Liian kireä peräaukko

Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Uloste ei mahdu kunnolla ulos peräaukosta. Vaivbana ei ole ummetus, sillä uloste on pehmeää, mutta tulee ulos vain ohuena nauhana. Lopulta sitten iskee kamala vesiripuli pari kertaa viikossa, jolloin suolisto tyhjenee.

Lääkärin mukaan peräaukkoa voidaan laajentaa katkaisemalla sulkijalihasta hieman, mutta saattaa aiheuttaa ilman (ja joskus mutta harvemmin ulosteen) pidätyskyvyttömyyttä. Onpa sitten hienoa piereskellä missä tahansa yhtäkkiä hallitsemattomasti. ongelma on ihan hirveä ja ajaa kohta totaalierakkouteen, kun sosiaalinen elämä kärsii.
87125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

oireilua..eli uloste on pehmeää, mutta silti täysin ohutta nauhamaista ihan niin kuin suolessa olisi joku tukkona joka ei päästä massaa normaali paksuisena...oli jotenkin sellaista sittaista niin kuin ei kunnolla edes kulkisi suolistossa...välillä olin itsekkin ripulilla tätä kaikkea kesti toista kuukautta ennen kuin hakeuduin lääkäriin..todettiin laktoosi-intoleranssi...vaihdoin maitotuotteet laktoosittomaan ja nyt ulostemassa on ollut normaalia eli ei enää nauhamaisuutta eikä ripulia (paitsi jos erehdyn syömään runsaasti maitopitoista!)

Onko sinusta otettu laktoosi tai keliakia verikokeita missään vaiheessa?

Äänestä

sulkijalihaksen osittainen katkaisu. Kipuongelmat peräpäässä on hävinneet ja ulostusvaivaa ei ole, kun pidän Visiblin-jauheella mahan sopivan löysänä.
Voin suositella leikkausta, en yhtään pelkää pidätyskyvyn laskua. sellaisesta ei ole tietookaan, pelkkää pelottelua...

Äänestä
  • En käytä ollenkaan maitotuotteita, joten siinä mielessä tuskin on laktoosi-intoleranssia.

    Miten palauduit tuosta leikkauksesta? Olitko kipeä pitkään? Eikö ole tullut mitään ilman pidätysongelmaa? Huomaatko vessassa käydessä, että peräaukko olisi löysempi? Oletko muuten mies vai nainen? Itse olen nainen ja lääkärin mukan naisen sulkijalihas on anatomisesti lyhyempi eli pidätysongelmat on naisilla todennäköisempiä jos tuollainen leikkaus tehdään.

    Äänestä

  • Siccilina kirjoitti:

    En käytä ollenkaan maitotuotteita, joten siinä mielessä tuskin on laktoosi-intoleranssia.

    Miten palauduit tuosta leikkauksesta? Olitko kipeä pitkään? Eikö ole tullut mitään ilman pidätysongelmaa? Huomaatko vessassa käydessä, että peräaukko olisi löysempi? Oletko muuten mies vai nainen? Itse olen nainen ja lääkärin mukan naisen sulkijalihas on anatomisesti lyhyempi eli pidätysongelmat on naisilla todennäköisempiä jos tuollainen leikkaus tehdään.

    Tunkee jikainen sen sukupuoliriippuvaisuuden tässä asiassa perseeseensä.. Tästä anaalifissaali perseestä ei liiku edes ilma

    Äänestä

Minulle tehtiin ko. sulkijalihaksen pieni leikkaus kymmenen vuotta sitten. Oireet samoja. Luulenpa, että syy löytyy itse suolesta. Minulla todettiin Crohnin tauti, kun oireet jatkuivat. Suosittelen tarkempaa tutkimusta. Kuituvalmisteiden syönti voi tuottaa jopa lisää oireita.

Äänestä

itellä ei ole ollu mitään ongelmaa asian kanssa, mutta tuli mieleen kun armeijan alokas tarkastuksessa lääkäri tunnusteli peräaukkoni ja sanoi hoitajalle että ompa alokkaalla tiukka peräaukko, sitten lääkäri kysyi minulta onko ollut ulostamis ongelmia

Äänestä

no mitäs hoitaja siihen sanoi?

Äänestä
  • Hoitaja sanoi ei tai juu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siccilina kirjoitti:

Onko muilla vastaavaa ongelmaa? Uloste ei mahdu kunnolla ulos peräaukosta. Vaivbana ei ole ummetus, sillä uloste on pehmeää, mutta tulee ulos vain ohuena nauhana. Lopulta sitten iskee kamala vesiripuli pari kertaa viikossa, jolloin suolisto tyhjenee.

Lääkärin mukaan peräaukkoa voidaan laajentaa katkaisemalla sulkijalihasta hieman, mutta saattaa aiheuttaa ilman (ja joskus mutta harvemmin ulosteen) pidätyskyvyttömyyttä. Onpa sitten hienoa piereskellä missä tahansa yhtäkkiä hallitsemattomasti. ongelma on ihan hirveä ja ajaa kohta totaalierakkouteen, kun sosiaalinen elämä kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu