yksin kuin yksin parisuhteessa. Joku viisas on joskus todennut, että vasta kun ihminen osaa olla yksin osaa hän olla myös parisuhteessa. Mitä olette mieltä moisesta väitteestä?
Henk.koht.näkemys on, että usein yksinäisyys mielletään parisuhteettomuudeksi. Kamalinta (oma kokemus) on olla parisuhteessa, jossa kokee olevansa henkisesti yksin, ts. henkinen yhteys partnerin kanssa ei pelaa....jolloin lopulta ei pelaa mikään muukaan. Tai toinen osapuoli on takertuvaa sorttia = ei osaa olla yhtään yksin tai tehdä itsenäisesti asioita / harrastaa omia juttuja.
Yksinäisyyden syvin olemus lienee sidoksissa vain ja ainoastaan yksilön kokemukseen. Kokemukseen siitä, milloin kokee olevansa yksin ja muodostuuko tuosta yksinäisyydestä elämää ja toimintoja hallitseva taakka.
Henk.koht.näkemys on, että usein yksinäisyys mielletään parisuhteettomuudeksi. Kamalinta (oma kokemus) on olla parisuhteessa, jossa kokee olevansa henkisesti yksin, ts. henkinen yhteys partnerin kanssa ei pelaa....jolloin lopulta ei pelaa mikään muukaan. Tai toinen osapuoli on takertuvaa sorttia = ei osaa olla yhtään yksin tai tehdä itsenäisesti asioita / harrastaa omia juttuja.
Yksinäisyyden syvin olemus lienee sidoksissa vain ja ainoastaan yksilön kokemukseen. Kokemukseen siitä, milloin kokee olevansa yksin ja muodostuuko tuosta yksinäisyydestä elämää ja toimintoja hallitseva taakka.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Joku viisas on joskus todennut, että vasta kun ihminen osaa olla yksin osaa hän olla myös parisuhteessa. Mitä olette mieltä moisesta väitteestä?"
Ei päde ainakaan niiden kohdalla, jotka ovat joutuneet olemaan yksin vähän liiankin kauan. Siinä ei yksinkertaisesti osaa enää muodostaa parisuhdetta, saatika varmaan edes olla toisen kanssa.
Moni olettaa, että kun löytyisi seurustelukumppanin,
niin yksinäisyys poistuu. Minä koen ystävien hankkimisen ja laajan tukiverkoston ensisijaisena
päämäränäni. Sillä mitäs sitten jos se parisuhde ei
toimikkaan? Taas huomaa olevansa yksin.
hankkia. Voisi jopa sanoa, että parisuhde on NAISEN helpompi hankkia kuin yhtäkään naispuolista ystävää. Naiset kilpailevat keskenään.
Olet onnekas jos sinulla on laaja tukiverkosto -olisitpa sitä ansainnut tai et.
"Joku viisas on joskus todennut, että vasta kun ihminen osaa olla yksin osaa hän olla myös parisuhteessa."
Minusta tuntuu, että olen ollut niin kauan yksin (en ole koskaan seurustellutkaan, eikä kavereita ole montaa tai ne eivät ole itseni kaltaisia), että en enää kykene parisuhteeseen... :-(
totean, että omalla kohdallani yksinäisyys yksin on helpompaa kuin yksinäisyys parisuhteessa.
Aikaisemmin elin yksin(huoltajana). Olin viikonloppuja tms. hyvin paljon yksin, mutta tuolloin kuitenkin tieto siitä, että voin lähteä milloin vaan vaikka baariin tai shoppailemaan tai etsiä seuraa (kävin esim. paljon treffeillä), oli vapauttava ja suorastaan nautin yksinäisyydestä.
Nyt avioliitossa eläessä yksinäisyys on ajanut minut hulluuden ja itsetuhoisuuden partaalle. Mies on paljon menossa ja odotukset näitä kahdenkeskisiä viikonloppuja kohtaan on kovat. Sit ne onkin sitä, ettei puhuta mitään, toinen katsoo telkkaria ja toinen surffaa netissä. Ja sitten vaihtuu vuoro.
Ymmärrän kyllä miestäni ja sitä, että hän nauttii
kiireisen ja stressaavankin työelämän vastapainoksi kotielämästä, mutta jos se on vain sitä tuppisuuna sohvalla istumista ja muuta sellaista tekemistä, jossa minun olemassaoloni on ihan se ja sama, niin pahalta tuntuu.
Etenkin kun asumme paikkakunnalla, jossa ei ole mitään eikä tapahdu mitään, itse en ole työelämässä (vaikka antaisin mitä vaan sen eteen, että minulla olisi työpaikka) ja lisäksi olen raskaana, joten baariinkaan ei olikein pääse tuulettumaan ja naapurustokin koostuu keski-iän ylittäneistä junteista, jotka eivät edes tervehdi kohdatessa...
Joten kokemukseni sanoo, että yksinäisyys silloin, kun se on tavallaan omaehtoista, voi olla sinun paras ystäväsi. Mutta kun siihen juuttuu kiinni, niin siitä tulee elämäsi suurin painajainen.
Minä elän hyvässä parisuhteessa. Mutta mieheni on ainoa ystäväni. Muuten ei ole edes kavereita.
yksinäisyys on sekin subjektiivinen kokemus. Voi olla, että toisten silmissä minun elämäni vaikuttaa yksinäiseltä vaikka omasta mielestäni en koe itseäni hirvittävän yksinäiseksi. Ystävät eivä asu samalla paikkakunnalla,joten heitä näen harvemmin, yhteydessä ollaan viikottain. Työni on hyvin sosiaalista, kuluttavaakin sillä saralla, joten on ihan hyvä olla ihan itsensä kanssa vaan. Ja onhan lisäksi tuo tenava, joka nyt ei tietysti aikuissuhteita korvaa.
Parisuhdetta eniten kaipaan kuitenkin. Lieneekö sillä jotain tekemistä yksinäisyyden kokemuksen kanssa...ehkäpä.