Satutin nilkkani eilen lenkillä. Tiessä oli suhteellisen pieni kuoppa johon onnistuin astumaan. Alusta asti vamma tuntui perusvenähdykseltä ja sitä sen uskonkin olevan. olen pitänyt nilkassa elastista sidettä ja mahdollisuuksien mukaan yrittänyt myös pitää koholla. Ihmetystä herättääkin lähinnä se, että nilkassa ei näy mitään ulkoisia merkkejä. Esimerkiksi turpoamista ei ole lainkaan ja mietityttää se, että eikö yleensä nilkan venähtäessä jalka turpoa reilusti
nilkkavamma
nilkkaan sattuu
0195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.