Sairastin rintasyövän ja minulle tehtiin rinnansäästävä leikkaus.Meni jonkun aikaa ja ajattelin,että pääsinpäs vähällä,tämä oli sitä moukan tuuria.Ei ollut.Syöpä uusi ja toinen rinta poistettiin kokonaan.Olin naisenpuolikas 1,5 vuotta.Psyyke riekaleina mutta kivut alkoivat nopeasti hellittää.Nyt minulla on ollut jo melkein 3 vuotta ihonalainen proteesi.Taistelu oli kamalaa,kipu hirvittävää,muistan sen kuin eilisen päivän.Mutta nyt on tilanne tämä.Kaikki hyvin.Tiedän kokemuksesta,miltä tuntuu.Älkää antako epätoivolle valtaa,se on kaikkein pahinta.Se on sama kuin olisi antanut periksi.Epätoivoon en vaipunut,mutta en kertaakaan myöntänyt itselleni,että voisin kuolla.Vasta kun syöpä uusi tajusin,miten pieni olen.Taistelin elämästäni viimeinkin,tarrasin siihen,tein itse kaiken,minkä pystyin.Mutta kuolemaa vastaan voi taistella vasta sitten kun myöntää,että kyse on kuolemanvakavasta asiasta.Voimia!
Toinen proteesitarkastus takana!
Nöyrtynyt
9491
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sairauden.Teen kaikkeni mitä voin,ja yritän niin pitkään kuin onnistuu olla antamatta periksi.
On mukava havaita, että löytyy meitä, jotka ottavat vakavasti sairauden, eivätkä torju ajatusta tai pakene kaikenlaiseen sanon jonninjoutavaan höpöttelyyn. Tämä pitää käydä läpi pohjamutia myöten,miksi pettää itseään, kuten toisaalla.
asiasta on koko ajan kysymys. Nytkin kun hoidot on takana ja ensimmäinen kontrolli edessä, pelottaa mutta nöyränä odotan tuloksia.
Ilman muuta kontrolli pelottaa, mutta voihan olla, että saat hyviä uutisia. Itse laitan toivoni lääketieteen kehitykseen, tautiini ei ole parantavaa hoitoa, oireita pystytään lievittämään, mutta onneksi kehitystä tapahtuu.
Arvostetaan joka päivää,ja pidetään elämänhalua yllä. Onnea kontrolliin.
Näin olen ajatellut. Riittää, että elän päivän kerrallaan!
tulevaa suunnitalla,muttei pelkäämäänkään.
Muistan sen nekan kontrollin.Olin tavannut naisen,joka oli toipunut jo vuosia aijemmin.Hän antoi minulle puhelinnumeronsa.Laitoin polilta avuttomana hänelle tekstiviestejä."eihän sitä nyt tarvi pelätä,sen kun menet vaan"hän sanoi ja saman sanoisin minä sinulle.Onhan se elämän rankimpia kokemuksia,mutta sekin menee ohi.
onkin muuten tosi tärkeää! Kun olisikin joku, jolle lähettää edes tekstiviesti hädän hetkellä ( tarkoitan sellaista , joka myös vastaisi heti...)
muista,että sinulla on ollut paljon kohtalotovereita,jotka ovat olleet yksin.Syöpäpotilaille on vertaistukiryhmiä.Oletko keskustellut sairaalateologin kanssa?Hän tietää enemmän.