The Real Thing?

Olen tässä ihmetellyt,että missä määrin nämä
itämaisten lajien mestarit ns."vedättävät"
länsimaalaisia oppilaitaan nykypäivänä?
Eli eivät opeta aitoa kamaa vaan hieman
vesitettyä versiota lajistaan.

Asiahan on aina välillä esillä,joten voisi
päätellä,että epävarmuuta on edelleen il-
massa.

Mikä on tilanne Suomessa opetettavien lajien
suhteen,saako sitä mitä pitääkin?
16894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niinpä. Sen verran näissä itämaisissa 'opettajissa' on bisnesmiestä, että rahantuloa ei voi eikä yritetä estää. Se näyttää riittävän, että on niin perkeleesti daneja (joiden alkuperää ei tiedä kukaan), niin maksavia asiakkaita riittää. Osaavat kyllä varmasti potkia ja lyödä hyvin, sitä en epäile. Mutta mihin on jäänyt rehellinen ja ennen kaikkea halpa harrastaminen, johon ei kuulu minkään tasoista rahastusta. Onneksi niitäkin seuroja Suomessa vielä riittää. Useimmiten näiden mielestäni kunnon seurojen vetäjiin ei kuulu ensimmäistäkään 'itämaista' gurua. Anteeksi yleistys.

Äänestä
  • Minä en näe sinällään mitään pahaa siinä, että joku opettaa ammatikseen kamppailulajeja. Tällöin hinta on luonnollisesti korkeampi, kuin harrastepohjalla toimivissa seuroissa, mutta sen vastineeksi opetuksen pitäisi olla vastaavasti parempaa ja opettajalla enemmän aikaa oppilasta kohti. Suurten gurujenkin pitää syödä.

    Rahastukseksi homma menee siinä vaiheessa, jos opettaja ei juuri osallistu seuran toimintaan, mutta perii siiitä huolimatta provikkaa esim. jäsenmaksuista, pitää ylihintaisia pakollisia leirejä/vyökokeita tai välittää normaalia kalliimpia tarvikkeita, jotka ovat AINOITA, jotka kelpaavat lajiin. Ja tällä ei nyt viitata mihinkään yksittäiseen lajiin tai henkilöön, vaan näitä tapauksia on useampia.

    Mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, en usko, että kukaan tahallaan opettaisi Suomessa "vesitettyä" versiota lajistaan. Eihän siinä olisi mitään järkeä - karkottaisi vain oppilaita. Eri asia tietysti, että vaarallisempia tekniikoita opetetaan ehkä vain pidemmälle edenneille. Jossain itämailla voi olla porukkaa, jotka varjelevat taitojaan ulkopuolisilta, mutta he tuskin muutenkaan ottavat oppilaaksi henkilöä, jolta pitäisi asioita pimittää.

    Äänestä

  • "Useimmiten näiden mielestäni kunnon seurojen vetäjiin ei kuulu ensimmäistäkään 'itämaista' gurua."

    http://www.kolumbus.fi/baji/introduction.htm

    Tässä on ainaki esimerkki itämaisesta opettajasta joka ei rahasta. Vastatakseni vielä ensimmäseen kysymykseen niin hän on mielestäni myös hyvin avoin, eli ei opeta mitään vesistettyä versiota.

    Äänestä

  • kung fu miäs kirjoitti:

    "Useimmiten näiden mielestäni kunnon seurojen vetäjiin ei kuulu ensimmäistäkään 'itämaista' gurua."

    http://www.kolumbus.fi/baji/introduction.htm

    Tässä on ainaki esimerkki itämaisesta opettajasta joka ei rahasta. Vastatakseni vielä ensimmäseen kysymykseen niin hän on mielestäni myös hyvin avoin, eli ei opeta mitään vesistettyä versiota.

    toi baiji laji on?

    Äänestä

  • lainen kirjoitti:

    toi baiji laji on?

    Lyhyeesti se on erittäin aggressivinen laji. Pää strategia on mennä lähelle ja murskata vastustaja. Kyynerpäät ovat paljon käytössä. Bajin voimankäyttö on erittäin räjähtävää. Bajin voima lähtee jaloista joten alussa ainakin painotetaan alakehon voimistamista eri asennoilla. Baji on kuuluisa siitä että monet oppilaat eivät kestä alkutreeniä ja lopettavat heti alussa, tosin meillä on vähä erilainen systeemi. Meillä on vain 1-2 kertaa viikossa treeniä joten se aika käytetään oppimiseen, se itse treeni tehdään sitten omalla ajalla.
    Hyvin käytännönläheinen systeemi.

