2556

Olisko jollain kokemuksia Bayliner 2556 veneestä!
Joka on tosissaan omistanut ko. veneen. Kiitos etukäteen! (Kipparin artikkelin olen lukenut!)
155738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
  • kipparissa ollut artikkeli kertoo veneestä paljon ja pitänee suurimmalta osin paikkansa. Itselläni on kyseinen vene volvon diesel kad 230hv tekniikalla ja kulkee gps:n mukaan 29s, kipparissa ollut vene on kyllä varustettu selkeästi liian pienellä ja tehottomalla neloskoneella, vaikka huippu tehoa luvataan 200hv niin ilmeiseti kyseisetä laitteesta puuttuu vääntö koska volvon 200hv paketilla saadaan jo toisenlaiset kulku ominaisuudet, mutta onhan volvo tietysti 3.6l ja kutoskone. Itse en ole bensakoneella kyseisellä veneellä ajanut koska vaihdoin samantien dieselin. Dieselöinti onnistuu kyseiseen veneeseen hyvin koska kalasumpun kun leikkaa pois niin tilaa on vaikka 12 pyttyselle. Konehuoneessa oleva poltoainetankki pitää lyhentää jotta kone mahtuu pituus suunnassa (6 sylinterinen), tankin irrottaminen vaatii konepukkien pois leikkaamisen. Dieselöinnissä on kyllä oma hommansa ja eihän se aivan ilmaistakaan ole. Veneet ovat jo sen ikäisiä että muutakin tekniikkaa joutuu uusimaan jos joku ei ole sitä jo tehnyt. Olen ollut veneeseen tyytyväinen ja pärjännyt kovassakin kelissä merellä sen kanssa. Tässäkin pitää muistaa että halvalla saa sen halvan yksilön ja hyvästä joutuu yleensä maksamaan.

    Äänestä

  • kertoo jo paljon kirjoitti:

    kipparissa ollut artikkeli kertoo veneestä paljon ja pitänee suurimmalta osin paikkansa. Itselläni on kyseinen vene volvon diesel kad 230hv tekniikalla ja kulkee gps:n mukaan 29s, kipparissa ollut vene on kyllä varustettu selkeästi liian pienellä ja tehottomalla neloskoneella, vaikka huippu tehoa luvataan 200hv niin ilmeiseti kyseisetä laitteesta puuttuu vääntö koska volvon 200hv paketilla saadaan jo toisenlaiset kulku ominaisuudet, mutta onhan volvo tietysti 3.6l ja kutoskone. Itse en ole bensakoneella kyseisellä veneellä ajanut koska vaihdoin samantien dieselin. Dieselöinti onnistuu kyseiseen veneeseen hyvin koska kalasumpun kun leikkaa pois niin tilaa on vaikka 12 pyttyselle. Konehuoneessa oleva poltoainetankki pitää lyhentää jotta kone mahtuu pituus suunnassa (6 sylinterinen), tankin irrottaminen vaatii konepukkien pois leikkaamisen. Dieselöinnissä on kyllä oma hommansa ja eihän se aivan ilmaistakaan ole. Veneet ovat jo sen ikäisiä että muutakin tekniikkaa joutuu uusimaan jos joku ei ole sitä jo tehnyt. Olen ollut veneeseen tyytyväinen ja pärjännyt kovassakin kelissä merellä sen kanssa. Tässäkin pitää muistaa että halvalla saa sen halvan yksilön ja hyvästä joutuu yleensä maksamaan.

    Siinä Kipparin "käytettyä katsomassa" jutussa ei tosiaan kaikki täsmännyt. 200hv FNM ja nopeus taisi olla vähän päälle 20 solmua. Oma vene suurinpiirtein samoilla mitoilla/painolla, mutta matalampi ja tehoja 225hv => huiput 36 solmua. Varmasti alkaisi huippunopeus kolmosella jos siirretään kone Beikkuun... ei taida FNM päästä lähellekään luvattuihin arvoihin? Tai sitten oli jotain vikaa?

    Äänestä

  • fmas kirjoitti:

    Kävin itse ajamassa (ostoaikeissa?)samalla veneellä viikko sitten. Huiput 25 solmua, ei tosin kiihdy kovin nopeasti. Matkavauhtia voi pitää 20-22. Ei mikään raketti, mutta täysin käyttökelpoinen.

    Äänestä

  • ja trimmit ei toimi kirjoitti:

    Kiitos kommenteista!
    Mielenkiintoista asiassa on, että ko. venetyyppi kiinnostaa vielä monia mutta uutena vastaavaa kokoa ja vieläpä Suomessa tehtynä ei löydä! Kaikki on nykyään "Cruisereita" ja "kylpyammeen pohjalla" varustettuja! Sanoit, että kävit koeajamassa vastaavan veneen, oletko jo löytänyt mieleisen?
    Tiedätkö tai tietääkö joku muu mahtuuko mikään tämän päivän dieseleistä bensa V8'n mittoihin, tehoa olisi n. 250hv ja paino sama?

    Äänestä

  • Kamala ruoriratas sinulla on flaikkarilla. Tuossahan pitäisi olla ratti ja sekin pystymmässä eikä kuin vanhassa raktorissa.
    Muuten nätti vene.

    Äänestä

  • fmas kirjoitti:

    Siinä Kipparin "käytettyä katsomassa" jutussa ei tosiaan kaikki täsmännyt. 200hv FNM ja nopeus taisi olla vähän päälle 20 solmua. Oma vene suurinpiirtein samoilla mitoilla/painolla, mutta matalampi ja tehoja 225hv => huiput 36 solmua. Varmasti alkaisi huippunopeus kolmosella jos siirretään kone Beikkuun... ei taida FNM päästä lähellekään luvattuihin arvoihin? Tai sitten oli jotain vikaa?

    veneessä 230hv ja kaikki varmasti vireessä, kulkenut parhaimmillaan 30.4s. Ei ole herkiten kulkevia malleja.

    Äänestä

  • ja trimmit ei toimi kirjoitti:

    Kävin itse ajamassa (ostoaikeissa?)samalla veneellä viikko sitten. Huiput 25 solmua, ei tosin kiihdy kovin nopeasti. Matkavauhtia voi pitää 20-22. Ei mikään raketti, mutta täysin käyttökelpoinen.

    volvon koneella ja voit pitää sen 25s matkavauhtia ja lähtee liukuun.Varusteita on ja uusia koko rahalla,hinta sama kun testiveneessä, otin pois myynnistä eilen mutta jos kiinnostaa laita yhteys tietosi, tosin jos olet joku joka kävi vkl katsomassa niin sitten tiedät tapauksen.

    Äänestä

  • kertoo jo paljon kirjoitti:

    kipparissa ollut artikkeli kertoo veneestä paljon ja pitänee suurimmalta osin paikkansa. Itselläni on kyseinen vene volvon diesel kad 230hv tekniikalla ja kulkee gps:n mukaan 29s, kipparissa ollut vene on kyllä varustettu selkeästi liian pienellä ja tehottomalla neloskoneella, vaikka huippu tehoa luvataan 200hv niin ilmeiseti kyseisetä laitteesta puuttuu vääntö koska volvon 200hv paketilla saadaan jo toisenlaiset kulku ominaisuudet, mutta onhan volvo tietysti 3.6l ja kutoskone. Itse en ole bensakoneella kyseisellä veneellä ajanut koska vaihdoin samantien dieselin. Dieselöinti onnistuu kyseiseen veneeseen hyvin koska kalasumpun kun leikkaa pois niin tilaa on vaikka 12 pyttyselle. Konehuoneessa oleva poltoainetankki pitää lyhentää jotta kone mahtuu pituus suunnassa (6 sylinterinen), tankin irrottaminen vaatii konepukkien pois leikkaamisen. Dieselöinnissä on kyllä oma hommansa ja eihän se aivan ilmaistakaan ole. Veneet ovat jo sen ikäisiä että muutakin tekniikkaa joutuu uusimaan jos joku ei ole sitä jo tehnyt. Olen ollut veneeseen tyytyväinen ja pärjännyt kovassakin kelissä merellä sen kanssa. Tässäkin pitää muistaa että halvalla saa sen halvan yksilön ja hyvästä joutuu yleensä maksamaan.

