keskipäivää kaikille!Lueskelin vähän noita uusia ketjuja.Kiitos sinulle Zom,aina saat minut tuntemaan hyvää mieltä kirjeelläsi.Olet oikea enkeli.Terveiset perheellesi!Enkä minä loukkaannu enää siitä,jos sanotaan lapselliseksi.Olen kasvattanut kaksi lasta ja he menestyvät hyvin elämässään.Olen myös tehnyt töitä lähes 37.vuotta,ja pärjännyt siinä,kuin muutkin aikuiset.Ehkä lapsenmielisyyteni johtuu lapsuudestani,alkoholisti perheessä lapset usein pakenevat mielikuvituksella satujen maailmaan surullista todellisuutta pakoon.Myös rakkaus luontoon johtuu noista ajoista.Metsä oli se turvallinen syli,minne menimme pakoon väkivaltaista isäämme.Ja minulla on sellainen luonne omien kokemusteni pohjalta,että lähimmäisten mieltä ei saa pahoittaa.Jos joskus niin teen,kannan ankaraa syyllisyyttä,ja pyydän anteeksi.Ira,kyselit tuolla töihin paluustani ja yövuoron tekemisestä jatkossa.Minulle on myönnetty tämä kuntoutustuki peräti vuoden loppuun,psykiatri ja työterveyslääkäri ennakoivat toipumis aikani niin pitkälle.Tähän kuntoutus tukeen kuuluu 1-3kk.työkokeilu omassa työpaikassani.Ja jos kaikki menee hyvin,viimmeistään tammikuussa -08 aloitan normaalina työntekijänä ja luultavasti 3.vuorotyössä.Työkokeilun ajan teen alkuun 4.tuntia,sitten 6.tuntia päivävuorosa töitä.Terapeutti on vahvistanut uskoani,että siihen mennessä olen toipunut täysin ennalleen.Ellei mitään kovin suuria vastoinkäymisiä ehdi tulemaan ennen sitä.Kiitokset tuesta ja mukavastakin kirjeenvaihdosta kaikille,Tässä ja nyt on tuonut paljon iloa ja lohtua,en ymmärrä,miksi häntä aina moititaan!Kirjoitellaan me vain kaikkea mistä saamme iloa ja mielen piristystä.Sanotaan niin kuin Raspikurkku,että karavaani kulkee.Ja pidetään ilmapalloistamme kiinni!
Hyvää lauantai
muumiaitee
14635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kaikkeen tottuu. Hyvä,että alat saada asiasi kuntoon. On niin mukavaa huomata,kun sinä olet hyvällä mielellä. Viime talvi jää sinne kauas taka-alalle meillä molemmilla. Kovasti on tuettu toinen toisiamme,kiitos sinulle. Kyllä ne hiukset kasvoivat viimein takaisin... :)
seilaillaan,ja läpikäydään paljolti samoja tunteita.On hyvä että on kanssakulkijoita,ettei tarvitse yksin matkaa taittaa:)
sunnuntai aamupäivää,kanssakulkijat!Muistatko,Tässä ja myt,kun olit tuskissasi keväällä,että koska ne hiukset kasvaa,,Nyt sinulla on todella nätti tukka,näen sen tänne,,!
tässä vuoden76.valitutpalat lehteä.Tässä rintasyöpäpotilas kertoo sädehoidostaan näin:Lääkäri sanoi"nostahhan oikeaa kättäsi.Tatuoimme pari suunnannäyttäjää röntgenlääkärille".Menin sädehoitoon,koboltti istuntoon.Laskeuduimme kolme kerrosta maanpinnan ala puolelle lyijyseinäisiin bunkkereihin...menin yhteen bunkkeriin,suureen nelikulmaiseen huoneeseen jossa oli kalpean vihreät seinät.Huoneen keskellä kyyhötti koboottikanuuna.Se oli kuin dinosaurus,pää oli voimakas,pyörillä liikkuvat jalat lyhyet.Seinän vierellä oli hiekkapusseja ja lyijylevyjä.Hoitaja pani minut kromiteräspöydälle otuksen päälle.Hän kiilasi hiekkapussin rintani alle ja känsi pääni alas päin.Sitten hän asetti kaksi lyijylevyä lasille..sitten hän sanoi yrittäkää rentoutua ja meni pois sulkien raskaan oven jälkeensä..ÄÄnettömässä bunkkerissa minulla oli tunne että sukelsin merkillisssä sukellusveneessä.Kolme minuuttia selällään ja toinen kolme minuuttia mahallaan.Kolmen seuraavan kuukauden ajan kävin hoidossa joka päivä kuuden minuutin ajan. Taitaa olla vähän helpompaa sädetys tällä vuosi tuhannella.
Jaa että hiekkapussit oli silloin, varmaan korvasivat sitä muottia. Aika hyvä keksintö, vaikka kyllä ihmettelin mitä se kiva iso mies Meilahdessa touhusi. Mulle tehtiin muotti jopa kahteen kertaan vammani takia. Oikeastaan kamalinta oli kun jouduin olemaan siinä simuloinnissa sen kipeän käden kanssa kun lääkäri ja hoitajat neuvottelivat toisessa huoneessa. Että mua sattui ja liikkua ei saanut, silloin otin avuksi mielikuvaharjoittelun; kuvittelin oevani jyrkänteellä josta vaan piti roikkua ettei putoaisi. 15-20 min tuntui kyllä ikuisuudelta ja tuskin hoitajat tiesivät miten käteen sattui.
Niin tuosta lukemisesta tuli mieleen, luin juuri Reko ja Tiina Lundanin kirjan Viikkoja, kuukausia. Onko joku lukenut? En ehko suosittele sitä hoitojen aikana luettavaksi. Minä en ainakaan voinut lukea silloin edes Satu Hassin kirjaa. Lundanien kirja on vaan niin rehellinen ja aito. Suosittelen!
muistan. Niin se aika rientää yllättävän nopeasti. Vuosi sitten kiemurtelin muista tuskista diagnoosia odotellessa...
Pitääpä lukea.
tuollaista sädehoitoa,onneksi on hoidot kehittyneet.Taitaa muuten olle joskus 30 vuoden päästä,että ajattelevat meidän hoidoista samoin?
...on ilman muuta lukemisen arvoinen - hyvin aito, hyvin koskettava. Mieheni lainasi sen kirjastosta ja suositteli minullekin. Hyvä kirja!
- minusta se oli kyllä aika masentava.
Olihan se masentavakin, mutta luultavasti mies ja minä luimme kirjan väärään aikaan. Miehen luustoetäpesäkkeitten raju leviäminen oli juuri todettu, joten siinä tilanteessa "Viikkoja, kuukausia" oli aika rankka lukukokemus. Sen pohjalta meillä oli kuitenkin todella hyviä keskusteluja.
Kysyin mieheltä äsken, miten hän kuvailisi kirjaa. Vastaus: Rehellinen, jopa inhorealistinen, kiinnostavasti kirjoitettu - eipä ollut happy endiä...
Inhorealistinen nimenomaan, siksi varoitinkin vähän. Välillä jopa häpesin tämän vaimon ajatuksia sairaasta miehestään, mutta hän uskalsi kuvata niitäkin, tietäen varmaan saavansa osakseen paheksuntaakin.
tunteita uskoisin sairauden riepoessa,siinä taitaa käydä koko tunneskaalan läpi?
hakea sen kirjastostaja lukea.Miten on,itkettääkö se kovin? Onko hyvin surullinen se loppu?