Huumeiden käyttö on monimutkainen ilmiö yhteiskunnassa, mutta tekemällä useita toimia sen käyttöä voitaisiin huomattavasti vähentää.
Vankiloiden yhdistäminen olisi yksi keino. Jos vankilat päätettäisiin yhdistää, voitaisiin valvoa niitä huomattavasti paremmin. Se estäisi huumeiden salakauppaa vankiloissa. Vankilat pitäisi muuttaa työleireiksi yhteisen hyvän nimessä.
Jäätelöiden, karkkien kieltäminen Alle 18-vuotiailta. Ankarat rangaistukset niille, jotka uskaltavat antaa lapsilleen mitään riippuvuutta aiheuttavaa.
Sosiaaliturvan poistaminen. Yhteiskunnan ei kuulu maksaa työttömille penniäkään siitä hyvästä, että he juovat rahoillaan olutta. Poistamalla sosiaaliturvat pakotettaisiin kys.henkilöt hoitoon.
Alkoholin ja tupakan polttamisen kieltäminen kaupunkialueella. Tupakoinnista annettava 500€:ron sakkoja ja muiden häiriköinnistä myös, vaikkei ole humalassa.
Minä en ymmärrä tippaakaan näitä kannabiksen-huumeiden laillistelijoita, jotka uskovat sen auttavan. Se toki estää, ettei rikolliset osta laittomasti huumeita. Kuula kalloon, kaikille, jotka ovat sekavia, eikä suostu tekemään töitä. Työväki on liian kauan katsellut tuota menoa.
Kieltolaki oli floppi. Ainoa keino, joten voidaan estää huumeiden käyttö on tiukat rangaistukset kaikille työkelvottomille nahjuksille.
Huumeiden käyttö vielä lisääntyy. Niin sanoo tutkimukset. Minua ei kiinnosta tipppaakaan, mitä huumeita/lääkkeitä kyseiset henkilöt käyttävät.
Suomen huumausainepolitiikka ei ole kieltolain jälkeen muuttunut mitenkään. Säälittävää! Ei tästä tule mitään, että Eduskunnassa on vain kansanmielistelijöitä, joista vakaviin päätöksiin
ei ole.

Vastaukset 10
Vanhimmat
aikuiset vetäkööt mitä huumeita haluavat.
ganja vapaaksi ja huumeiden vastustajat hiljaseksi.
Eli mielestäsi maailmassa ei saisi olla mitään nautintoja, vaan pelkkiä harmaita työrutiineja ja orjuuttamista? Salli mun nauraa, jokainen eläköön miten lystää, evoluutio kyllä puhdistaa ne "narkit" sun muut juopot pois alta ennen kuin huomaatkaan
koko työkykyinen väestö työleireissä ja lähettää työkyvyttömät saman tien eutanasiakeskukseen yhteiskunnalle hyödyttöminä.
Astetta lievempi keino viherpiipertäjien iloksi voisi olla kytkeä jokaisen kansalaisen ranteeseen huumepoliisi käsiraudalla 24/7, tämä kitkisi tehokkaasti huumeidenkäytön ja Suomi voisi olla maailmanlaajuinen esimerkki huumevapaasta yhteiskunnasta.
että tollasta yhteiskuntaa pystyttäis toteuttamaan? Ehkä kauneimmissa unissanne.. muahhaha
että tuollainen yhteiskunta pystyttäisiin toteuttamaan? Ehkä kauneimmissa unissanne... muahhahah
Niimpäniin.
Vankilat ovat työleirejä jo nyt. Sunkin farmariaudissa on kaksi pellinpalaa jotka ovat vankien stanssaamia. Vankienhoidon erottelu eri yksiköihin on jo ihan turvallisuuskysymys. Ratkaisu joka turvaa sinunkin elintasosi ja tapasi.
Jätetään tosiaan satoja tuhansia ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle vain sen takia ettei heille ole suotu työpaikkaa. Viis siitä ovatko sairaita, eläkkeellä tai muuten tilanteessa missä työnteko ei onnistu. Vaikkapa suurperheen äidit esmes. Ei tuloja, ei ruokaa, ei kämppää, hei hankeen vaan!
Kielletään tosiaan kaikki missä on sokeria. Muuta tapaa suojella kakaroita makealta -ei ole. Saadaan samalla luotua kymmeniä tuhansia työttömiä lisää, ei tuloja, ei ruokaa, ei kämppää, hei hankeen vaan!
Kielletään tosiaan viina ja rööki taajamissa. Saadaan kilometritehtaalle muutaman kymmentä tuhatta ihmistä lisää, ja käytännössä jokainen kaupunki tässä maassa lamaantuisi, koska eihän kenelläkään voi olla varaa kaupungeissa asuakaan, kun ei ole tuloja, ei ruokaa, ei kämppää, hei hankeen vaan!
Kyllä! Teloitetaan jokainen sekava kansalainen kenttätyyliin! Partiot tyhjien kaupunkien kaduilla ratsaavat aamu-unisia harvoja töihinmenijöitä ja ampuvat porukkaa umpimähkään. Vittu meillä ei huumeita suvaita prkl, hei sun silmät punottaa helvetin pilviveikkonarkkari!!PAMPAM!! Ajetaas Keijo seuraavaksi kaupunkin rajalle röökille, kaljakin voisi maistua. Et sitten ammu jos saan hikan, lupaatko?
Sanotaanko nyt niin, että eduskunnan lähes ainoa hyvä puoli on siinä, että valitsemisjärjestelmä sekä puoluepohjainen edustus pitää huolen siitä -ettei esittämiäsi asioita kannattavat aivo-kalifit KOSKAAN pääse vallankahvaan kiinni, vaan totisesti jäävät sinne rajaseudun huoltoasema-kaljakuppiloihin kehuskelemaan kuadoillaan räkä poskella.
"Työväki on liian kauan katsellut tuota menoa."
Ja minä kun luulin, että duunarit usein vetävät tupakkaa ja viinaa. Tai siis olen nähnyt, että näin on.
Tämän on joko hyvin huono trolli tai sitten ketjun perustaja on esimerkki siitä, millaisia yksilöitä järjetön politiikka saa aikaan.
ei hele kait nä vitsillä jo heität tommosta? Voi vi**u teitä riittää teitä "normaali" ihmisiä tai ainakin ite pidätte itseänne normaaleina ihmisinä. poltan joka päivä pilvee käyn JOKA päivä töissä, lopetin tupakin polton pilven avulla(selvennän koska arvaan että et tiedä asiasta yht mit, rööki tappaa vuosittain miljoonia miljoonia ihmisiä, pilveen ei ole vielä todistettavasti kuollut yhtäkään ihmistä ikinä!! jne.. jne.. voisin kertoa sulle ikuisuuden faktoja mut enpä taida viitsiä tommoselle normaalille etes yrittä selittää!!) Sinäkään et taida tietää kovin paljoa ihmisten ongelmista ja olisit valmmis heittämään kaikki juopot, narkit, pummit mitä näitä kaikkee on ni roska koppaan. "jokainen taablaa omalla tavallaan" Sä näet jäljet ja päättelet loput
Koska alkoholinkäyttö esimerkkinä nuorille on se aura joka avaa maan jossa huumeongelmat kasvavat on alkoholin liikakäyttöön, alkoholin negatiiviseen kulttuuriin, liikakäyttöön, julkijuopotteluun etc... puututtava ankaralla kädellä.
Alkoholi on laitettava kuriin. Siten - alkoholipäihdeongelman vähetessä - myös huumeongelma vähenee koska päihde-esimerkin antajia ei ole enää.
Ihan ensimmäiseksi voisi laittaa vaikkapa alkoholinkäyttäjille pakkosterilisaation että tulevien sukupolvien lapset eivät saa päihdeorientoitunutta maailmankuvaa josta he sitten hyppävät huumeisiin. Kynnys kokeilla huumeita on pienin niillä jotka käyttävät jo alkoholia tai tupakkaa (yli 5 kertainen riski verrattuna päihtettömiin nuoriin).
Tässä vastaus. KEINO HUUMEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMISEKSI ON HOITAA ALKOHOLIONGELMA KUNNOLLA.