725 td

Eli iso BMW on alkanut kiinnostmaan ja vieläpä dieselinä. Kenelläkään kokemuksia 725 dieselistä. Laiskaltahan tuo numeroiden mukaan vaikuttaa esim. verrattuna 730 dieseliin, mutta jälkimmäisessä on sitten hinnatkin suolaisempia. Malliahan tehtiin vain pari vuotta, mutta samaa moottoria lienee käytetty pidempään 3 ja 5 -sarjalaisissa? Eli lienee varsin kestävä moottori?
1423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

moottorista on minulla.
Moottorin hyvä puoli on se, että se on yleinen. Sitähän taisi olla E34sessa, E36sessa, alkupään E39seissä, sekä Opel Omegan keulalla.
Kaikesta tästä huolimatta, oman ymmärryksen mukaan moottori ei ole puoliksikaan niin huoleton, kuin mitä tuli vuonna -98 julki 2 ja 3 litraiset uudemmat dieselit. Taitaa se uusi 2 litrainen antaa samat tehot ja väännötkin kuin vanha 2.5nen.

Tuon vanhan 2.5l moottorin heikko kohta on kai se, että kansi halkeaa varsin helposti. Vika ei ole niinkään heikossa kannessa, vaan liian korkeaksi nousevissa pakopaineissa, jotka laskevat, kun rakentaa paremman pakosarjan ja vaihtaa isomman turbon?
Vakiona kuitenkin tuossa kannattaa henkisesti varautua kannen halkeamiseen, tai ainakin huolellisesti jäähdyttelemään koneen aina maantieajon jälkeen, kun taas noissa uudemmissa ei tarvitse huomioida kestävyyttä ajollisesti yhtään mitenkään. Riittää kun ajaa ja vaihtaa öljyt.
Luulen että seiska kun on painavempi, niin diesel on myös kovemmilla kuin vaikka kolmosen keulalla.

Kyllä moni tuolla 2.5l moottorilla on pärjännyt, ja varakansia varmaan saa kun yleinen moottori, mutta itse kyllä lykkäisin auton hankintaa vaikka puolella vuodella ja ostaisin 3l moottorilla olevan. On selvästi vahvempi, niin teknisesti kuin ihan voimankin puolesta.

Kannattaa myös harkita 520d:tä 725d:n sijaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dieselistiksi? kirjoitti:

Eli iso BMW on alkanut kiinnostmaan ja vieläpä dieselinä. Kenelläkään kokemuksia 725 dieselistä. Laiskaltahan tuo numeroiden mukaan vaikuttaa esim. verrattuna 730 dieseliin, mutta jälkimmäisessä on sitten hinnatkin suolaisempia. Malliahan tehtiin vain pari vuotta, mutta samaa moottoria lienee käytetty pidempään 3 ja 5 -sarjalaisissa? Eli lienee varsin kestävä moottori?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu