Jos teillä on vielä olemassa puoliso joka on katselleut teitä vuosikausia ja siitä huolimatta on "viihtynyt" seurassanne vieläkin (vaikka ette enää juo), niin miten luulette oikeasti puolisonne ajattelevan teistä?
Onko hän katkera ja ajattelee, että -helkkari kun kävi paska säkä ton äijän/muijan kanssa-.
Vai, että onko monella alkoholistin puolisolla se perus ajatus, että -nämä kortit sain, ja naapuri sai vähän paremmat...näillä mennään...rakastuin mä luuseriin-
Jos ajatellaan sitä asiaa syvemmältä, niin onhan se asia mikä jättää ikuiset haavat, mutta paraneeko ja normalisoituuko ne haavat ja traumat koskaan? Ihan niinkuin oikeasti, siellä syvällä päässä?
Onko hän katkera ja ajattelee, että -helkkari kun kävi paska säkä ton äijän/muijan kanssa-.
Vai, että onko monella alkoholistin puolisolla se perus ajatus, että -nämä kortit sain, ja naapuri sai vähän paremmat...näillä mennään...rakastuin mä luuseriin-
Jos ajatellaan sitä asiaa syvemmältä, niin onhan se asia mikä jättää ikuiset haavat, mutta paraneeko ja normalisoituuko ne haavat ja traumat koskaan? Ihan niinkuin oikeasti, siellä syvällä päässä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pahoinpitely, raiskaaminen tai huoraksi nimittely ovat asioita, jotka loukkaavat naista verisesti. Lasten pahoinpitely samoin. Kokemukseni mukaan tällaisten kokemusten jälkeen luottamuksen takaisin saaminen on hyvin vaikeaa, sillä jonnekin mielen pohjalle jää varautuneisuus ja pelko tapahtumien toistumisesta. Vähän sama juttu kuin koiran kanssa, joka on kerran purrut ihmistä.
Miten vaimoni ja lapseni jaksavat. Olen olut ihan sika monta vuotta. Ehkä hei eivät enää kohta jaksa, sitten pistän itseni entiseksi.
Alkoholismi on aina koko perheen sairaus.
Usein juopon läheiset tarvitsisivat pidempää hoitoa omaan "alkoholismiinsa" kuin juoppo konsanaan. Läheisille ei paria hoitopaikkaa lukuunottamatta, kuitenkaan edes anneta hoitoa. Ja juuri läheisille tuo hoito olisi kannattavaa antaa, koska heihin se tehoaa varmasti, vaikka itse juoppo jatkaisikin uudestaan juomistaan.
Jos läheisille ei anneta mahdollisuutta käsitellä omaa "alkoholismiaan", kummittelee asia parisuhteessa ihan varmasti pitkään, todennäköisesti koko suhteen loppuun saakka.
Eli "ihan niinkuin oikeasti", ne haavat ja traumat eivät parane tai normalisoidu koskaan siellä syvällä päässä, ellei ihminen saa niihin apua jostain.
Itse kuulun siihen onnelliseen ryhmään, jonka puoliso sai olla mukana hoitoprosessissa.
Voimme nykyään puhua niistäkin vuosista, jotka minä join ja joista maksamme vieläkin rahallisia laskuja. Vaimo voi missä tahansa keskustelussa ottaa puheeksi minun juomis-historiani, se ei ole meille mikään tabu.
Oliko se pelkästään hyvä asia että olette keskustelleet kaikesta avoimmesti vai tuliko jossain vaiheessa tunne, että ei lyötyä tarvitse enää lyödä ja hyvinhän tässä jo menee, mitä enää vanhoja kaivella?
Niinhän se varmasti on, että ne luurangot kolisee lopun ikää ja peikot kummittelee jos vaan hyssytellään juomisen jälkeenkin.
On muuten aika hyvä mittari kertomaan ihmisen suhtatumisesta toiseen ihmiseen jos ja kun lähtee hoitoprosessiin mukaan...ei ainakaan voi epäillä etteikö rakastaisi. Niinpä!, miettikääpä tilannetta toistepäin! Olisitteko valmiita lähtemään ja puimaan asiat?
