muita rv 30 +...

Onko muita ei-työssä olevia ns vapaalla olevia rv 30 - jotka ovat yhtä ikävystyneitä..päivät kuluvat melkolailla siivotessa, ostoksia tehdessä jne. Miten kulutatte aikaanne ja oletteko jo yhtä väsyneitä ja ikävystyneitä ja haluaisitte ajan kuluvan nopeammin ?
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja olen ollut kotosalla jo viikkokausia, mutta juurikaan en ole "ehtinyt" pitkästyä. Päin vastoin, olen nauttinut rauhallisesta, rennosta raskausajasta omine puuhineni ja ajatuksineni...

Olen shoppaillut ja ikkunashoppaillut kaikkea kivaa tulokkaalle, muutenkin käynyt kävelyillä ja hengitellyt raitista ulkoilmaa, polkenut kotona kuntopyörää ja katsellut siinä samalla leffoja, kokkaillut kaikkea hyvää, siivoillut, lukenut PALJON, tehnyt ristikoita, tavannut kavereita kun heiltä on aikaa liiennyt...

En ole juuri missään vaiheessa toivonut ajan kuluvan nopeammin, vaan mielestäni tämä raskausaika on ollut juuri sopivan pituinen: olen sen aikana vähitellen sopeutunut ajatukseen äitiydestä ja vauvasta jne. Raskaus oli iloinen yllätys alusta saakka, mutta silti myös tavallaan hämmennyksen paikka. Nyt alan olla valmis vauvan tulla - ja ensi viikolla se tuleekin (perätilan takia sektio).
Mutta tiedän kyllä, että meitä on niin moneen junaan ja osalle tämmöinen hiljaiselo on kauhistus.... Kaikille tsemppiä vikoihin viikkoihin! Kyllä se vauva sieltä ennen pitkää tulee. :)

Äänestä

Minäkin olen ollut kotosalla jo jonkin aikaa ja toisina päivinä tuntuu hyvinkin "elämä pysähtyneeltä" ja toisina päivinä on taas virtaa ja energiaa jaksaa tehdä kotiaskareita :D
Olen tehnyt paljon sellaisia pikkujuttuja pois alta, mihin aiemmin EI IKINÄ ollut "aikaa"..:D
mm. kaappien siivousta ja tuollaista pientä.
Liikun myös koiran kanssa paljon päivässä ja shoppailemaankin olen kerinnyt, alkaa vaan kaikki tarvittava olla kasassa. Onhan tämä ainutkertainen tilaisuus elämässä olla vaan ja odottaa sitä vauvaa tulevaksi, että kannattaa nauttia 1000 % ajasta jonka NYT saa vain itselleen.

Tsemppiä kaikille "loppusuorailijoille"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävystynyt kirjoitti:

Onko muita ei-työssä olevia ns vapaalla olevia rv 30 - jotka ovat yhtä ikävystyneitä..päivät kuluvat melkolailla siivotessa, ostoksia tehdessä jne. Miten kulutatte aikaanne ja oletteko jo yhtä väsyneitä ja ikävystyneitä ja haluaisitte ajan kuluvan nopeammin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu