Sain tänään kuulla, että oppisopimusopiskelijat eivät lainkaan läpi käy psykologisia testejä. Toisin sanoen on mahdollista kouluttautua vaikka lähihoitajaksi ilman soveltuvuustestejä...
Yksityisellä psykologiasemalla testin hinta sijoittuu väliin 50-60 euroa. Minusta kaikkien pitäisi käydä testi läpi, tällöin ainakin karkeimmat tapaukset karsiutuisivat ilman testiä hoidettavilla potilailla.
On jotenkin väärin, että yksi ryhmä pääsee läpi ilman minkäänlaista soveltuvuuskontrollia. Onko tarkoitus se, että oppisopimuspaikan muut työntekijät karsivat soveltumattomat? Usein heitä vain siirretään "ongelmajätteenä" osastolta toiselle!
Yksityisellä psykologiasemalla testin hinta sijoittuu väliin 50-60 euroa. Minusta kaikkien pitäisi käydä testi läpi, tällöin ainakin karkeimmat tapaukset karsiutuisivat ilman testiä hoidettavilla potilailla.
On jotenkin väärin, että yksi ryhmä pääsee läpi ilman minkäänlaista soveltuvuuskontrollia. Onko tarkoitus se, että oppisopimuspaikan muut työntekijät karsivat soveltumattomat? Usein heitä vain siirretään "ongelmajätteenä" osastolta toiselle!
Vastaukset 4
Vanhimmat
myös oppisopimusopiskelijat testataan ellei työsuhde ole alkanut ennen oppisopimusta. Esim. itse aloitin työt vuotta ennen kun opinnot niin kaipa tuossa ajassa ois työpaikalla jo havaittu sovinko sinne vai en.
Huolestuttavampaa on, jos sairaanhoitajakoulutukseen pääsee nykyään miltei kuka vaan opiskelemaan. Huolestuttavampaa siksi, että sairaanhoitajia pidetään paremmin ja laajemmin koulutettuina kuin lähihoitajia ja heidän varsinkin oletetaan olevan henkisesti terveitä. Lähihoitajillehan annetaan paljon anteeksi, kun on lyhyempi koulutus, joidenkin mielestä minimaalinen tietämys yleensä mistään asiasta. Lähihoitajien uskotaankin tekevän virheitä, mutta ei sairaanhoitajan. Sairaanhoitajaa pidetään ammattilaisena.
Jos sairaanhoitajaksi pääsee opiskelemaan suhteellisen helposti, on se yleisen hierarkian mukaan erittäin epätoivottavaa. Tosin viime aikoina on herätty huomaamaan, että sairaanhoitajissakin voi silloin tällöin olla jopa murhaajia. Vaikkakin sairaanhoitajia on aina pidetty terveyden perikuvina, erittäin luotettavina ja ammatillisina.
Lisäksi sairaanhoitajien työtaakka on kasvanut kohtuuttomaski monissa paikoissa. Esim. lääkkeitä ei mielisairaaloissa saa pistää kuin sairaanhoitaja. Olen joskus palkkanauhoja verratessa ajatellut, etten tuosta summasta vaihtaisi samaan vastuuseen.
Pahin mahdollisuus on saada syyten ja merkintä papereihin. Sivussa seuranneet lähihoitajat pääsevät hommasta säikähdyksellä, koska vastuu lääkehoidosta on aina sillä sairaanhoitajalla. Huonoja päiviä ei saa sattua.
Joskus tuntuu, että homma on tarkempi kuin monen tk:lääkärin. Jos hän tekee väärän päätöksen, potilas menee yksityiselle, mutta jos sairaanhoitaja tekee väärän päätöksen, pahimmassa tapauksessa menee oikeuteen.
Näin äärimmäisen kärjistäen tietysti!
Sellaiset sairaanhoitajattaret, jotka ovat sydämettömiä julmureita ja epämääräisiä eivät sovellu alalle. He yleensä ovatkin niitä, jotka mielellään huutavat pomoilleen, duunikavereilleen ja löylyttävät ihmisiä täysin sen mukaan mikä tunne heillä sattuu olemaan päällä. Lisäksi ovat sujuvia valehtelemaan ja kieroilemaan. Sellaisethan eivät saisi olla sairaanhoitajina. Hehän ovat suorastaan epäilyttäviä kun eivät hallitse tunnetilojansa. Miten sellaisia on edes päässyt sairaanhoitajaoppilaitoksiin opiskelemaankaan? Nyt niitä on työssä kaikenmaailman terveyslaitoksissa. Vaikka ovat olevinaan ihastuttaviakin välillä, voivat silti olla erittäin kylmäkiskoisia ja arvaamattomia- ikinähän ei tiedä mistä asiasta sh keksii seuraavan kerran valittaa kovallä äänellä ja mitä virheitä on tehny itse. Ne virheetkin kun jäävät yleensä esimiehen ja sairaanhoitajan välisiksi taikka niitä ei saisi kukaan kokenut perushoitajakaan huomata. Koska sh ei kestä ehkäpä epäonnistumisiakaan? Ihmeellistä että liian useat uudet amk-sairaanhoitajat eivät hallitse kunnolla lääkeasioita kun suuntaavat työhön pilleripurkkien ja liemien sekaan. Eihän sh opi kuin työtä tekemällä, mutta miksi nykysh:t vain lukevat paperista kaiken?