Koen sen pelkästään hyvänä asiana, että juomisestani ja sen vaikutuksesta perheeseemme ja talouteemme voidaan nyt puhua. Silloin tiedän, ettei vaimolla ole enää tarvetta syyllistää minua tapahtuneista, ja minulle riittää kun otan vastuun raittiudestani, etteivät menneet toistuisi.
Joskus sukujuhlissa, kun vaimo mainitsee "ajasta jolloin minä vielä join" se häiritsee yleensä enemmänkin muita ihmisiä, ei niinkään minua. Tämähän kertoo vain siitä, että yhdellä jos toisellakin ihmisellä on omissa komeroissaan käsittelemätöntä alkoholismia. Sitä pidetään "komeroissa" tabuna, johon ei saa koskea.
Olen varma, että minun juomisella aiheuttamani vahingot yksistään perheelleni saisivat minut takaisin juomaan, ellen olisi oppinut tuota aikaa hyväksymään tapahtuneeksi.
Olisin ihan varmasti jonain aamuyönä ryhtynyt asiaa muistelemaan ja mielessäni pyörittelemään, ja sen tietää miten siinä olisi käynyt.
Raitistuneelle alkoholistille on äärettömän tärkeää, että pystyy antamaan itselleen anteeksi ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Vajavaisena ihmisenä.
Olen muuten usein miettinyt asiaa toisinpäin. Jos vaimoni olisi ollut se joka juo, olisin varmaan jättänyt hänet melko nopeasti. Näin muuten myöntävät ajattelevansa lähes kaikki tuntemani raitistuneet miehet.
Jostain syystä naiset sietävät juoppoa miestä paljon kauemmin kuin miehet juoppoa naista.
Kyllä mies kestää myös juoppoa naista. Ei ainakaan meillä tunnu haittaavan, päinvastoin, mies kantaa juomaa ihan omasta aloitteesta, eli juottaa suorastaan. Mistäs siinä sittenon kyse?
Aika usein alkoholiongelmainen ihminen on mitä rakastettavin ja ihana ihminen SELVÄNÄ!
Se usko, toivo ja rakkaus siihen, että toinen ryhdistäytyisi vie puolisoa eteenpäin.
Jos juova ihminen on agressiivinen ja muuten vaarallinen niin se tietysti on toinen juttu.
Monasti se juova "reppana" on vetäytynyt pullonsa kanssa tv-huoneeseen vetämään koomaa.
Ja ainoa tuska mikä tulee tilanteesta on se, että toinen on kännissä.
Eli hyvä tyyppi mutta on usein tai aina jurrissa.
Niin ja vielä, että rajanveto perheissä on
kovin erilaista. Tiedän yhden perheen missä akka jostain kumman syystä puolustaa ukon viinan juontia???? Ja useasti todistelee että: -ei meidän Mattilla ole mitään ongelmaa-
Ja hyvän ystäväni lähipiirissä vaimo sanoo ukon jatkuville törrtöilyille että: -toi on vielä niin pientä verrattuna siihen mitä isäni teki-
Ja yksi erikoinen piirre monessa ihmisessä on ns. kyräily, eli tarkkaillaan toisten juomisia ja määriä ja tehdään ihmeellisiä "analyysejä"
Ja sitten vielä on nämä bongarit=pyrkyrit jotka saavat käsittämätöntä mielihyvää toisten humalasta ja ovat haaskalinnun ominaisuudessa kyselemässä naapurienkin asiota jos vaikka sieltä "lipsahtaisi" joku totuuden siemen "vahingossa"
Ja vielä tiedän yhden ihmistyypin ns.bulvaanit jotka käyttää häikäilettömästi hyväkseen toisen ongelmaa jotta voisi siitä itse hyötyä. Omassa arjessani törmään näihin ihmisiin valitettavan usein....monasti taustalla on oma kaappijuoppous.
Ei muuta nyt. oli pakko avautua kun rupes muuten ihmisten typeryys vituttaan.
ja kun sitä vitutusta ja inhoa toista ihmistä kohtaan miettii ja se viha kasvaa, niin en yhtään ihmettele että maailmassa on tehty niin helvetisti joukkomurhia.