Uusi levy

Tässä on tullut muutama kaunis ja ei niin kaunis syksyinen päivä tullut kuunneltua uutta Dark Passion Playta.
Sanotaan että levynä se on hyvä! Siinä on jotain samaa kuin Oncessa mutta kuitenkin se on paljon monipuolisempi biisivalikoimaltaan. On 'rajumpaa' mättöä ja sitten hempeilyä. Joku kyllä voisi tietysti kysyä, että onko levy yhteinäinen kokonaisuus, koska biisit vaihtelevat rajusti?! Mutta Tuomashan on sanonut että levy ilmentää hänen tunteitaan siitä mitä muutoksia Nightwishissä yms. on tapahtunut.
Levynä se on todella hieno ja soitto on hiotunut huimalle tasolle.
Mitä Anetteen tulee, niin kyllä hän laulaa osaa, mutta tietty Tarjaan vertaaminen on hankalaa. Ongelmana on äänenvoimankäyttö ja joskus tuntuu että lauluraitaa on syötetty monta päällekkäin, lisäksi ääntä tukevat kuoroäänet moninkin paikoin. Tämä pistää miettimään, että mitenkä Anetten ääni riittää livelaulannassa? Tosin silloinkin on mahdollista käyttää ääniraitoja tukemassa lauluääntä. Balladit sujuvat tosi hyvin Anetelta, mutta kun ääntä pitäisi käyttää 'hevimmissä' biiseissä niin tuntuu että lauluääni hukkuu muun musiikin sekaan.

Kaikenkaikkiaan levy ottaa kuulijansa, vaikka se ei ole mikään 'helppo' levy, eli vaatii kuuntelua. Mukavinta on biisien moninaisuus, levynkuuntelu ei ole vain 'yhtä biisiä'.
Tietty jostain biiseistä tulee mieleen, että miltä ne olisivat kuullostaneet Tarjan laulamana? Ehkä vielä hienommalta ja 'hevimmältä'.
Ja sitten tulee vielä mieleen biisistä 'Bye bye beautiful', että onko se nyt sitten vähän 'ilkeilyä' Tarjalle, varsinkin kun Anettekin siinä laulaa..että mitä ikäänkuin sanottavaa hänellä nyt olisi Tarjalle kun ei liity menneisiin vuosiin jne millään tavalla??!

Mutta omalla skaalallani annan levylle 9 . Tuomashan on jonkinsortin musiikillinen nero!
0164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Freia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu