Moi!
Mä olen mennyt mun masennuksessa siihen vaiheeseen, että käyn ehkä kaupassa, mut en muualla. Olen vaan kotona ja säihkähdän vaikka naapurin oven pamausta... Haluaisin päästä tästä eroon, mut?? Lääkärin hoidossa pari kertaa, mut aina näköjään toistuu.
Mä olen mennyt mun masennuksessa siihen vaiheeseen, että käyn ehkä kaupassa, mut en muualla. Olen vaan kotona ja säihkähdän vaikka naapurin oven pamausta... Haluaisin päästä tästä eroon, mut?? Lääkärin hoidossa pari kertaa, mut aina näköjään toistuu.
Vastaukset 9
Vanhimmat
onko sul mitää lääkettä masiksieen?
toseksi käykkö terapiassa ? ne nyt ainakin eka pitäs hoitaa,ei se kotona yksin parane voi helpottaa välillä, mut ei parane,tiedän mistä puhun,masis vei mut pyörätuoliin 3 kk:deksi,että niin,siitä on aikaa jo 18 vuotta ja ei enää masis o uusinut hyvällä lääkityksellä ja terapialla kävin vuoden.
pyörätuoliin ? Nyt en ihan tajua, joten jos haluat, selvitätkö vähän... Miten se pyörätuoli masispotilaan kuvaan apuvälineeksi tuli?
Minulla on alkanut mennä myös tuohon, että kauppareissu ainoa "suorite", kun jääkaappi tyhjenee, ja sen ohessa ehkä jotenkin katuja kierrän. Sitä sanotaan kävelyksi.
Minulla menee 1-3 päivää ihan kotona sisällä niin, etten tee juuri mitään. Kuuntelen ja katselen ehkä valitusti jonkun ohjelman sekä otan välipalaa, mutta sitä en tajua, kun en pysty lähtemään ulos kotoani. Minulle tulee kauhea itsetyytymättömyys ja paniikinomainen huoli, että mitä tästä (elämästä) tulee. Olen masentunut ja ahdistunut, sen kyllä huomaan.
Minusta on vuosien saatossa tullut sellainen, etten meinaa uskoa enää mitään apua tähän saavani. Minulla on kuin sisäinen käsky, että 'se on itsestäni kiinni', ei tässä kukaan toinen voi auttaa. Minä laiminlyön kaiken. Tässä menee lihakset ja luut, kun niitä ei käytä. Kotona vain vaihdan istumapaikkaa lepotuolista toiseen ja välillä sängylle. Ihan tuskainen olo. Tänään en ole puhunut puhelimessakaan, enkä ole itsekään halunnut kenellekään ystävälle soitta; arvostelen itseäni siitäkin, että olen tylsää ja tuskaista 'seuraa'. Olen niin tyhjä, etten tiedä mistä puhua. Noh, toiset kyllä mielellään puhuvat ja laittavat minut kuuntelijan paikalle, mutta sekin ihan suututtaa. En saa asiaani 'läpi' kenellekään ystävistäni, en usko. Heillä vain omat juttunsa, tuskin kuuntelevat. Ja varsinkin kuuleminen on kortilla, vaikka ns. hyviä ystäviä onkin siellä täällä.
Pitäisi mennä lääkäriin, siinäkin on kynnystä. Minulla kyllä on pitkäaikainen käyntisuhde yleislääkäriin privaatissa. Se on masislääkityksen takia, minulle menee kyllä ssri, mutta? - En käsitä. En tahdo mitään, en pysty mihinkään, en uskalla mitään. Vetäytyminen pahasta tietenkin vain.
Sanokaan noin lonkalta jotakin minulle. - Vähintä mitä voisin tehdä olisi kävelylenkki tai salikäynti, kun lippujakin on. Tuntuu niin turhalta, siis kysymykseen 'miksi' kaikki tökkää. Tilanteeni on kamala.
toista yrittää neuvoa, mutta tässä vuosia masennusta taistelleena olen huomannut, etä liikunta on parasta lääkettä. Mää olen yritänyt pakottaa itseni ulos joka päivä vaikka edes viemään roskapussin roskikseen. Siitä pikkuhiljaa 10min kävelylenkkejä ja nyt käyn 30min-1h lenkkejä tai sitten fillaroin. Mitä enemmän olen saanut itseäni raahattua ulos sitä paremmin päänuppikin on ruvennut pelaamaan. Nyt jos jää päiväkin ettei pääse ulos niin alkaa seinät kaatumaan päälle mikä on hyvä juttu, ei jumahda koppiin niin helposti.
Heippa, kirjoitan uudelleen. Kiitos sinullekin tässä edellä. Kannusti minua kyllä jotenkin, kirjoitit justiinsa siitä, mitä minäkin yritän ja yritän. Otin yöksi xanoria ja tänään aamu selkeämpi ja minulla päättäväisempi olo, upeeta.
Tuo mitä kirjoitat, on minulle tosi varteen otettavaa! - "Mää olen yritänyt pakottaa itseni ulos joka päivä vaikka edes viemään roskapussin roskikseen. Siitä pikkuhiljaa 10min kävelylenkkejä ja nyt käyn 30min-1h lenkkejä..." -Jos nyt tämä toimintamallisi ei ole patenttisuojattu, niin mä yritän matkia sinua ronskisti. Sattumoisin olen just tänään päättänyt, että ma ke to minun on liikuttava se minimi, mitä kaikkialla neuvotaan: puoli tuntia kävelyä (vaikka sauvoilla tai ilman) tai normaali kuntosalikäynti. Päätin lujasti nyt justiinsa, että nuo mainitut päivät käyn kuntiksella ja muina, välipäivinä harjoitan lenkkeilyä venyttelyjä inspiraation mukaan.
Sinun "todistuksesi" asian vaikuttavuudesta on taas kerran niin tosi, että tahtoo, tahtoo, tahtoo samaa. Sen on oltava mullekin mahdollista, eikö! Kun kerran tänäänkin pääsin taas ihmismäisesti tolpilleni, niin en saa jättää tähän, vaan kuntis odottaa, jne.
Pidä ja pitäkää peukkuja. Muutoin tässä menee hyvä, kätevä, konenut naikkonen täysin hukkaan. Onhan se pelottavaa... että siis kuka sairaita edes hoitaa. Vaihtoehdot ovat vähissä, mun on itte toimittava! Aamen.
"Nyt jos jää päiväkin ettei pääse ulos niin alkaa seinät kaatumaan päälle mikä on hyvä juttu, ei jumahda koppiin niin helposti. "
- Mä, tiätsä, ihan takerrun tähänkin kohtaan tekstiäsi. Se - on - siinä !
Tosta liikunnasta niin siitä on tehty moniakin tutkimuksia ja tosiaan vaikka 30min/pv ulkoilee niin parantumisprosentti tuplaantuu ja varsinkin yhdistettynä lääkehoidon kanssa on hyvät tulokset. Alkuun pääsy on pirun vaikeeta, tarttis olla joku ketä potkii pyllylle sen verran jotta pääsee ulos :) Toinen asia mikä mulla on auttanut niin positiivinen ajattelu. Vaikka olis kuinka huono ja synkkä päivä niin väkisin etsii niitä hyviä asioita elämästä. Niitä negatiivisia ajatuksia tulee miettimättäkin. Täytyy tästä käydä viellä iltalenkillä, unikin tulee paremmin. Kovasti tsemppiä sulle :)
Heipä vain. Ensimmäinen päätökseni mukainen 'suorite' tehty. Olin salilla & saunassakin siellä ja olo tuli upeaksi. Myös se aina sanottu asia, että välitön hyvä vaikutus itsetuntoon saadaan myös; tulee ehjempi olo! Kai se on niin, että kun ne 'aineet' aivoissa alkavat liikehtiä, erittää erilailla (endorfiinia), niin johan helpottaa ! - Tietenkin olen tästä aina tiennyt, nyt jo olen vähä vanhempi ihmmeinen, mutta just tämä keskustelu nyt, kun olen ollut onneton ja asia oikein tuore ja konkreettinen, niin minullakin menee jakeluun ! Ei jää pelkäksi teoriaksi, niin hätää jo olin kärsimässä. - Korjaan, että päätökseni on nyt käydä salilla ma, ti ja pe, joka toinen pv, ja muulloin sitten mitä tahansa, pakottamis-vapaasti.
Sinä hyvin todistit siitäkin seikasta taas kerran, että pitää saavuttaa sellainen tila, että on tullut riippuvaiseksi päivittäisestä liikkumisannoksestaan. Tai, voi kai sanoa lievemminkin, että joka-toinen-päiväisestä, edes. Sanoit, että oli sinulla tosi työn takana! Tähän saavutukseen pitäisi saada sillai omatunto ja koko psyyke yliminän kans mukaan, jotta saavutettu muutos pysyisi! Aina olisin tosi tietoinen, että vaihtoehtoja ei ole... jos elää aion ja poiskaan täältä ei pääse ennenkuin säädetty on! Meitä kaikkia varmaan huolettaa syystäkin, että mistä saa ja kuka antaa apua, jollemme pärjää. Minäkin tosi itseksein elelen, ihan rauhassa voi kroppansa kanssa kuihtua kämpille neljän seinän sisälle, kukaan ei tilastani tiedä. - Sinä kuvasit hyvin ja osuvasti, että jos NYT jäät sisälle, niin ne seinät 'alkavat kaatua päälle'. Olet saavuttanut hyvän tilan/muutoksen noin. Haluan samaa. Haluan muuttua niin, etten viihdy täällä kotonani enää niin hyvin, että koko päiväksi jäisin.
