ja hänen elämäänsä on liian kivuliasta?

    Äänestä

  • lapsen elämää enemmän? kirjoitti:

    ennen kuin sinut saa tajuamaan mitään. Ota vasu käteen ja mene kävelemään metsään, ilma on upea ja voit löytää sieniäkin.

    Äänestä

  • käsitteet kirjoitti:

    voima,
    naiseen kohdistettu vaatimus,
    ristiriita tai
    epätoivo

    ovat neutraaleita käsitteitä (substantiiveja). Niissä ei ole arvovarausta.

    Siis millaiset naiseen kohdistetut vaatimukset johtavat aborttiin?

    Millaiseen ristiriitaan nainen voi ajautua, että hän ratkaisee sen lapsensa surmaamisella?

    Eikö pahinta sovinismia juuri ole lapsen elämän sivuuttaminen olankohautuksin? Eikö lapsi olekaan tärkeä?

    Miksi abortin todellisten syiden pohtiminen on liki mahdotonta? Onko todellisten syiden näkeminen niin kipeä ja ristiriitainen kokemus, ettei sitä haluta nähdä?

    Minäpäs kerron, että mitä muuta olisit voinut kirjoittaa, onkohan ne sinusta "puolueettomia"?

    Sinä sanot voima - voisi olla sisäinen tietoisuus

    Sinä sanot naiseen kohdistettu vaatimus - voisi olla itse tehty päätös tai toisten mielipiteestä välittämästä jättäminen

    Sinä sanot ristiriita - voisi olla tasapainoisuus

    Sinä sanot epätoivo - voisi olla toivo

    jne jne. Neutraalia ja puolueetonta olisi käyttää termejä tunteet, päätös, prosessointi, ajattelu jne., niissä ei ole latausta suuntaan tai toiseen.

    Todellisten syiden pohtiminen kuuluu prosessiin, olivat ne sitten positiivisesti tai negatiivisesti sinun mielestäsi värittyneitä. Jälleen käytät sanoja, joista näkee jo kauas, että olet tuominnut jo ennen kuin edes kysyt, miten asiaa ihmiset ovat prosessoineet. He tietävät ja näkevät todellisuuden kyllä pohdittuaan ja tehtyään päätöksen, sinä taas et tiedä mitä siihen prosessiin kuuluu. Sinulla ei näin ollen ole tietoisuutta asiasta ja ehkä sinulle kuuluu antaa anteeksi kykenemättömyytesi käsitellä asiaa neutraalisti...

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    ennen kuin sinut saa tajuamaan mitään. Ota vasu käteen ja mene kävelemään metsään, ilma on upea ja voit löytää sieniäkin.

    Huomaan toki, että rautalankasi on lopussa (jo pidemmältäkin ajalta).

    Jotta voit välittää viestin (sikäli kuin asia on edes itsellesi selkeä) tulee käyttää positiivisia käsitteitä. Ei-haluaminen jne. kertoo jotakin, mitä ei ole, siis ei juuri yhtään mitään.

    Marjareissu tekee ajattelulle hyvää. Metsässä on raikas elämän tuoksu ja rauha. Etsi siellä omia ajatuksiasi. Kuten puolukat, jotkut niistä ovat raakoja, jotkut kypsyneitä. Seassa on lehtiä ja roskaa. Kuinka saatoitkaan sellaisia harmillisia kappaleita poimia? No, katso mistä poimit vastaisuudessa ja puhdistele "marjasi" pitkän talven varalle, kun ne ovat kovasti tarpeen.

    Äänestä

  • Miten niin? kirjoitti:

    Minäpäs kerron, että mitä muuta olisit voinut kirjoittaa, onkohan ne sinusta "puolueettomia"?

