Jotenkin se ojaan kaatuminen ja kaikki ujoilu syksyisellä kylällä tuntui niin todelliselta. Ja sitten lopuksi pääsin jo niin lähelle, että sain sivellä jalallani sinun reittäsi. Se tuntui ihan mielettömältä.
Noh, vaikka olet tulossa lähemmäksi, vaikka mahdollisuus kaupassa tai baarissa törmäämiseen kasvaa miltei eksponentiaalisesti, en silti edes toivo että tuosta unesta tulisi totta. Silti se olisi kuin unta, ohimenevää. Kipua aiheuttavaa. En minä sellaista jaksa.
Lauri Tähkän sanoin; hetkeksi en sulle rupia.
Ja mikä surullisinta; iäksi en sulle kelepaa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun täytyy kävellä näin.
Mun täytyy kävellä näin,
Kun jotain herää sisälläin.
kun kuulen tuon kappaleen, aina ajattelen ihan samoin, se koskettaa.
Minäkään en jaksa aina vaan haaveilla hänestä, joten koitan luovuttaa.
"Upposin uudelleen
Taas samaan kaipuuseen
Nyt mietin vaan
Mitä sulle kuuluu
Onko kaikki kohdallaan"
ole vaivannut minua aikoihin. Luulin jo saaneeni tarpeeksi sitä ihmistä, ajattelin että on hyvä kun se on ohi. Se oli väsyttävää ja hankalaa. Se esti minua elämästä muuta elämää. Ehkäpä tämä johtuu siitä, että tiedän sen ihmisen olevan tulossa lähemmäksi, liian lähelle. Siihen kaupunkiin jossa käyn neljänä iltana viikossa. Siksi se tulee uniini. Miksi siis kirjoitan siitä tällä palstalla?
En kai minä vain kuvittele jotakin?
Is he even worth fighting for?