Naispappeudesta mieltä

7432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Viime vuosi tehdyistä ratkaisuista viisaimpia vanhoillislestadiolaisuudessa ovat olleet suhtautuminen naispappeihin ja seksuaalivähemmistöihin

Äänestä
  • Toisin sanoen vl-liike aiemmasta linjastaan poiketen ei enää uskalla julistaa homoutta synniksi.
    Teatteriakaan ei uskalletta enää julistaa synniksi. Todetaan vain ,etteivät "uskovaiset pruukaa käydä teatterissa".

    Äänestä

Päivämies kirjoittaa:"Vanhoillislestadiolaiset papit ovat saaneet viime aikojen keskusteluissa hyvää palautetta toimintalinjastaan. Vaikka he eivät pidä naispappeutta Raamatun mukaisena, he pyrkivät kuitenkin toimimaan yhteistyössä naispappien kanssa."

Vl-papit, uskallatteko tehdä tämän selväksi myös kasvotusten ja keskustelussa naispapin kanssa? Oletteko vellihousuja vai uskallatteko sanoa naispapille, ettei hänen virkansa ole Jumalan sanan mukainen?

Päivämies vetoaa toinen toisensa vakaumauksen kunnioittamiseen. Entäpä jos eivl-uskoisella sattuu olemaan vakaumus, jonka mukaan vl-liike "vain me"-opeineen opettaa väärin. Onko se toisen vakaumuksen kunnioittamista, jos vl-uskoinen kehottaa ulkopuolista tekemään parannuksen ja "astumaan sisälle Jumalan valtakuntaan"? Onko parannussaarna mahdollinen, jos lähtökohtaisesti kunnioittaa toisen vakaumusta?

Äänestä

Käytännössä vl-liike siis hyväksyy naispappeuden eikä uskalla sanoa naispapeille itselleen, että heidän virkansa ei ole Jumalan sanan mukainen.

Äänestä
  • Jaa muuttuukohan kirkossa hyväksytty virkakäsitys sillä, että joka käänteessä sitä kritisoidaan. Täytyykö siis koko kirkko yrittää muuttaa asiassa, josta kirkolliskokous on tehnyt päätöksen 20 vuotta sitten?

    VL-liike ei kannata naispappeutta. Sen arvioiminen, mitä kukin uskaltaa kenellekin sanoa, on mahdotonta.

    Väite, että VL-liike hyväksyy naispappeuden on väärä, koska liikkeessä ei ole naisia pappeina.

    Äänestä

  • informaatioo kirjoitti:

    Jaa muuttuukohan kirkossa hyväksytty virkakäsitys sillä, että joka käänteessä sitä kritisoidaan. Täytyykö siis koko kirkko yrittää muuttaa asiassa, josta kirkolliskokous on tehnyt päätöksen 20 vuotta sitten?

    VL-liike ei kannata naispappeutta. Sen arvioiminen, mitä kukin uskaltaa kenellekin sanoa, on mahdotonta.

    Väite, että VL-liike hyväksyy naispappeuden on väärä, koska liikkeessä ei ole naisia pappeina.

    Kyllä SRK käytännössä hyväksyy naaraspapit. Alttarin edessä yhdessä puuhastellaan; ehtoolliosta jaetaan ja messua pidetään. Naaraspappeja pidetään hyvinä työtovereina. Mutta kaikki "epäuskoiset" papit ovatkin vl-uskoisille yhtä ja samaa maallista esivaltaa. Vl-papit "käyvät vain sahalla työssä".

    Äänestä

  • älä yritä vääntää kirjoitti:

    Kyllä SRK käytännössä hyväksyy naaraspapit. Alttarin edessä yhdessä puuhastellaan; ehtoolliosta jaetaan ja messua pidetään. Naaraspappeja pidetään hyvinä työtovereina. Mutta kaikki "epäuskoiset" papit ovatkin vl-uskoisille yhtä ja samaa maallista esivaltaa. Vl-papit "käyvät vain sahalla työssä".

    Lisäksi täytyy muistaa se vanha totuus, että kirkon opetus on vanhoillislestadiolaisen mielestä "valhetta ja sikojen rapaa". Onko tällaisen perustoteamuksen jälkeen enää mitään väliä sillä, kenen kanssa vl-papit tekevät ja miten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan ok kirjoitti:

http://www.srk-oulu.net/index.php?p=naispappeuskeskustelua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu