Aina puhutaan pelkään naisten päätösvallasta koskien aborttia.. Tässä olisi minun maisteltavaksi ja haisteltavaksi minun kokemuksiani..että kävisikö aborttiin syyksi ....
Miesten pelkurimaisuus! Olisiko se riittävä syy? Itselläni kävi taannoin niin että päädyin ex-mieheni kanssa vahingossa ravintolaillan päätteeksi samaan sänkyyn ja voi hemmetti vaan tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. En ollut missään vaiheessa toivonut tulevani raskaaksi, mutta tulin kuitenkin! En myöskään enää ikinä halunnut tehdä aborttia (yksi sellainen oli tehty saman miehen kanssa jo aiemmin, kun olimme paljon nuorempia).. Kun kerroin exälle mitä oli tapahtunut, hän meni aivan paniikkiin.Kertoi vasta sitten että eli parisuhteessa jonkun naisen kanssa, hänellä oli ollut suuria ongelmia mielenterveytensä kanssa mutta oli juuri päässyt toipumaan "sairaudestaan"; hänellä pieni poika ed. suhteesta, ostettu uusi talo, saatu uusi työpaikka suhteilla uuden tyttökaverin ansiosta etc. etc. Syitä ja tekosyitä, miten taas sutviutua ongelmistaan. Mietin ja itkin pitkään ennenkuin ymmärsin puhua asiastani läheisilleni. Läheisteni mielipide oli aluksi se että se on shokkihoitoa tulevalle isälle, kyllä hän ajatukseen oppii.. Kun kerroin hänen kertomansa syyt miksi toivoisi minun hakeutuvan aborttiin (eli työ menee, kaverit, asuinpaikka, rahat, tyttökaveri..kaikki..) Ehkä se avasi silmät - he näkivät lapsen - ilman isää! Onko se oikein? Ei minun mielestäni..kään! Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Etteikö lapsi pärjäisi ilman jompaa kumpaa vanhempaa, ei ole totta, on se mahdollista - se on ainoastaan stragedia - en minä halunnut sitten sitä pienelleni..vauvalleni. Itku ja suru oli aivan valtava päätöksenteon hetkenä ja tapahtuneen jälkeen olin todella pitkään surullinen. Kaikki tuntui vaan yksinkertaisen pahalta. Tuntui pahalta antaa periksi noinkin tyhmälle jätkälle, antaa hyvän elämän mahdollisuus hänelle - eikä sille pienelle viattomalle sielulle. Nyt tapahtuneesta on jo tovi, oma elämä palannut uomiinsa, uusia juttuja tullut kuvioon ym. En itke enää niin paljon, toisinaan suru on musertavaa.. Väsyin ja annoin periksi, mulla on kaksi enkeliä samalle miehelle - miehestä ei yhtään niin väliä - toivottavasti uppoo suohon! Tässä minun tarinani - ei se ikinä helppoa ole!
Miesten pelkurimaisuus! Olisiko se riittävä syy? Itselläni kävi taannoin niin että päädyin ex-mieheni kanssa vahingossa ravintolaillan päätteeksi samaan sänkyyn ja voi hemmetti vaan tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. En ollut missään vaiheessa toivonut tulevani raskaaksi, mutta tulin kuitenkin! En myöskään enää ikinä halunnut tehdä aborttia (yksi sellainen oli tehty saman miehen kanssa jo aiemmin, kun olimme paljon nuorempia).. Kun kerroin exälle mitä oli tapahtunut, hän meni aivan paniikkiin.Kertoi vasta sitten että eli parisuhteessa jonkun naisen kanssa, hänellä oli ollut suuria ongelmia mielenterveytensä kanssa mutta oli juuri päässyt toipumaan "sairaudestaan"; hänellä pieni poika ed. suhteesta, ostettu uusi talo, saatu uusi työpaikka suhteilla uuden tyttökaverin ansiosta etc. etc. Syitä ja tekosyitä, miten taas sutviutua ongelmistaan. Mietin ja itkin pitkään ennenkuin ymmärsin puhua asiastani läheisilleni. Läheisteni mielipide oli aluksi se että se on shokkihoitoa tulevalle isälle, kyllä hän ajatukseen oppii.. Kun kerroin hänen kertomansa syyt miksi toivoisi minun hakeutuvan aborttiin (eli työ menee, kaverit, asuinpaikka, rahat, tyttökaveri..kaikki..) Ehkä se avasi silmät - he näkivät lapsen - ilman isää! Onko se oikein? Ei minun mielestäni..kään! Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Etteikö lapsi pärjäisi ilman jompaa kumpaa vanhempaa, ei ole totta, on se mahdollista - se on ainoastaan stragedia - en minä halunnut sitten sitä pienelleni..vauvalleni. Itku ja suru oli aivan valtava päätöksenteon hetkenä ja tapahtuneen jälkeen olin todella pitkään surullinen. Kaikki tuntui vaan yksinkertaisen pahalta. Tuntui pahalta antaa periksi noinkin tyhmälle jätkälle, antaa hyvän elämän mahdollisuus hänelle - eikä sille pienelle viattomalle sielulle. Nyt tapahtuneesta on jo tovi, oma elämä palannut uomiinsa, uusia juttuja tullut kuvioon ym. En itke enää niin paljon, toisinaan suru on musertavaa.. Väsyin ja annoin periksi, mulla on kaksi enkeliä samalle miehelle - miehestä ei yhtään niin väliä - toivottavasti uppoo suohon! Tässä minun tarinani - ei se ikinä helppoa ole!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lapsen siittäneen miehen kyvyttömyys iloita raskaudesta, ottaa lapsi vastaan ja turvata osaltaan lapsen elatus ovat tavallisimpia syitä raskauden keskeytyksiin. Suomalainen mies alkaa nykypäivänä olla keskimäärin suostuvainen isäksi vasta kolmekymppisenä tai vanhempana. Nuoremmat usein kieltäytyvät kaikesta yhteistyöstä raskautuneen kanssa, jos hän ei abortoi lasta.
Miten miesten kasvatus on mennytkin näin pieleen? Vai onko kyse siitä, ettei nykyinen yhteiskunta tue miesten isäksi kasvua? Vai onko ennemminkin kyse siitä, että miehille asetetaan niin suuria vaatimuksia isyyden takia, etteivät he koe niistä selviytyvänsä?
Aloittajahan kertoi, että ehkäisy oli käytössä, mutta se petti. Nyt sitten ruvetaan syyllistämään miestä siitä, ettei "kanna vastuutaan". Eiköhän mies ole lähtenyt petihommiin siinä samassa uskossa kuin aloittajakin, eli lapsia ei tule. Tässä kohtaa näytää loppuvan tämänkin palstan joidenkin naisten toitottama naisten itsemääräämisoikeustarve. Kun ei pystykään määräämään itseään raskaudettomaan sukupuolisuhteeseen, lähdetään vierittämään vastuuta toiseen osapuoleen, joka hyvää hyvyyttään on lähtenyt eksäänsä lohduttamaan yön pimeinä tunteina.
Kyllähän noita tekosyitä vois keksiä vaikka miljoona,jos vaan jaksais.
Itse olen kasvanut ilman isää ja olen täysin onnellinen ja tasapainoinen nuori nainen,eikä se isän puuttuminen elämästäni ole minua hetkauttanut suuntaan taikka toiseen.Taitaapi olla,että meitä isättömiä on enemmän kun niitä isällisiä...
Lapsi voi ja pystyy kasvmaan ilman isääkin.
Huonoja tekosyitä on aina,mutta koittasitte edes yrittää...
ajattelet miehistä, millaisena näet miehet ja mitä osaisit kertoa siitä miten suhtaudut miehiin nykyään ?
Täytyy itse perheellisenä naisena sanoa, että minulle lasten hankkiminen on ainakin ollut niin kova ja voimat vievä juttu, että ihmettelen aina suuresti yksinhuoltajia miten ihmeellä he kestävät ja jaksavat. Itse en ehkä olisi pystynyt ja jaksanut lapsiani yksin kasvattaa, ajatuskin kauhistuttaa. Se mikä sinulle voi olla ihan hyvä juttu, voi toiselle olla kaikkea muuta kuin hyvä. Ja olen kyllä itsekin sitä mieltä, että kyllä lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat, ihan yhtä paljon isän siinä kuin äidinkin. Varsinkin pojille se miehen malli on ihan äärettömän tärkeä, eikä siinä välttämättä joku "naapurin Erkki" ole mikään riittävä.
vierittää vastuu lapsen surmaamisesta miehen harteille!! SINÄ olet se joka päätöksen teki ja olisit voinut lapsesi pelastaa.