    pohtimalla löytyvät ne "asetukset". Mikäli ymmärsin oikein, tuossa koe-ajoveneessä oli FMN 200 hv diesel ? Jos välitykset ja potkurit haettu veneeseen oikeaksi, eipä pitäisi suorituskyvyn juurikaan muuttua 230 hv;n bensakoneesta. Säätöjä säätöjä nähtävästi huutaa ;)

    Äänestä

  • jossa kokeilemalla aj kirjoitti:

    pohtimalla löytyvät ne "asetukset". Mikäli ymmärsin oikein, tuossa koe-ajoveneessä oli FMN 200 hv diesel ? Jos välitykset ja potkurit haettu veneeseen oikeaksi, eipä pitäisi suorituskyvyn juurikaan muuttua 230 hv;n bensakoneesta. Säätöjä säätöjä nähtävästi huutaa ;)

    Fmn on 4 sylinterinen ja onkohan jotain 2 litranen kone, vaikka huippu teho on 200hv niin ei tommosessa voi olla vääntöä ja merkkarin vetari on rankempi kun esim volvon. Aivan sama asia kun rekkaan laitettaisi viritetty henkilöauton diesel niin kyllä veto loppuu kun ei ole niitä litroja. Kuinkahan tommoselle koneelle käy pitkässä juoksussa kun lähes jatkuvasti joutuu ajamaan kaasu pohjassa, jos nyt menee 25s mitä ei kipparin testiryhmä saanut kulkemaan vaikka yrittivät, mistä sitten on nyt tullut noi pari solmua (syöttöruuvistako).

    Äänestä

  • säädöstä kiinni kirjoitti:

    5 pyttyisenä ja 2,4 litraisena ymmärtäisin. Täytyypä käydä tsekkaamassa onko jokin vanha malli.
    Ongelma on kyllä nyt potkurissa/välityksissä.

    Äänestä

  • lisäksi viellä 2 Litrainen kirjoitti:

    5 pyttyisenä ja 2,4 litraisena ymmärtäisin. Täytyypä käydä tsekkaamassa onko jokin vanha malli.
    Ongelma on kyllä nyt potkurissa/välityksissä.

    on 5syliterinen ja 2.4 litraa.
    On mahdollista että ovat nuukuuksisaan jättäneet bensakoneen välitysen.

    Äänestä

Olen omistanut kyseisen veneen jo kuusitoista kesää, ensin alkuun OMC 260hv bensa koneella. Vuonna -99
vaihdettiin Volvo-Penta KAD32. Suorituskyky muuttui sen verran, että huippunopeus laski kolme solmua, nykyisellä koneella kulkee keväällä puhtaalla pohjalla 27s. gps:llä mitattuna. Syksyllä pari solmua vähemmän. Liukuun nousu Volvolla huomattavasti parempi kuin OMC:llä. Matkanopeutena pidän 20-22s.
Myyntiä, enkä vaihtoa ole edes harkinnut.

Äänestä
  • Pääsiskö sinun venettä katsomaan joskus!

    Äänestä

  • jatkuu kirjoitti:

    Pääsiskö sinun venettä katsomaan joskus!

    No toki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kokemuksia! kirjoitti:

Olisko jollain kokemuksia Bayliner 2556 veneestä!
Joka on tosissaan omistanut ko. veneen. Kiitos etukäteen! (Kipparin artikkelin olen lukenut!)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu