Sanotaan,että ihastuminen on maailman ihanin tunne. Mielestäni se on toisin päin. Olen ollut ihastunut jo kolmen vuoden ajan saman ikäiseen poikaan..
Tutustuin siis kolme vuotta sitte yhteen jätkään,ku luokamme yhdistyttiin. Ensin pidin poikaa outona ja hiljaisena,mutta pikku hiljaa poika alkoi puhua minulle ja oli hyvin hauska ja mukava. Ala-asteella meistä tuli parhaat ystävät.
Yläasteella taas en ole kehdannut olla hänen kanssaan tunnilla tai tauolla,koska kavereiden mukaan on noloa olla jonku hänen kaltaisensa kanssa. Tietenkään en välittänyt,mutten halunnut menettää koulukavereitani. Joskus olin hänen kanssaan ja ajan kuluessa ajattelin vain häntä ja ihastuin häneen. En tajua,yhtäkkiä ajattelen vain häntä,koulussa menee huonosti kun en keskity jne. Mulla on kauhea pakkomielle nähdä poika joka päivä,tekstata hänen kanssaa ja jutella mesessä. tulen kauhean surulliseksi,jos meillä ei ole samaa tuntia.
Kun ihastuin häneen,se oli maailman ihanin tunne. Se oli niin lämmin ja ihana. Halusin alkaa pojan kanssa enkä välittänyt meidän ystävyydestä. Puhuimme kerran ihastuksista ja rakkaudesta. Lupasimme kertoa toistemme ihastukset ja minä menin kertomaan ensimmäiseksi,että rakastin häntä. Poika ällistyi ja vuorostaan kertoi ihastuvansa toiseen tyttöön ja kertoi sen nimen. Tunsin tuon tytön ja hetkessä maailman ihanin tunne muuttui suruksi ja tuskaksi. Olen vain itkenyt ja surrut. Mua sattuu kauheesti ja yritin unohtaa pojan. Meidän ystävyydemme rakoili vähän aikaa,mutta sitten totesin etten ollut kiinnostunut pojasta,jolloin ystävyytemme kukoisti jälleen. Siitä on kulunut jo puoli vuotta,kun tunnustin pojalle. Rakastan häntä kauheasti ja hän on samalla minun paras ystäväni. Jos joku päivä menetän hänet,minä kuolen. Olen tosissani. Hän on koko maailmani. Enkä tiedä enää mitä tehdä. En pysty unohtamaan häntä tai tappamaan tätä tunnetta. Haluan olla myös hänen ystävänsä elämäni loppuun saakka. Enkä voi enää tunnustaa toista kertaa. Mitä tekisin? Tää sattuu niin paljon,että olisin toivonut olla tutustumatta poikaan. Jos luokamme eivät olisi yhdistetty,näin ei olisi käyny. Mutta silti kiitä pojasta. Rakastan häntä. JA aina. "maailmalle olet vain joku,mutta jollekin olet koko maailma" tuo on niin totta.
A
Tutustuin siis kolme vuotta sitte yhteen jätkään,ku luokamme yhdistyttiin. Ensin pidin poikaa outona ja hiljaisena,mutta pikku hiljaa poika alkoi puhua minulle ja oli hyvin hauska ja mukava. Ala-asteella meistä tuli parhaat ystävät.
Yläasteella taas en ole kehdannut olla hänen kanssaan tunnilla tai tauolla,koska kavereiden mukaan on noloa olla jonku hänen kaltaisensa kanssa. Tietenkään en välittänyt,mutten halunnut menettää koulukavereitani. Joskus olin hänen kanssaan ja ajan kuluessa ajattelin vain häntä ja ihastuin häneen. En tajua,yhtäkkiä ajattelen vain häntä,koulussa menee huonosti kun en keskity jne. Mulla on kauhea pakkomielle nähdä poika joka päivä,tekstata hänen kanssaa ja jutella mesessä. tulen kauhean surulliseksi,jos meillä ei ole samaa tuntia.
Kun ihastuin häneen,se oli maailman ihanin tunne. Se oli niin lämmin ja ihana. Halusin alkaa pojan kanssa enkä välittänyt meidän ystävyydestä. Puhuimme kerran ihastuksista ja rakkaudesta. Lupasimme kertoa toistemme ihastukset ja minä menin kertomaan ensimmäiseksi,että rakastin häntä. Poika ällistyi ja vuorostaan kertoi ihastuvansa toiseen tyttöön ja kertoi sen nimen. Tunsin tuon tytön ja hetkessä maailman ihanin tunne muuttui suruksi ja tuskaksi. Olen vain itkenyt ja surrut. Mua sattuu kauheesti ja yritin unohtaa pojan. Meidän ystävyydemme rakoili vähän aikaa,mutta sitten totesin etten ollut kiinnostunut pojasta,jolloin ystävyytemme kukoisti jälleen. Siitä on kulunut jo puoli vuotta,kun tunnustin pojalle. Rakastan häntä kauheasti ja hän on samalla minun paras ystäväni. Jos joku päivä menetän hänet,minä kuolen. Olen tosissani. Hän on koko maailmani. Enkä tiedä enää mitä tehdä. En pysty unohtamaan häntä tai tappamaan tätä tunnetta. Haluan olla myös hänen ystävänsä elämäni loppuun saakka. Enkä voi enää tunnustaa toista kertaa. Mitä tekisin? Tää sattuu niin paljon,että olisin toivonut olla tutustumatta poikaan. Jos luokamme eivät olisi yhdistetty,näin ei olisi käyny. Mutta silti kiitä pojasta. Rakastan häntä. JA aina. "maailmalle olet vain joku,mutta jollekin olet koko maailma" tuo on niin totta.
A
Vastaukset 1
Vanhimmat
ensirakkaudeksi. Se ei silti välttämättä ole se elämän kantavin suhde, tai oikeastaan ensirakkaudet harvoin sitä ovat, vaikka tunne,muisto ja tuska kestääkin usein kymmeniä vuosia. Monet ihmiset eivät niistä puhu, koska tietoisuus jossain vaiheessa sulkee pois satuttavan asian tai ihminen oppii pikkuhiljaa hyväksymään asian ainakin osittain. Joiltain unohtaminen tuntuu käyvän helpommin kuin toisilta. Unohtamiseen vaikuttaa varmasti muut ihmissuhteet ja elämän tukipilarit, että onko ne kunnossa. Kannattaa satsata ystävyyssuhteisiin.
Ensirakkaus on ihana mutta samalla kovin tuskallinen tunne, kun loppu saapuu. Usein tuntuukin että se loppu tällaisissa suhteissa kestää kolminkertaisen ajan suhteen alkuun verraten tai että suhde lopulta ei muuta ollutkaan kuin pelkkää tuskaa. Esim. päivä iloa, kolme vuotta tuskaa.
Ensirakkaudesta huolimatta ei kannata jättää nuoruuttansa kokonaan elämättä. :)