Hei!
Joku kyseli kuulumisiamme ja ajattelin nyt niitä listata. Ensinnäkin, tyttäreni pyysi kiittämään ihmisiä, jotka ottivat häneen yhteyttä ja pahoitteli ettei ehtinyt vastata yhteydenottoihin. Hän joutui elokuun alussa sairaalaan ennenaikaisten sopistusten takia.
Vauva syntyi viikko sitten keisarinleikkauksella raskausviikolla 33 3. Alatiesynnytykseen ei ollut lääkärin mukaan mitään mahdollisuuksia tyttäreni lantion kehittymättömyyden takia. Vauvalla (tytöllä) painoa oli 1040 g ja pituutta 37 cm. Vauva on TYKSissä, samoin tyttäreni. Tyttäreni pääsee pois kolmen viikon kuluessa, hän on suurimmaksi osaksi hoidossa psykiatreilla koko tämän tilanteen tuoman järkytyksen ja synnytyksen jälkeisen masennuksen vuoksi. Vauva voi tilanteeseen nähden hyvin ja lääkärin mukaan ennuste on kohtalaisen hyvä. Voisi olla paljon huonompikin.
Mitä tyttäreni raiskaukseen tulee, tilanne on monimutkainen ja etenee hitaasti.
Mitä omaan jaksamiseeni tulee. Tämä on raskainta mitä olen koskaan kokenut. Oma lapseni on joutunut 13-vuotiaana raiskauksen uhriksi, tullut siitä raskaaksi, sairastunut vakavaan masennukseen ja synnyttänyt keskosen, jonka isää hän vihaa syvästi. Itse pelkään tyttäreni vihan lapsen isää kohtaa kääntyvän myös hänen lastaan vastaan. Olen sairaalassa tyttäreni ja tyttärenityttären tukena koko ajan kun vain pystyn. Olen pois töistä seuraavat 6kk ainakin. Yritän rakentaa perheemme kotiin, auttaa tytärtäni kasvamaan äidiksi ja antaa lapselle turvallisen kasvuympäristön. Liekö mahdotonta, se jää nähtäväksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta
Minusta olet mahtava äiti/isoäiti joka jaksaa nähdä kaikkea lapsensa ja lapsenlapsensa eteen etkä hyljännyt häntä kun hän sinua tarvitsi. Teitä on harvassa nostan sinulle hattua ja kummarran syvään todellakin kunnioitan sinua.
Uskon todellakin että molemmat tulevat arvostamaan sinun tukea ja apua. Toivon todella teille kaikille voimia ja jaksamisia. Uskon että tyttäresi ei kännä vihaansa lapseen koska kuitenkin hänen pitäisi ymmärtää ettei tuo pieni ihminen ole sitä tehnyt mitä on tapahtunut. Maailmassa on monia ilkeitä ihmisiä kuten lapsen isä mikä on todella valittettavaa.
Sen verta voi kertoa omasta kokemuksestani olin 14 kun minut raiskattiin mutta kuitenkin ilman jälkiseurauksia ja pikku siskoni oli 11vuotias kun 57v mies yritti hänet raiskata ja sitten hän oli 13v kun hänet uudelleen yritettiin, onneksi ne jäivät vain yrityksiksi. Tiedän että on vaikeaa hyväksyä itse asiaa saatika vanhempien.
Mutta toivon teille kaikkea hyvää ja onnea Elämän tiellä. Ja toivon että kaikki tulee molempien tyttäresi että vauvan elämä kääntyy parhain päin :)
Onnea tyttövauvan johdosta! Toivottavasti sekä tyttäresi että tyttärentyttäresi kotiutuminen sujuu hyvin. Olisi mukavaa kuulla kuulumisianne jatkossakin.
Todella arvostaa, näin ulkopuolinenkin!
Aivan mahtavaa, kumpa itse saisin myös jonain päivänä olla näin mahtava ÄITI!
Toivon perheellenne kaikkea parasta ja Sinulle jaksamista ja Tyttärellesi oikein paljon luottoa itseensä ja kykyä rakastaa lastaan jonain päivänä yhtä paljon kuin Sinä häntä rakastat!!
On hienoa, että olet Hänen tukenaan, vaikka varmasti myös Sinulla on kaikenlaisia tunteita ilmassa!
onnea
pienestä Tyttärentyttärestä, joka varmasti on saanut juuri oikean ja parhaan perheen!!!
Toivotan teille rohkeutta, onnea ja voimia. Ja aika on ihmeellinen asia: se parantaa. Pikkuhiljaa kaikki selkenee ja tyyntyy.