Ensimmäisestä maailmasodasta oli kulunut joitain viikkoja.
Mantteliin pukeutunut nuorehko mies avasi yömajan narisevan oven. Hän ei vaikuttanut juopuneelta.
Kalvakkakasvoinen nainen savutteli korviketupakkaansa suutarinvalaisimen alla.
Ach, näitä kirottuja yövuoroja! Ilta kahdeksasta aamuviiteen.
Mutta opiskelu ei ollut vielä loppu, ja pula-aikana ei ollut syytä valittaa…
Viiksekkäällä miehellä oli setripuinen, koottava maalausteline kainalossaan.
Välinpitämätön nainen pani merkille rinnassa roikkuvan kunniamerkin.
Passi! Hän äyskähti.
Kirjoittaessaan henkilötietoja ruskealle kaavakkeelle hän ivallisesti mutisi --- Itävaltalainen vielä, pah! Sudeetti.!
Mutta nostaessaan päänsä sotilaan silmiin, hän hätkähti! Kaksi pähkinänruskeaa nappia tuntuivat porautuvan hänen kallonsa läpi!
Fanaatikon silmät!
Nainen oli lukenut psykologiaa Berliinin yliopistossa, cum lauden arvosta, joten hän tajusi hyvin (jälkikäteen) mitä hänelle oli tapahtumassa.
Äänessä jota itävaltalainen käytti, oli miellyttävä tenori, pettävän ystävällinen. kuitenkin syntyi heti vaikutelma, että tätä miestä ei olisi syytä ärsyttää.
Nainen tunsi kuinka hän tämän katseen vangitsemana alkoi sulaa.
Alavartaloon levisi lämmin raukeus, ennen tuntematon. Gunhildtin nänninpäät tavoittivat topatut liivit.
Entinen sotilas sai poletin, joka oikeutti tiettyyn sänkyyn.
Kumman alistuneesti keskimittainen mies astui sisään valoneliöstä, jota muutama hehkulamppu rajasi.
Vastaanottajavirkailija oli tolaltaan. Hän, sivistynyt nainen, mitä hänelle oikein oli tapahtumassa? Huuto katkaisi ajatukset!
Raus! – Ulos! Karjaistiin yömajan puolelta! sen jälkeen Hilfe! ,apua!
Tämä hillitty sotasankari oli saanut kai jonkinlaisen kohtauksen, maalaukset sinkoilivat rikkinäisestä telineestä.
Suurikokoinen Rabbi, ja tämän kera painia vääntävä manttelimies pyörivät lattialla, juuri keksityn Black-& Deckerin lailla.
Kauhuissaan nainen vilkaisi papereitaan. Vastaanoton virhe!, Järjestysnumerovirhe! Gott im Himmel!,
Se helvetin itävaltalainen sekoitti pääni!
Hänelle annettiin numero, jossa oli jo asukas.
Rabbi yritti koota ihmisyyttään Kabbalaa mumisten, revennyt kaapu hulmuten
Itkun siemenet valuivat keski-ikäisen miehen jo uurteisilla poskilla.
Uskonmies yritti torjua rukouskirjaan tottuneilla käsillään silmitöntä hyökkäystä.
Vihasta suuniltaan olevan sotilaan atavistista raivoa.
Asuntolanhoitaja sen sijaan tunsi tilaisuutensa koittaneen. Hän riensi selittämään.
”Entschuldigen Bitte”, olen ohjannut Herran väärään huoneeseen, Bitte Schön!
Kauluksen karkea sarka tuntui sametilta, vastaanottovirkailijan viedessä kauluksesta miestä, Ypressin susi saatettiin öljylampun valaisemaan yövahdin takahuoneeseen.
Käyn vielä parkkeeraamassa isäni Alfan takapihalle, sanoi nainen lanteitaan hieroen.
Bitte!, saavun pian, herr Hitler!
Mantteliin pukeutunut nuorehko mies avasi yömajan narisevan oven. Hän ei vaikuttanut juopuneelta.
Kalvakkakasvoinen nainen savutteli korviketupakkaansa suutarinvalaisimen alla.
Ach, näitä kirottuja yövuoroja! Ilta kahdeksasta aamuviiteen.
Mutta opiskelu ei ollut vielä loppu, ja pula-aikana ei ollut syytä valittaa…
Viiksekkäällä miehellä oli setripuinen, koottava maalausteline kainalossaan.
Välinpitämätön nainen pani merkille rinnassa roikkuvan kunniamerkin.
Passi! Hän äyskähti.
Kirjoittaessaan henkilötietoja ruskealle kaavakkeelle hän ivallisesti mutisi --- Itävaltalainen vielä, pah! Sudeetti.!
Mutta nostaessaan päänsä sotilaan silmiin, hän hätkähti! Kaksi pähkinänruskeaa nappia tuntuivat porautuvan hänen kallonsa läpi!
Fanaatikon silmät!
Nainen oli lukenut psykologiaa Berliinin yliopistossa, cum lauden arvosta, joten hän tajusi hyvin (jälkikäteen) mitä hänelle oli tapahtumassa.
Äänessä jota itävaltalainen käytti, oli miellyttävä tenori, pettävän ystävällinen. kuitenkin syntyi heti vaikutelma, että tätä miestä ei olisi syytä ärsyttää.
Nainen tunsi kuinka hän tämän katseen vangitsemana alkoi sulaa.
Alavartaloon levisi lämmin raukeus, ennen tuntematon. Gunhildtin nänninpäät tavoittivat topatut liivit.
Entinen sotilas sai poletin, joka oikeutti tiettyyn sänkyyn.
Kumman alistuneesti keskimittainen mies astui sisään valoneliöstä, jota muutama hehkulamppu rajasi.
Vastaanottajavirkailija oli tolaltaan. Hän, sivistynyt nainen, mitä hänelle oikein oli tapahtumassa? Huuto katkaisi ajatukset!
Raus! – Ulos! Karjaistiin yömajan puolelta! sen jälkeen Hilfe! ,apua!
Tämä hillitty sotasankari oli saanut kai jonkinlaisen kohtauksen, maalaukset sinkoilivat rikkinäisestä telineestä.
Suurikokoinen Rabbi, ja tämän kera painia vääntävä manttelimies pyörivät lattialla, juuri keksityn Black-& Deckerin lailla.
Kauhuissaan nainen vilkaisi papereitaan. Vastaanoton virhe!, Järjestysnumerovirhe! Gott im Himmel!,
Se helvetin itävaltalainen sekoitti pääni!
Hänelle annettiin numero, jossa oli jo asukas.
Rabbi yritti koota ihmisyyttään Kabbalaa mumisten, revennyt kaapu hulmuten
Itkun siemenet valuivat keski-ikäisen miehen jo uurteisilla poskilla.
Uskonmies yritti torjua rukouskirjaan tottuneilla käsillään silmitöntä hyökkäystä.
Vihasta suuniltaan olevan sotilaan atavistista raivoa.
Asuntolanhoitaja sen sijaan tunsi tilaisuutensa koittaneen. Hän riensi selittämään.
”Entschuldigen Bitte”, olen ohjannut Herran väärään huoneeseen, Bitte Schön!
Kauluksen karkea sarka tuntui sametilta, vastaanottovirkailijan viedessä kauluksesta miestä, Ypressin susi saatettiin öljylampun valaisemaan yövahdin takahuoneeseen.
Käyn vielä parkkeeraamassa isäni Alfan takapihalle, sanoi nainen lanteitaan hieroen.
Bitte!, saavun pian, herr Hitler!
Vastaukset 5
Vanhimmat
yhä sotasyndroomat vaivata?
turvallista tavaraa.Näihin Handen tarinoihin voi aina luottaa.Ihan kuin ennen Karin piirroksiin.
uuuuu
...
ööööööööööööö