Jotenkin sinä osuit minuun nyt silläkin, kun mainitsit roskapussin! Minulle on usein käynyt kamalia, kun roskis odottaa eteisessä viejää ja minä laittelen päälle lisää muovia, jotta hajut pysyis pussissa! Siis, niin tosi koville voi ottaa sen vieminen välillä. Uskomatonta! Sinä niin mainiosti kerroit aloittaneesi roskiksen viemisestä, jolloin tunsin piston, että olenko minä todella noin toope, laiska ja epäyritteliäs... ja edelleen, miten minulle muiden asioideni hoidon kanssa käy, jollen roskistanikaan saa vietyä heti suoraan ulos asti. Ei eteinen ole mikään täyden ja vanhan roskiksen säilytyspaikka! Hävettää. Tänään on viety roskat ja vanhat lehdet roskiskatokseen sekä tyhjät pullot kauppaan. Hyvä minä! Päälle vielä bodaukset ja ulkona kävelyä = minähän olen kuin uusi.
Olen lukenut luotettavan tiedon, että liikunnallinen rasitus päivittäin masennuspotilaalla auttaa yhtä paljon kuin yhden tyypillisen lääkeannoksen ottaminen. Eli jos miedomman pään ssri-annoksella huristelee, niin voisi ajatella, että tuon lääkkeen voisi ruumiin rasittamisella endorfiineineen vaikka korvata. Se oli rohkaiseva tieto myös.
Kiitos tsempin-toivotuksistasi. - Toivon, että saamme "kerhoomme" muitakin, jotka kipuilevat samaa ja nyt ovat voimissaan tehdä parannus mitä omaan yrittämiseen tulee. Eli toivon, että löytävät tämänkin ketjun. - Hyvvää yötä. Kivaa taas mennä huomenna ulos :-) Niin, kyllä, positiivinen asenne on puoli ruokaa myös. Pitää pyrkiä kiittämään ja iloitsemaan pienistä asioista, sekin auttaa. Tiedän, että kaikkein pahimmassa masistilassa olevat eivät näillä ohjeilla ihan heti kostu, mutta tämä soveltuu monille, monille kroonisesti vinksallaan oleville ;-)
Juu mulla on tullut tuosta pienestäkin määrästä liikuntaa tosi tärkeä siinäkin merkityksessä, että tällä hetkellä pärjään ilman lääkettä. Lääkkeitä söin aiemmin kun pari vakavaa masennusta oli. Nykyinen masennus on ollut lapsesta asti niin on jo tottunut tähän. Liikunnan avulla voin elää ilman lääkkeitä kun ne eivät edes kunnolla sovi mun elimistöön jostain syystä. Muutamalta muultakin olen kuullut, että liikunta selkeästi auttaa toipumisessa. Olen välillä tosi yksinäinen ja kaikki tuntuu kurjalta, silloin on paras hetki raahata itsensä sinne roskikselle tai ihan pienelle kävelylle. Siinä ajatukset jotenkin "tuulettuu" ja paha olokin helpottuu. Kaksi kertaa yritin lähteä tästä maailmasta, mutta kohtalo astu peliin ja nyt aijonkin elää 100 vuotiaaksi ihan vittuillakseni :D
Voisitko sinä Aloittaja saada vielä nyt kiinni jonkinmääräisestä reippaudesta, vaikkapa lähteä 10 min:n tavoitteesta rasittaa itseäsi ulkona tms. Nyt justiinsa, kun kerrot olevasi valahtamassa pahempaan tilaan ja neljän seinän sisälle, niin tartu tilanteeseen pian. Toivon todella, että saat voiman aloittaa! Lue tätäkin keskustelua, jospa vielä nousisit parempaan. Voisitko olla 'alistumatta' siihen, että "aina näköjään toistuu". Pistäpä poikki ja huuda, että nyt ei toistu! - Keksi kaupan lisäksi jokin muu ns. päämäärä, jonne menet; joka päivä jonnekin, ja takaisin. Parempaa jatkoa sinulle toivon!