    Sinä sanot voima - voisi olla sisäinen tietoisuus

    Sinä sanot naiseen kohdistettu vaatimus - voisi olla itse tehty päätös tai toisten mielipiteestä välittämästä jättäminen

    Sinä sanot ristiriita - voisi olla tasapainoisuus

    Sinä sanot epätoivo - voisi olla toivo

    jne jne. Neutraalia ja puolueetonta olisi käyttää termejä tunteet, päätös, prosessointi, ajattelu jne., niissä ei ole latausta suuntaan tai toiseen.

    Todellisten syiden pohtiminen kuuluu prosessiin, olivat ne sitten positiivisesti tai negatiivisesti sinun mielestäsi värittyneitä. Jälleen käytät sanoja, joista näkee jo kauas, että olet tuominnut jo ennen kuin edes kysyt, miten asiaa ihmiset ovat prosessoineet. He tietävät ja näkevät todellisuuden kyllä pohdittuaan ja tehtyään päätöksen, sinä taas et tiedä mitä siihen prosessiin kuuluu. Sinulla ei näin ollen ole tietoisuutta asiasta ja ehkä sinulle kuuluu antaa anteeksi kykenemättömyytesi käsitellä asiaa neutraalisti...

    Kerkesitkö syyllistymään ilman syytöstä? No, miten hyvänsä, kerro mikä on:
    - sisäinen tietoisuus joka johtaa lapsen abortointiin
    - mikä päätös
    - mikä tasapaino
    - minkä toivo

    johtaa aborttiin?

    Lukijoita kiinnostaa pikemminkin sisältö kuin valittu terminologia. Minkä todellisuuden näet? Odotamme kiinnostuneena...

    Äänestä

  • lapsen elämää enemmän? kirjoitti:

    Katsohan, siihen, että "ei halua" on jokin syy.

    "Ei haluaminen" on pelkkä kielteinen ilmaus, joka ei sano eikä selitä itse asiassa yhtään mitään.

    Jos kyseessä ei ole täysin selittämätön neuvottomuus "ei haluamisen" taustatalla ja syynä on ilmeisesti jotakin "haluamista".

    Miksi aborttiväki haluaa häivyttää lapsen abortointiin liittyvät halunt ja tavoitteet? Onko tämän pakoilun syynä pelko siitä, että nämä halut ja tavoitteet eivät olisikaan omia? Ehkä niiden vertaaminen lapseen ja hänen elämäänsä on liian kivuliasta?

    Puhutko nyt vain omien käsitystesi ja tuntemuksiesi pohjalta, vai onko sinulla ihan konkreettista kokemustakin 'ei haluamisesta'?

    "Katsohan, siihen että "ei halua" on jokin syy."

    Onko välttämättä? Onko sitten oikein jokin syy sillekin, että haluaa? Minulla on vapaaehtoisesti lapseton ystävä. Hän ei siis halua omia lapsia, koskaan. Hän sanoo, ettei siihen mitään erityistä syytä ole, hän ei vain halua. Hän ei ole koskaan kokenut vauvakuumetta, ei ole koskaan tuntenut minkäänlaista tarvetta saada omia lapsia. Hänestä elämä on parasta juuri niin, ilman lapsia. Hän on kertonut, kuinka vapaaehtoiselle lapsettomuudelle oletetaan aina olevan joku hyvä syy, ja sellaiseksi ei koskaan kelpaa, että kun ei vaan halua lapsia. Niitä 'hyviä' syitäkin ovat ulkopuoliset listanneet riittämiin, aina lapsi-inhosta perinnöllisiin sairauksiin saakka. Mutta mikään näistä ei päde tähän ystävääni. Hän tykkää lapsista kovasti mutta ei vaan halua omia.

    Minä haluaisin lapsia. En minäkään osaa kyllä sen suurempaa syytä halukkuudelleni nimetä kuin ystäväni haluttomuudellensakaan. En minä osaa eritellä, että MIKSI haluan lapsia. Minä vain haluan. Eikä minulta koskaan ole kukaan tivannutkaan mitään sen syvällisempiä syitä, että miksi haluan. Se, että haluan, riittää. Miksei siis riittäisi sekin, että ei halua?

    "Miksi aborttiväki haluaa häivyttää lapsen abortointiin liittyvät halunt ja tavoitteet?"

    Haluaako todella? Entä jos abortoinnin halu on ihan todella vain yksinkertaisesti se, ettei halua lasta, vaikka elämäntilanne olisi mikä hyvänsä? Entä jos sen tavoite ei olekaan halu surmata lasta, vaan yksinkertaisesti halu elää elämänsä siten, kuinka sen onnellisimmin kykenee elämään? Entä jos sinä oletkin nyt se, joka yrittää häivyttää kaikki ne mahdolliset ja todelliset aborttiin liittyvät halut ja tavoitteet? Olisiko tämä sinulle liian kivuliasta ajatella, että ihmiset haluavat ja tavoittelevat eri asioita?

    Äänestä

  • Dara kirjoitti:

    Toki on mahdollista, ja varsin luultavaakin, että monet eivät ole perimmiltään selvillä siitä miksi lapsensa abortoivat. Kuvaan kuuluu, ettei oikein olla selvillä siitä, mitä itse tahdotaan. Tällainen henkilö ei tietysti osaa oikein hahmottaa ympäristöään ja suhdettaan siihen.

    Vielä useampi ei ehkä tekonsa jälkeen haluakaan olla tarkkaan ottaen selvillä motiiveistaan ja tekonsa luonteesta vaan sitä paetaan ja karkoitetaan mielestä. Näin teot ovat irrationalisia. Tämä on ilmeisesti kovin tavallista. Osaltaan juuri siksi on syytä kysyä teon syitä.

    Keskustelun kannalta olisi hyväksi, jos keskustelijat kykenisivät ilmaisemaan selvästi ajatuksensa. "Ei-haluaminen" on tyypillinen esimerkki ilmaisusta, jonka sisältämä informaatio on vähäinen ja harhaanjohtava. (Puhumattakaan siitä, että selkeä ajattelu auttaisi ihmisiä itseään harkinnoissaan.)

    Katsotaan nyt malliksi viimeistä kappalettasi. Siinä lapseen kohdistuuva "ei haluaminen" kulminoituu lapesen surmaksi abortissa. Kuvaamasi tavoite, joka ylitti kynnyksen lapsen surmaamiseen oli:

    "...halu elää elämänsä siten, kuinka sen onnellisimmin kykenee elämään.."

    Mikä on tämä "onni", joka on äidille tärkeämpi kuin lapsen elämä? Mikä on tämä onni, jonka menettämisen pelossa (?) nainen surmasi lapsensa? Ei tekstisi anna siihen juuri minkäänlaisia vastauksia.

    Traagista on, ettei vastauksia ilmeisesti aina laikaan ole. Kyse on mielettömyydestä ja kyvyttömyydestä mielettömyyksien hallintaan. Traagista on sekin, ettei syitä moiseen edes osata kysyä tai ajatella kysymyksen arvoiseksi.

    Äänestä

  • tarpeen kirjoitti:

    Ihan selvästikään et ymmärrä, että jotkut eivät vaan halua lapsia ja sillä hyvä. Jotkut eivät halua riippumatta siitä, ovatko koskaan edes ei-toivotusti raskaana. Sinä vaan kuvittelet, että se on kyvyttömyyttä ymmärtää mitä oikeasti itse haluaa.

    Olet väärässä. Se ettei halua lasta, on nimenomaan kyvykkyyttä ymmärtää mitä elämältään haluaa ja mitä ei. Miksei olisi, kun haluaminen kuitenkin sitä on? Vai olenko minäkin mielestäsi vain kyvytön ymmärtämään mitä haluan, kun haluan lapsen?

    Miten 'ei-haluamisen' informaatio on vähäinen tai harhaanjohtava, kun 'haluamisenkaan' informaatio ei sitä ole?

    "Mikä on tämä "onni", joka on äidille tärkeämpi kuin lapsen elämä?"

    Se oma elämä. Se elämä jota ei halua elää äitinä. Ihan aikuisten oikeasti ja todella, joillekin äitiys olisi enemmän rangaistus kuin siunaus.

    Äänestä

  • sisältöön kirjoitti:

    Kerkesitkö syyllistymään ilman syytöstä? No, miten hyvänsä, kerro mikä on:
    - sisäinen tietoisuus joka johtaa lapsen abortointiin
    - mikä päätös
    - mikä tasapaino
    - minkä toivo

    johtaa aborttiin?

    Lukijoita kiinnostaa pikemminkin sisältö kuin valittu terminologia. Minkä todellisuuden näet? Odotamme kiinnostuneena...

    Tietoisuus siitä, että ei ole tarjata lapselle ihmisarvoista elämää

    Päätös, vaikea ja kipeä, mutta em. tilanteessa ainoa oikea.

    Päätöksen tehtyään, toimiessaan vastuullisesti, on jälleen tasapainossa itsensä kanssa ja voi katsoa itseään peiliin, tietäen tehneensä oikein.

    Toivo tulevasta, siitä, että joskus myöhemmin on mahdollista taata lapselle kaikki se turva ja rakkausa, jonka hän ansaitsee. Nyt ei ollut sen aika

    Minkä todellisuuden itse näet? Näetkö vain sen, mitä itse kuvittelet tapahtuvan?

    Äänestä

  • Ehkäpä? kirjoitti:

    ja tekopyhyyden todellisuuden. 'Tein sen (tappamisen!!) lapsen parhaaksi..' HAHHAH.

    Äänestä

  • kusetuksen kirjoitti:

    asiasta, ei totuuspohjaa edelleenkään. Olen kyylästynyt keskustelemaan aivottomien jankkaajien kanssa.

    Äänestä

  • kusetuksen kirjoitti:

    ja tekopyhyyden todellisuuden. 'Tein sen (tappamisen!!) lapsen parhaaksi..' HAHHAH.

    yleisellä tasolla, huomaatko, että et siihen edelleenkään itse kykene. Kysyit syitä, kerroin niitä, sinä pidät sitä itsekusetuksena, joten taitaa sinulla nyt olla joku ihme puolustus päällä. Minä en ole tehnyt aborttia, mutta osaan silti keskustella asiasta yleisellä tasolla, hermostumatta tai haukkumatta. Miten on sinun laitasi? Tunnetko itsesi nyt kovin fiksuksi? Oletkohan edes aikuinen, yleensä silloin on opittu jo muiden mielipiteidenkin ymmärtämistä. Ja, jos lainaat jonkun tekstiä, lainaa suoraan, älä tulkitsemalla ja kääntämällä rivien välistä, senkin ihminen yleensä oppii viimeistään yläasteella. Sinulle taitaisi olla parempi paikka tuo nuoret-palsta.

    Äänestä

  • kusetuksen kirjoitti:

    ja tekopyhyyden todellisuuden. 'Tein sen (tappamisen!!) lapsen parhaaksi..' HAHHAH.

    Ja sama jatkuu mitä tuolla ylempänä jo sinulle vastasin!

    Äänestä

Miesten pelkurimaisuus! Olisiko se riittävä syy? Itselläni kävi taannoin niin että päädyin ex-mieheni kanssa vahingossa ravintolaillan päätteeksi samaan sänkyyn ja voi hemmetti vaan tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. En ollut missään vaiheessa toivonut tulevani raskaaksi, mutta tulin kuitenkin! En myöskään enää ikinä halunnut tehdä aborttia (yksi sellainen oli tehty saman miehen kanssa jo aiemmin, kun olimme paljon nuorempia).. Kun kerroin exälle mitä oli tapahtunut, hän meni aivan paniikkiin.Kertoi vasta sitten että eli parisuhteessa jonkun naisen kanssa, hänellä oli ollut suuria ongelmia mielenterveytensä kanssa mutta oli juuri päässyt toipumaan "sairaudestaan"; hänellä pieni poika ed. suhteesta, ostettu uusi talo, saatu uusi työpaikka suhteilla uuden tyttökaverin ansiosta etc. etc. Syitä ja tekosyitä, miten taas sutviutua ongelmistaan. Mietin ja itkin pitkään ennenkuin ymmärsin puhua asiastani läheisilleni. Läheisteni mielipide oli aluksi se että se on shokkihoitoa tulevalle isälle, kyllä hän ajatukseen oppii.. Kun kerroin hänen kertomansa syyt miksi toivoisi minun hakeutuvan aborttiin (eli työ menee, kaverit, asuinpaikka, rahat, tyttökaveri..kaikki..) Ehkä se avasi silmät - he näkivät lapsen - ilman isää! Onko se oikein? Ei minun mielestäni..kään! Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Etteikö lapsi pärjäisi ilman jompaa kumpaa vanhempaa, ei ole totta, on se mahdollista - se on ainoastaan stragedia - en minä halunnut sitten sitä pienelleni..vauvalleni. Itku ja suru oli aivan valtava päätöksenteon hetkenä ja tapahtuneen jälkeen olin todella pitkään surullinen. Kaikki tuntui vaan yksinkertaisen pahalta. Tuntui pahalta antaa periksi noinkin tyhmälle jätkälle, antaa hyvän elämän mahdollisuus hänelle - eikä sille pienelle viattomalle sielulle. Nyt tapahtuneesta on jo tovi, oma elämä palannut uomiinsa, uusia juttuja tullut kuvioon ym. En itke enää niin paljon, toisinaan suru on musertavaa.. Väsyin ja annoin periksi, mulla on kaksi enkeliä samalle miehelle - miehestä ei yhtään niin väliä - toivottavasti uppoo suohon! Tässä minun tarinani - ei se ikinä helppoa ole!

Äänestä

En ehdottanut, vaan vaadin lapseni eliminoitavaksi abortissa...

Perimmiltään koska olin keskeneräinen, oli tarve kehittää itseäni edelleen ihmisenä, naisena, työntekijänä, elämänkummpanina, ystävänä jne. , ei missään nimessä äitinä tai suvunjatkajana, jotka yhdä edelleen kuulostavat minusta omalle kohdalle ajateltuna vain ja ainoastaan irvokkailta...

Elämässä on hyvin paljon muuta ja se kaikki muu on tärkeämpää joillekin. Jotkut halauvat olla täysin kypsiä alkamaan johonkin ennen kuin alkavat siihen.

Äänestä
  • Onko se niin vaikee sanoo että 'vaadin lapseni TAPETTAVAKSI abortissa'??

    Äänestä

  • kiertoilmasu kirjoitti:

    Onko se niin vaikee sanoo että 'vaadin lapseni TAPETTAVAKSI abortissa'??

    eliminoitavaksi on minusta kyllä raaempi sana kuin tapettavaksi, jos raakuutta haluat. Eliminoitavaksi, tapettavaksi, suolestettavaksi, teurastettavaksi, pick one. Kiertoilmaisuja tässä ei kukaan käytä, jos käytetty sana ei ole tarpeeksi raaka sinulle, käytä jotain toista.

    Kun jokin sana on synonyymi toiselle, se ei ole kirtoilmaisu vaan yksikertaisesti TOINEN SAMAA TARKOITTAVA SANA.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    ... alkion exotukseen, lopulliseen poistumiseen maanpäällisestä vaelluksesta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

?Miksi? kirjoitti:

Mikä on perimmiltään se voima, naiseen kohdistettu vaatimus, ristiriita tai epätoivo, joka saa äidin ehdottamaan lapsensa surmaamista abortissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu