VAATII UUDISTAMISTA

ÄLKÄÄ MENKÖ VIPUUN

Keliakiadiagnoosi perustuu nykyisten kriteerien mukaan ohutsuolikoepalaan, jossa tulee olla todettavissa ohutsuolen nukkakato eli villusatrofia sekä kuopakkeiden pidentyminen eli kryptahyperplasia. Keliakiavasta-aineet veressä tukevat diagnoosia. Keliakian ohutsuolimuutokset kehittyvät vähitellen: ensimmäinen muutos on lisääntynyt tulehdussolupitoisuus epiteelillä ja vasta lopuksi kehittyy villusatrofia. Diagnostisia ongelmia aiheuttaa tänä päivänä ohutusuolinäytteiden vaihteleva laatu, villusatrofian ajoittainen läiskittäisyys ja muut villusatrofiaa ja tulehdusmuutoksia aiheuttavat taudit. Tämä tutkimus keskittyi keliakian diagnostiikan parantamiseen. Tutkimuksessa yhteensä 223 potilaalla oli hoitamaton ja 241 potilaalla hoidettu keliakia tai ihokeliakia. Lisäksi 66 potilaalla oli alkava keliakia ilman villusatrofiaa, ja 608 potilaalla keliakia poissuljettiin ohutsuolikoepalan perusteella epäilyistä huolimatta. Yhteensä 138 potilasta toimi ei-keliakiakontrollina. Hoitamattomassa keliakiassa ohutsuolen epiteelin tulehdussoluista CD3 soluilla todettiin 85% herkkyys ja 69% tarkkuus tautiin, ja vastaavat luvut a b soluille olivat 80% ja 59% ja g d soluille 92% ja 81%. Lymfosyyttitiheyden määrittäminen pelkästään villusten kärjistä keliakiassa, jossa ohutsuolen suolinukka ei ole täysin tuhoutunut, todettiin vähintään yhtä hyväksi kuin g d solumääritys, joka vaatii jääleikkeen. Myöskin alkavassa keliakiassa ilman villusatrofiaa villusten kärkien lymfosyyttitiheyden ja g d solujen herkkyydet (85% ja 82%) olivat paremmat kuin CD3 ja a b solujen (61% ja 58%).
Keliakiavasta-aineet (endomysium- tai retikuliinivasta-aineet) löysivät 84% keliaakikoista, joilla oli villusatrofia, eikä yhdelläkään ei-keliakikontrollilla ollut todettavissa näitä vasta-aineita. Vasta-ainenegatiivisilla keliaakikoilla oli enemmän oireita ja ohutsuolen lymfoomaa kuin vasta-ainepositiivisilla, vaikka suolivaurioaste todettiin ryhmissä samanlaiseksi. Tutkimus lisäksi osoitti, että keliakiavasta-aineet löysivät 70% potilaista, joilla oli alkuun normaali ohutsuolirakenne, mutta myöhemmin kehittyi keliakia. Verestä mitattavat keliakiavasta-aineet muodostuvat ohutsuolessa, ja tässä tutkimuksessa kaikilla hoitamattomilla keliaakikoilla, joilla oli villusatrofia, ja 93%:lla potilaista joilla oli alkava keliakia ilman villusatrofiaa, oli keliakialle tyypilliset vasta-ainekertymät todettavissa ohutsuolessa. Tutkimuksessa lisäksi osoitettiin, että keliaakoilla ohutsuolen vasta-ainekertymät kohdistuvat transglutaminaasi 2:ta vastaan.
Tutkimus osoitti, että keliakian diagnostiset kriteerit vaativat uudistamista. Yhteensä 66 potilaalla (23%:lla) 289:stä oli keliakia, jota ei pystytty toteamaan perinteisellä ohutsuolen suolinukan analysoinnilla. Kohonnut g d tai villusten kärkien lymfosyyttitiheys ja erityisesti veren keliakiavasta-aineet viittaavat keliakiaan tilanteissa, joissa ohutsuolen histologinen tutkimus on epävarma tai epäillään alkavaa keliakiaa. Tämän tutkimuksen perusteella kuitenkin kaikkein luotettavimmin keliakian löytää, jopa ennen villusatrofian kehittymistä, ohutsuolen transglutaminaasi 2:ta vastaan muodostuneet vasta-ainekertymät. Tämä menetelmä vaikuttaisi olevan erityisen luotettava ja käyttökelpoinen epävarmoissa diagnostisissa tilanteissa, kun veren keliakiavasta-aineet eivät tue diagnoosia tai ohutsuolen histologinen löydös on epäselvä. S-LK 27.11.2006
-----------------------------------------



Oletteko heti johdatettavissa? teillä on keliakia jos joku pilkun viilaaja
näin sanoo.

Itse syön vuosia sitten todetun (opsian jälkeen)
keliakin tavallistaleipää ja makarooneja pizaa ym ja ei mitään oireita.

Humpuukia...useinmiten varmaan.

3

911

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tainnut hoksata

      että keliakia on monestikin oireeton. Oletko sen jälkeen käynyt testissä kun olet alkanut syömään normaalisti?
      Ei itsellänikään juuri koskaan tule mitään oireita, voisin sen puoleen aivan hyvin syödä tavallista ruokaa ja jossain vaiheessa (teinikapinassani) teinkin niin, ja heti näkyi kokeissa ja sain melkoisen saarnan lääkäriltäni!

    • !!!!!!!!!!!

      Asia on sillain et jos ihmisellä on keliakia, niin sitten on. Jos tyhmät ei siitä välitä, niin ne huomaa sen yleensä liian myöhään. Satun tietämään tämän asian.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe