Syyt mitkä

musliminaisen ns. virhearviointiin miestä valittaessa.

-koulutettujen ja normaaliälyisten muslimimiehien vähyys ja saatavuus Suomessa.

-ikä tulee vastaan joten ei ole vara valikoida koska ei ole aikaa siihen jos meinasi enää lapsia tehdä.

-uskonnollisuus ja usko Allahin johdatukseen sekä nöyrä luonne joka poikkeaa vastaavasti esim. arabinaisten vaativuudesta todella paljon.

Seuraukset joita melkoisen monessa tapauksessa tästä seuraa.

-epäsopiva puoliso

-puoliso jonka uskonnon taso ei ole korkea

-ruma puoliso

-keskinäisen kiintymyksen puute jopa inho toista kohtaan

-monivaimoisuuden riski

-valtavat ristiriidat ja näkemyserot niin uskon asioissa, kulttuurissa ja yleisissä käytöstavoissa ja käytännöissä

-viisuminmetsästäjät, hyväksikäyttäjät ja pettäjät yms. lierot

Miksi sitten ulkomaalainen puoliso ei tule kyseeseen

-riittävän hyvää työpaikkaa tai uraa ei Suomesta puolisolle löydy ja integraation vaikeus työn kannalta katsottuna on hidas prosessi joka vaikuttaa myös perhe-elämään

-ulkomaille ei halua itse muuttaa

-ulkomailta tulee pahimmassa tapauksessa millainen elävä tahansa joten riskit ovat suuret

-sivistysmaista olevat koulutetut eivät jalallaankaan astu sinne missä kohdan 1 kriteereitä ei ole saavutettavissa

Kaiken kaikkiaan lopuun on hyvä todeta että suomalaiset tauban tehneet haljut ukot ties millä menneisyydellä eivät ulkoisesti kiinnosta eivätkä opillisesti ole yhtään sen tietoisinpia kuin täällä asuvat arabiveljensä.Ja Islam on otettu arabitaustaisilta ennakko asenteineen ja kulttuureineen eli parhaimmassa tapauksessa se suomalainenkin mies on sitten täysin tietämätön islamista ja hänelle sanelee sitä toinen yhtä tyhmä.Joten se homma johtaa ojasta allikkoon.

Ja kulttuuri vaikutteiden johdosta myös tälläiset erikoisuudentavoittelijat yleensä hommaavat neitsyt vaimonsa kolmansien maiden nuorista kaunottarista miettimättä yhtään Islamia tai sen suosituksia sen enempää.Haukkaavat hyvät neitseelliset palat päältä miehiähän ovat...

Niin elämästä voi päästä helpolla jos haluaa ainakin mitä omiin haluihinsa tulee se joka on tyhmä kuten minä ottaa sen vaatimattomamman vaihtoehdon ja veikkaakin sitten väärää hevosta ja saa vielä vikuroiva ilkeän kaakin riesoikseen..
2110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikäli haluaa päästä onnellisesti naimisiin, on parasta antaa tunteiden viedä mennessään ja järjen hallita siinä sivussa. Uskonto ei tällaisessa asiassa saa kuin huonoa aikaan.

Aviopareilla pitää olla aina paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja yhteisiä tavoitteita. Avioliitto on yhdessä elämistä ja arjen jakamista. Mikäli valitsee omasta taustastaan ja asemastaan liian poikkeavia vaihtoehtoja, joutuu usein pettymään, kun ei ole mitään yhteistä sanottavaa ja koettavaa.

Kukaan ei silti ole täydellinen puoliso ja toista voi oppia myös rakastamaan vuosien aikana. Tärkeintä on yhdessä oleminen, arjen jakaminen, yhteinen keskustelu ja hemmottelu. Näitä asioita ei opita uskonnon avulla. Kun kannattaa suvaitsevaisia uskontoja, voivat eriuskoiset ihmiset elää onnellista perhe-elämää oikein hyvin.

Äänestä
  • ei tarvitse altistaa itseään sille..:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


johtavat kirjoitti:

musliminaisen ns. virhearviointiin miestä valittaessa.

-koulutettujen ja normaaliälyisten muslimimiehien vähyys ja saatavuus Suomessa.

-ikä tulee vastaan joten ei ole vara valikoida koska ei ole aikaa siihen jos meinasi enää lapsia tehdä.

-uskonnollisuus ja usko Allahin johdatukseen sekä nöyrä luonne joka poikkeaa vastaavasti esim. arabinaisten vaativuudesta todella paljon.

Seuraukset joita melkoisen monessa tapauksessa tästä seuraa.

-epäsopiva puoliso

-puoliso jonka uskonnon taso ei ole korkea

-ruma puoliso

-keskinäisen kiintymyksen puute jopa inho toista kohtaan

-monivaimoisuuden riski

-valtavat ristiriidat ja näkemyserot niin uskon asioissa, kulttuurissa ja yleisissä käytöstavoissa ja käytännöissä

-viisuminmetsästäjät, hyväksikäyttäjät ja pettäjät yms. lierot

Miksi sitten ulkomaalainen puoliso ei tule kyseeseen

-riittävän hyvää työpaikkaa tai uraa ei Suomesta puolisolle löydy ja integraation vaikeus työn kannalta katsottuna on hidas prosessi joka vaikuttaa myös perhe-elämään

-ulkomaille ei halua itse muuttaa

-ulkomailta tulee pahimmassa tapauksessa millainen elävä tahansa joten riskit ovat suuret

-sivistysmaista olevat koulutetut eivät jalallaankaan astu sinne missä kohdan 1 kriteereitä ei ole saavutettavissa

Kaiken kaikkiaan lopuun on hyvä todeta että suomalaiset tauban tehneet haljut ukot ties millä menneisyydellä eivät ulkoisesti kiinnosta eivätkä opillisesti ole yhtään sen tietoisinpia kuin täällä asuvat arabiveljensä.Ja Islam on otettu arabitaustaisilta ennakko asenteineen ja kulttuureineen eli parhaimmassa tapauksessa se suomalainenkin mies on sitten täysin tietämätön islamista ja hänelle sanelee sitä toinen yhtä tyhmä.Joten se homma johtaa ojasta allikkoon.

Ja kulttuuri vaikutteiden johdosta myös tälläiset erikoisuudentavoittelijat yleensä hommaavat neitsyt vaimonsa kolmansien maiden nuorista kaunottarista miettimättä yhtään Islamia tai sen suosituksia sen enempää.Haukkaavat hyvät neitseelliset palat päältä miehiähän ovat...

Niin elämästä voi päästä helpolla jos haluaa ainakin mitä omiin haluihinsa tulee se joka on tyhmä kuten minä ottaa sen vaatimattomamman vaihtoehdon ja veikkaakin sitten väärää hevosta ja saa vielä vikuroiva ilkeän kaakin riesoikseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu