Olen löytänyt "sen Oikean" ja tunne on
molemminpuolinen. 29 vuotta siihen meni, mutta
hyvää kannatti odottaa :)
Ongelmamme: rakkaani on ollut pitkässä suhteessa
(9 vuotta, josta 1 vuotta naimisissa) ja ero
tullut vuosi sitten. Ja tämä ex ei ollut
hänen "oikeansa", joten siitä ei ole pelkoa
vaan... ne sukulaiset ja ystävät. Ollaan
tosissaan yhdessä ja muuttamassa nyt yhteen
reilun viiden viikon jälkeen. Hääpäiväkin on
sovittu, mutta se on parin vuoden päästä.
Rakkaani itse asiassa "kosi" minua jo
tapaamistamme seuraavana päivänä ja lupauduin,
mutta totesin samaan hengenvetoon, että odotan
sitä oikeaa kosintaa eli ei vielä. Eli ollaan
lupauduttu, mutta ei olla kerrottu siitä
kenellekään, koska muut odottavat koko ajan että
koska meille tulee ryppyjä rakkauteen!!!!
Eli: koska on sopiva ja sovelias aika mennä
seuraava askel eteenpäin (kihlaus)? Tuntuu, että
yhteen muuttokin oli iso shokki? Meille se tuntuu
erittäin luonnolliselta.
Ollaan tosi rakastuneita, mutta realistisia,
ollaan kuin luodut toisillemme, ollaan "ne
oikeat" toisillemme. Muut eivät sitä ymmärrä,
enkä minäkään ole ennen ymmärtänyt ennenkuin 5
viikkoa sitten!
Eli: onko vastaavia kokemuksia? Pidetäänkö
oma "päämme" vai mennäänkö miten muille sopii?
Comments, please.
molemminpuolinen. 29 vuotta siihen meni, mutta
hyvää kannatti odottaa :)
Ongelmamme: rakkaani on ollut pitkässä suhteessa
(9 vuotta, josta 1 vuotta naimisissa) ja ero
tullut vuosi sitten. Ja tämä ex ei ollut
hänen "oikeansa", joten siitä ei ole pelkoa
vaan... ne sukulaiset ja ystävät. Ollaan
tosissaan yhdessä ja muuttamassa nyt yhteen
reilun viiden viikon jälkeen. Hääpäiväkin on
sovittu, mutta se on parin vuoden päästä.
Rakkaani itse asiassa "kosi" minua jo
tapaamistamme seuraavana päivänä ja lupauduin,
mutta totesin samaan hengenvetoon, että odotan
sitä oikeaa kosintaa eli ei vielä. Eli ollaan
lupauduttu, mutta ei olla kerrottu siitä
kenellekään, koska muut odottavat koko ajan että
koska meille tulee ryppyjä rakkauteen!!!!
Eli: koska on sopiva ja sovelias aika mennä
seuraava askel eteenpäin (kihlaus)? Tuntuu, että
yhteen muuttokin oli iso shokki? Meille se tuntuu
erittäin luonnolliselta.
Ollaan tosi rakastuneita, mutta realistisia,
ollaan kuin luodut toisillemme, ollaan "ne
oikeat" toisillemme. Muut eivät sitä ymmärrä,
enkä minäkään ole ennen ymmärtänyt ennenkuin 5
viikkoa sitten!
Eli: onko vastaavia kokemuksia? Pidetäänkö
oma "päämme" vai mennäänkö miten muille sopii?
Comments, please.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kyllä aika sanaton...en hätiköisi..mutta
omahan tuo on asiasi. Tee niin kuin parhaaksi
näet. Ei muiden ihmisten mielipiteillä ole
merkitystä. En halua sinua mollata, toivotan onnea
suhteellenne!
En ole mikään eilisen teeren tyttöjä ja mua on
ennen tosi vaikea saada ns. sidottua.
Vakiolauseeni olikin että "haluan nähdä sen
miehen, joka vie minut alttarille".
Eli oon ite "vähän" hämmennyksissä kaikesta
tapahtuneesta, mutta kuitekin hämmästyttävän
varma tunteistani. Entiset suhteet eivät olleet
mitään tähään verrattuna....
Kultani tahtoisi naimisiin jo envi kesänä... eli
mä se tässä jarrutan...
Niin, kuten jo totesin, elä omien tunteiden mukaan
älä muiden! Mielestäni parisuhteet kaatuvat turhan
usein ulkopuolisiin ongelmiin. Toivon teille
onnellista ja pitkää suhdetta, todella!
... on odotella, ettei suhde ole vaan tilapäisen
ja uuden rakkauden etsimistä... varsinkaan
seksiä, koska se saattaa pilata koko jutun. Seksi
ei ole korvike menetetylle rakkaudelle, se ei
anna kuin hetken huumaa ja sillä pohjalla se voi
pian laantua. Pääasia, että viihtyy toisen kanssa
ja haluaa olla mukana joka hetkessä, osaa
arvostaa toista ja kuunnella myös murheita. Ei
kannata kuitenkaan pelätä avioliittoa, se on
Jumalan luoma ja hyvä asia.
Olen miettinyt myös itse, että olenko ns.
laastari. Hänellä on ollut ennen minua muitakin
suhteita, mutta kukaan niistä ei "sytyttänyt"
muuten kuin seksuaalisesti...ja sekin loppui
aikanaan :)
Hyvä puoli mielestäni oli se, että honey kävi
terapiassa eron jälkeen puolisen vuotta ja se
loppui tarpeettomana. Aikaahan kumminkin
tarvitaan vielä, mutta on selvästi kuivilla asian
suhteen.
Lähinnä siis ympäristön reagointi ottaa päähän...
Juteltiin tästä vähän eilen ja sanoi, että hänkin
huomannut asian, mutta häntä se ei haittaa. Mä
olen taas herkempi ja haluan olla sukulaistenkin
silmissä "hyvä ja varteenotettava vaihtoehto".
No, kaikkee ei voi saada....
Tapasimme poikaystäväni kanssa kuusi vuotta
sitten syksyllä. Hän oli 18 v. ja minä 16 v.
Menimme jouluna kihloihin vain vajaan neljän
kuukauden seurustelun jälkeen. Silloin vanhemmat
olivat varmasti ymmällään, eikä mestä varmasti
kumpikaan ajatellut silloin hääpäivää. Päivääkään
emme ole kuitenkaan katuneet kihlaustamme ja ensi
kesänä tanssitaan meidän häitä, josta molemmat
olemme innoissamme.
Ei kukaan muu voi kertoa tai tietää, koska on
oikea aika mennä kihloihin tai naimisiin. Muistan
kuinka "jännää" ja ihanaa oli mennä kihloihin
niin upean ihmisen kanssa, vaikka tiedän, että
eräät hyvät ystävänikin ovat kertoneet myöhemmin
ihmetelleensä ratkaisuamme niin nopeasti.
Jotenkin tuntui, että kohtalo johdatti meidät
yhteen...ja siitä olen kiitollinen, sillä
rakastan häntä todella paljon.
Jokainen ihminen on arvokas ja erilainen, ja kun
kaksi ihmistä rakastuu ja löytää toisena, niin se
on aivan ihanaa ja ihmeellistä. Joillekin
pareille nopea sitoutuminen on hyvä ratkaisu,
mutta toisille pareille tulee hyvinkin nopeasti
ryppyjä rakkauteen ja tiet eroavat.
Toivotan kuitenkin teille paljon onnea jatkossa!
Kiitos. Me päätettiin näin: ollaan lupauduttu
toisillemme, mutta ilman sormuksia. "virallinen"
kosinta tapahtuu sitten joskus, kun avosiippani
sitten kosaisee sormuksen kera.
Ja häät ovat kahden vuoden päästä, elokuun
toisena lauantaina meren rannalla :)
Lopetin muiden mielipiteistä välittämisen ja
totesin, ettemme kaipaa näkyviä merkkejä
lupauksestamme.