    "Bajin voimankäyttö on erittäin räjähtävää. Bajin voima lähtee jaloista joten alussa ainakin painotetaan alakehon voimistamista eri asennoilla."

    Mikä järki tässä on? Jos halutaan alavartaloon räjähtävää voimaa, niin eikö pikemmin kannattaisi tehdä nopeusvoimaharjoituksia staattisten seisontojen sijaan?

    Tiedän, että mm. joissain karatetyyleissäkin harrastetaan älyttömän pitkiä seisontoja kummallisissa asennoissa lihasten vahvistamisen nimissä. Uskon, että näin oppii hyvin seisomaan kummallisissa asennoissa, mutta minun on hankala kuvitella sellaista kamppailutilannetta, jossa ratkaisisi se, montako (kymmentä) minuuttia jaksaa kestää staattista rasitusta jalkoihin. Paras kuulemani perustelu tällaiselle harjoittelulle on kärsivällisyyden harjoittaminen.

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Voidaanhan toki esim. asentovaihtotreenillä rakentaa räjähtävyyttä ja käytännöllisyyttä hyvinkin.

    Staattisesta asentotreenistä olen Andyn kanssa samaa mieltä.

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    "Bajin voimankäyttö on erittäin räjähtävää. Bajin voima lähtee jaloista joten alussa ainakin painotetaan alakehon voimistamista eri asennoilla."

    Mikä järki tässä on? Jos halutaan alavartaloon räjähtävää voimaa, niin eikö pikemmin kannattaisi tehdä nopeusvoimaharjoituksia staattisten seisontojen sijaan?

    Tiedän, että mm. joissain karatetyyleissäkin harrastetaan älyttömän pitkiä seisontoja kummallisissa asennoissa lihasten vahvistamisen nimissä. Uskon, että näin oppii hyvin seisomaan kummallisissa asennoissa, mutta minun on hankala kuvitella sellaista kamppailutilannetta, jossa ratkaisisi se, montako (kymmentä) minuuttia jaksaa kestää staattista rasitusta jalkoihin. Paras kuulemani perustelu tällaiselle harjoittelulle on kärsivällisyyden harjoittaminen.

    Älä arvostele ennenkuin tiedät mistä puhut.

    Mitä sillä räjähtävyydellä on väliä jos sinulla ei ole tarpeeksi voimaa jaloissa?? Bajissa tarvitaan sitä voimaa ja lihaksistoa jalkoihin koska me väännämme ja käännämme niitä paljon, siinä voi mennä polvet tai nilkka huonoksi jos ei ole tarpeeksi lihaksistoa tukemaan jalkoja. Bajissa räjähtävyyttä harjoitellaan sitten muilla harjoituksilla, mutta nämä harjoitukset voivat olla vaarallisia sinulle jos ei ole tarpeeksi vahva alakeho.

    Minä itse olen tehnyt ennen bajia 2 vuotta staattisia alakeho harjoituksia ja voin sanoa että thai roundhouseni sai siitä treenistä aika helvetinmoista voimaa.

    Nämä harjoitukset toimivat vaikka kuinka yrittäisit ruikuttaa niiden tehottomuudesta netissä, valitan

    Staattinen seisonta ei kehitä myöskään maksimivoimaa tai lihasmassaa. Se kehittää kestävyyttä. Tietysti jos lähtötaso ei ole kummoinen, voi muutkin osa-alueet kehittyä, mutta onhan se nyt ihan selvä, että pitkäkestoinen harjoittelu parantaa eniten kestävyyttä.

    Jos tosiaan olet sitä mieltä, että staattinen pitkäkestoinen rasitus lisää hyvin lihasmassaa, niin ryhdy toki bodausvalmentajaksi. Siellä kun on täysin virheelliset opit vallalla ja jätkien lihasmassa siitä syystä aivan olematon. Samalla voit kirjoittaa uusiksi lääkiksen anatomian ja fysiologian perusteet.

    Taitaa olla kysymys jossain määrin näistä kiinalaisista "sisäisistä" opeista. Eli harjoitellaan kai lihaksia siten että ne toimivat paremmin yhdessä. Esimerkkinä vaikka nämä taichi -sovellusvideot jossa taichi-mies tuuppaa ja sitten vastaanottava äijä mukamas lentää tuuppauksen voimasta kauemmas. _Näyttää_ lähes yhtä feikiltä kuin koskematta tyrmääminen.

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Ei noita kung fu miehen todisteluja kannata kommentoida. Se jaksaa kirjoittaa tuomipäivään saakka. Luovuttakaa suosiolla

    Äänestä

  • Max kirjoitti:

    Ei noita kung fu miehen todisteluja kannata kommentoida. Se jaksaa kirjoittaa tuomipäivään saakka. Luovuttakaa suosiolla

    Nooh, täällä tuo keskustelun keskimääräinen laatu kuitenkin on mitä on, kung fu miäs sentään ottaa homman suhteellisen vakavasti eikä ainakaan liian ilmiselvästi trollaa tai puhu sontaa..

    Eli tuossa kenties liiankin epäsuorasti ilmaisin että kyseinen heppu on mielestäni tään keskustelualueen asiallisimpia kirjoittelijoita.

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Staattinen seisonta ei kehitä myöskään maksimivoimaa tai lihasmassaa. Se kehittää kestävyyttä. Tietysti jos lähtötaso ei ole kummoinen, voi muutkin osa-alueet kehittyä, mutta onhan se nyt ihan selvä, että pitkäkestoinen harjoittelu parantaa eniten kestävyyttä.

    Jos tosiaan olet sitä mieltä, että staattinen pitkäkestoinen rasitus lisää hyvin lihasmassaa, niin ryhdy toki bodausvalmentajaksi. Siellä kun on täysin virheelliset opit vallalla ja jätkien lihasmassa siitä syystä aivan olematon. Samalla voit kirjoittaa uusiksi lääkiksen anatomian ja fysiologian perusteet.

    ensinäkin niin ei sitä koskaan tehdä ainoastaan staattista harjoittelua ja odoteta että siitä saa paljoa aikaan. Se on osa kokonaisuutta. Tämä Ma bu tai horse riding stance (seistään suhteellisen leveässä haara-asennossa ja koukistetaan polvia ja pidetän yläkeho suorassa, tuttu myös karatesta) joka on ehkä yleisin staattinen harjoittelu kyllä kehittää todistetusti lihasmassaa ja voimaa MÄÄRÄTTYYN PISTEESEEN ASTI. Eli ihan alottelija kyllä kehittää sillä lihasmassaa ja maksimivoimaa, mutta kun sitä on tehnyt tarpeeksi niin se muuttuu ainoastaan kestävyysharjoitteluksi, siksi monissa perinteisissä lajeissa sanotaan että "3 ensimmäistä kuukautta vain ma buta". Ja tämä ei ole vain muiden ihmisten kertomia juttuja vaan olen ihna itse kokenut tämän, minulla todella kasvoi jalkalihakset aika rajusti alussa, puhumattakaan maksimivoimasta.

    Siitä maksimivoimasta puheen ollen niin ostakaa Pavel Tsatsoulinen power to the people missä hän ylistää staattisia harjoituksia maximivoiman kehittämisessä, siinä teille paremmat tieteelliset selitykset kun mitä minä voin antaa.
    Hänen mukaan niillä harjoituksilla voi kehittää voimaa hyvin tehokkaasti, mutta jos teet ainoastaan näitä niin kun tulee aika nostaa jotain painavaa ja käyttää tätä voimaa niin hermosto pettää, siksi ne eivät voi olla ainoita harjoituksia. Tässä myös syy miksi tälläiset "pencilneck" tiedemiehet haukkuvat staattisia harjotuksia koska heidän kokeissa tämän tyyppinen harjoittelu ei osoittautunut hyväksi.

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Taitaa olla kysymys jossain määrin näistä kiinalaisista "sisäisistä" opeista. Eli harjoitellaan kai lihaksia siten että ne toimivat paremmin yhdessä. Esimerkkinä vaikka nämä taichi -sovellusvideot jossa taichi-mies tuuppaa ja sitten vastaanottava äijä mukamas lentää tuuppauksen voimasta kauemmas. _Näyttää_ lähes yhtä feikiltä kuin koskematta tyrmääminen.

    "sovellusvideot jossa taichi-mies tuuppaa ja sitten vastaanottava äijä mukamas lentää tuuppauksen voimasta kauemmas. _Näyttää_ lähes yhtä feikiltä kuin koskematta tyrmääminen."

    Se on totta että on olemassa paljon huijareita jotka tekevät tätä omille oppilaille ja he leikkivät mukana. Mutta siis jos on kyse ihan tavallisesta rennosta tuuppauksesta niin ei tuo ole mitään ihmeellistä, minun opettajani voisi tehdä sen koska tahansa. Hän itse asiassa teki sitä kaikille halukkaille näytöksessä vuosi sitten. Sen periaate on "uprooting", eli vastustajan painopiste siirtyy ylös ihan niikuin hän hyppäisi, sitten on helppo vain tuupata menemään. Se tuntuu siltä kuin että et pysty mitenkään hallitsemaan tasapainoasi.

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    Taitaa olla kysymys jossain määrin näistä kiinalaisista "sisäisistä" opeista. Eli harjoitellaan kai lihaksia siten että ne toimivat paremmin yhdessä. Esimerkkinä vaikka nämä taichi -sovellusvideot jossa taichi-mies tuuppaa ja sitten vastaanottava äijä mukamas lentää tuuppauksen voimasta kauemmas. _Näyttää_ lähes yhtä feikiltä kuin koskematta tyrmääminen.

    "Eli harjoitellaan kai lihaksia siten että ne toimivat paremmin yhdessä."

    Jotenkin sain sellaisen kuvan tosta että olet saanut hieman väärän käsityksen tästä sisäisestä ja lihasten yhdessä toimimisesta. Siis ei se ole mitään ihmeellistä tai mystistä, sitä vaan saa enemmän voimaa ja nopeutta irti kehosta kun on saavuttanut hyvän tason tässä. Tässä on hieman luettavaa kiinnostuneille: http://members.surfeu.fi/yiquan/f-tob.htm

    ( http://members.surfeu.fi/yiquan/ )

    Äänestä

  • kung fu miäs kirjoitti:

    ensinäkin niin ei sitä koskaan tehdä ainoastaan staattista harjoittelua ja odoteta että siitä saa paljoa aikaan. Se on osa kokonaisuutta. Tämä Ma bu tai horse riding stance (seistään suhteellisen leveässä haara-asennossa ja koukistetaan polvia ja pidetän yläkeho suorassa, tuttu myös karatesta) joka on ehkä yleisin staattinen harjoittelu kyllä kehittää todistetusti lihasmassaa ja voimaa MÄÄRÄTTYYN PISTEESEEN ASTI. Eli ihan alottelija kyllä kehittää sillä lihasmassaa ja maksimivoimaa, mutta kun sitä on tehnyt tarpeeksi niin se muuttuu ainoastaan kestävyysharjoitteluksi, siksi monissa perinteisissä lajeissa sanotaan että "3 ensimmäistä kuukautta vain ma buta". Ja tämä ei ole vain muiden ihmisten kertomia juttuja vaan olen ihna itse kokenut tämän, minulla todella kasvoi jalkalihakset aika rajusti alussa, puhumattakaan maksimivoimasta.

    Siitä maksimivoimasta puheen ollen niin ostakaa Pavel Tsatsoulinen power to the people missä hän ylistää staattisia harjoituksia maximivoiman kehittämisessä, siinä teille paremmat tieteelliset selitykset kun mitä minä voin antaa.
    Hänen mukaan niillä harjoituksilla voi kehittää voimaa hyvin tehokkaasti, mutta jos teet ainoastaan näitä niin kun tulee aika nostaa jotain painavaa ja käyttää tätä voimaa niin hermosto pettää, siksi ne eivät voi olla ainoita harjoituksia. Tässä myös syy miksi tälläiset "pencilneck" tiedemiehet haukkuvat staattisia harjotuksia koska heidän kokeissa tämän tyyppinen harjoittelu ei osoittautunut hyväksi.

    Niin, kuten sanoinkin, jos lähtötaso on heikko, niin epäoptimaalinenkin treeni kehittää ominaisuuksia. Silti maksimivoima nousee _parhaiten_ maksimia treenaamalla ja lihasmassa lihasmassaa treenaamalla. Ei kestävyysharjoittelilla. Kirjastosta saa ostamattakin luokallisen kirjoja ja hyllymetrin bodauslehtiä, joissa ylistetään sopivaa painoharjoittelua näiden ominaisuuksien kohottamiseen kera tieteellisten perustelujen. Ja minä olen muuten nostanut lihasmassaa ja maksimivoimaa näillä keinoin. "Budo is training, not reading."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jaska kirjoitti:

Olen tässä ihmetellyt,että missä määrin nämä
itämaisten lajien mestarit ns."vedättävät"
länsimaalaisia oppilaitaan nykypäivänä?
Eli eivät opeta aitoa kamaa vaan hieman
vesitettyä versiota lajistaan.

Asiahan on aina välillä esillä,joten voisi
päätellä,että epävarmuuta on edelleen il-
massa.

Mikä on tilanne Suomessa opetettavien lajien
suhteen,saako sitä mitä pitääkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu