SRK:n VALHEOPPI

SRK on maalannut itsensä nurkkaan.

On turha odottaa minkäänlaista ”anteeksipyyntöä SRK:n taholta niistä julmista hoitokokouksista, joita monet tälläkin palstalla, epäilevät muka vain seurakuntaa loukkaaviksi juoruiksi.

Ymmärrän, jos nuoret, 70-luvulla syntyneet, eivät koskaan ole omakohtaisesti voineet kokea, ja vielä vähemmin ymmärtää niitä rajuja, ja monta kertaa kristityn vapautta loukkaavia kokouksia.

Olin itse, silloin 70-luvulla, hieman päälle kolmekymppinen seitsemän lapsen isä. Nuorin oli vajaan vuoden, ja vanhin lapsistamme oli hieman toisella kymmenellä. Kävimme seuroissa Luulajassa ja Morjärvellä.

Kesälomalla kävimme Vaajakosken mummolassa, jossa lapsemme saivat tavata serkkujaan.

Tuli sitten ne ”hoitokokoukset. Tietysti otimme lapsetkin mukaan, koska eihän heitä kotiinkaan voinut jättää, yksikseen.
Näiden kokousten seurauksena viilenivät välit myös sisarustemme kesken, ainakin muutamaksi vuodeksi. Erään veljeni kohdalta se jäi jopa ikuiseksi, koska emme ole niiden ikävien, 70-luvun tapahtumien jälkeen olleet muussa yhteydessä, kuin mitä tulee joulukortin lähettämiseen.
Piipahdimme tosin hänen luonaan syksyllä 2005, ihan vain kahvilla. Minkäänlaista veljellistä rakkautta ei ilmennyt muusta kuin siitä, että velipoika pyysi mukaansa verannalle polttamaan sigarillon.

Nyt on nuorin lapsistamme täyttänyt jo 30 vuotta, vanhin on yli nelikymppinen. Vanhimmilla lapsillamme on tallella hämäriä muistikuvia siitä, kuinka vanhat mummot itkivät, ja että oli tekeillä jonkinlainen ”oikeudenkäynti” meitäkin kohtaan. He muistavat; kuinka ”Joku siellä edessä, esitti julmia vaatimuksia. Täytyi tehdä parannus.
Eivät lapsemme tietenkään ymmärtäneet – mistä tulisi tehdä parannus, koska eihän meillä ollut tv:tä.
Kuitenkin isiä, (minua) syytettiin siitä, että puolustin televisiota!

Olin nimittäin pitänyt puheenvuoron, SRK:n lähettämien puhujaveljien kokouksessa, jossa puolustin erästä vanhempaa naisopettajaa. Hänellä oli se ”sontaluukku”. Ymmärsin, kuultuani hänen versionsa, että hän tarvitsi sen opettajan toimessaan.

Hänelle asetettiin ukaasi: Joko TV pois, tai ammatinvaihto!

Silloin havahtui monikin meistä Luulajan/Morjärven uskovaisista huomaamaan, että oli laitettu EHTO autuuden eteen.

Eräs vanha rouva, jolla oli televisio, sanoi: ”Hävitän mielellään TV:n, jopa radionkin, jos vaan saan pysyä mukana Jumalanlasten yhteydessä. Hän pyysi siunausta, jota ei kuitenkaan SRK:n miehiltä tullut.

Olimme ehkä kaikki muutkin niin SRK:n lumoissa, että odotimme ensisijaisesti SRK:n lähettämiltä ”sovitusmiehiltä” sitä ensimmäistä avausta, eli siunausta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Kun sitä ei tullut, vaan esitettiin jos minkälaista kysymystä, uskooko kyseinen vanha rouva ”sillä tai sillä tavalla”, ennen kuin hänelle olisi voitu julistaa syntien anteeksiantamus, alkoi moni meistä ihmetellä SRK:n miesten menettelytapaa.

Oli asetettu selvä ehto, eli ”Uskotko sillä tai tällä tavalla”?

Palatakseni aloitukseeni. Ymmärrän hyvin kaikki ne Suomi24 palstalla esiintyvät hätähuudot, joista aistin monet nuorten kirjoitukset.

Eivät he tietenkään ole perillä siitä, mitä joskus 70-luvulla on tapahtunut.

Itselleni se olisi yhtä kaukana, kuin 1910 luvun tapahtumat. En tietysti ymmärtäisi niistä paljoakaan.

Kuitenkaan SRK ei koskaan pääse eroon 70–80 lukujen uskovaisten vainoista. On myös mahdotonta saada minkäänlaista ”sovintoa” aikaan, koska oppi on edelleenkin yhtä jyrkkä kuin silloin aikoinaan. Johtajat tosin vaihtuvat, mutta hän, joka todellakin uskoo jonkinlaiseen sovintoon – tulee pettymään. SRK: ei kerta kaikkiaan VOI luopua kannastaan. He ovat maalanneet itsensä lopullisesti nurkkaan.

Lopuksi totean vain, että en koskaan ole ollut niin vapaa, kuin sen jälkeen kun meidät erotettiin SRK:n yhteydestä. Vasta sen jälkeen opin huomaamaan mitä on kristityn vapaus.

Kertoili veljenne Alpo.
161094
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Alpon kanssa jälleen kerran. Minä tosin olin myös vasta lapsi hoitokokousten alkaessa ja koskettaessa minun perhettäni, lähinnä isää. Mutta sitten kun itse tulin 13-vuotiaaksi ja toivoin muodikkaita housuja itselleni jouduin tekemään ensimmäisen parannukseni väärästä hengestä, maailmallisuuden hengestä- kososlaisuudesta??? Tekoparannusten tako jatkui kohdallani rutiinilla monta vuotta kunnes jäin pois vl-liikkestä, ihan rikkinäisenä. Olin ensin hetken hukassa kunnes eräs rakas oikeasti uskomassa oleva sisar sanoi että et kai sinä vain luule että Jumala on sinut hylännyt? Ei Jumala hylkää etsivää KOSKAAN. Siitä lähtien olen ollut onnellisesti ja vapaasti uskossa Jeesukseen, en ihmisiin /seurakuntaan. Kiitos Alpo rohkeudestasi ja lämpimästä asenteentestasi kanssaihmisiin. Ikävä sanoa, mutta jo siitä lämmöstä tajusin heti ettet ole vl.

Äänestä

ennenkin. Etkö muuhun alpo pysty. Ja etkö jo lopettaisi tätä kirjoittelua kun olet sen aiemmin luvannut. Eihän sinuun voi luottaa kuten ei kirjoituksiinkaan.

Äänestä
  • lukemaan tätä palstaa.

    Äänestä

  • Mä ite oon vielä aika nuori vl:ästä eronnu nainen. Oon ollu palio tekemisissä noiden kauan sitten uskosta eronneitten/erotettujen ihmisten kanssa ja kaikilla on samanlaiset jutut nuista hoitokokouksista.

    Kamaalaa mutta totta.Ei voi muuta sanoo ku että on se ollu kamalaa.


    Mä rupesin jo 10 ikäsenä huomaahan kuin valheellista elämää ne kaikki vl-tyypit elää. olin 12 ku erosin ite uskosta ja sen jälkeen ite kärsiny kaikki itseluottamukseni pois... Pitivät mua hulluna ku en ymmärtäny miks ne hautajaisissa sano et "se on nyt taivaassa" vaiikka taivaaseen ja helevettiin pitäs kuitenki päästä vasta ku jeesus tulee uuestaan maan päälle. Ja äitiki puhu aina että "pitää syä terveellisesti ja ei saa polttaa eikä jua alkoholia niin elää pitempään", eikö sillä jumalalla lukenukkaan sielä kirjasa jo valmiina mihin me kuollaan ja millon. Miks piti mennä seuroihin ihmisten naaman eteen rukoileen ja uskoa todistamaan kuraamatussa lukee et rukoilla piilosa yksin sillä se joka rukoilee kadulla muiden nähden, totisesti hän on palkkansa jo saanut.

    Äänestä

Alpo, että et muista kaikkea ihan oikein. Aika kasvattaa kauhujutut.Ja mieli muuntaa totuudet oman mielen mukaiseksi. Alpo , et varmaan ole syytön sinäkään joka asiassa. Etsi armoalttaria ja usko syntisi anteeksiannetuiksi ja anna myös toisille anteeksi.

Äänestä
  • mitätöijä: kaikkein pahimpia kauhujuttuja ei täällä edes kerrota vaikkapa tunnistettavuuden takia - pitkät ovat srk:n puukot sukulaisten suuntaan

    Äänestä

  • "virallinen" kirjoitti:

    mitätöijä: kaikkein pahimpia kauhujuttuja ei täällä edes kerrota vaikkapa tunnistettavuuden takia - pitkät ovat srk:n puukot sukulaisten suuntaan

    viraton ämmä.

    Äänestä

  • "virallinen" kirjoitti:

    mitätöijä: kaikkein pahimpia kauhujuttuja ei täällä edes kerrota vaikkapa tunnistettavuuden takia - pitkät ovat srk:n puukot sukulaisten suuntaan

    puukkojunkkari tämän palstan virallinen räksyttäjä

    Äänestä

  • Ihailen "ämmän" suurta sydäntä ja mahtavia tiedon lahjoja. Hän tietää jopa Aalponkin kokemukset paremmin kuin Alpo itse. Vaikka "ämmä" ei omien sanojensa mukaan ole tuollaisista hoitamisista kuullutkaan.

    Äänestä

  • puhuu. kirjoitti:

    Ihailen "ämmän" suurta sydäntä ja mahtavia tiedon lahjoja. Hän tietää jopa Aalponkin kokemukset paremmin kuin Alpo itse. Vaikka "ämmä" ei omien sanojensa mukaan ole tuollaisista hoitamisista kuullutkaan.

    lapsellisen sinisilmäsiä. Selittäkää mulle sitte nuo
    uskovaisten suusta tulleet sanonnat mulle mitä tuola
    aiemmin kiriotin...

    Äänestä

  • vanha totuushan on et: aika kultaa muistot

    Äänestä

  • äijä kirjoitti:

    vanha totuushan on et: aika kultaa muistot

    ämmälle onkin käynyt juuri noin. Hoidot olivat siunauksillisia. Tätä siunauksellisuutta ämmä vaalii sydämessään eikä mitään väärää ole tapahtunut. Aika on kullannut ne monet hoitokokoukset, joissa ämmää on hoidettu parannuksen askelille.

    Tämän menneen hoitokauden hedelmät näkyvät nyt siionissa. Siellä vallitsee rauha ja rakkaus. Noin käy ämmille ja äijille, kun sulkee korvansa ja silmänsä tosiasioilta ja luottaa sokeasti saarnaajiin ja johtoon.

    Äänestä

Olen 50-luvun alussa syntynyt ja tiedän nämä hoito-
kokoukset.Ne oli todella tarpeeseen,kun eksytyksen
aallot löi voimakkaina Jumalan valtakuntaa vastaan.
Jumalan täytyi puhdistaa puimatannerta,jotta jyvät
erottuisi akanoista.Jos sinulla,hyvä ystävä on
sydämmelläsi elävä Jumalan rakkaus,niin et varmaan
kirjoittelisi noin hyökkäävästi.Toivottavasti asia
kirkastuu sinulle ja saisit parannuksen armon ja palata tuhlaajapojan reissulta Isän kotiin.

Äänestä
  • isäpappa teki parannusta hoitokokouksessa kirkkokuoroon osalistumisesta piti lopettaa laulaminen vaik oli innokas laulumies ja koron laulelut tuskin mitään tangoo silloin oli .
    Se vaan oli autuuden ehto se, isä totteli kuuliaisena mut varmasti häntä mielessään ihmetteli et mitä pahaa moisessa harrastuksessa oli.

    Meillä lapsilla ei lapsuudessa ollut mitään harrastuksia ja jälkeenpäin olen ajatellut et mahtoiko se johtua juuri tästä et vanhemmat ei uskaltaneet suoda meille mitää jotta ei joutus tilille siitä. ain kahehdin naapureiden muksuja kun niillä oli vaikka mitä kivaa ja meiltä kiellettin se syntinä.

    Nyt isänä tulen pitämään kiinni siitä että kun lapseni haluaa harrastaa jotain tyeen sen eteen kaikki jotta lapsuus/nuoruus jää omille lapsilleni muisoihin aikana joka oli rakasta elämää ja itse vanhana saan olla läheisissä väleissä omiin lapsiini eikä etäisinä viileinä kuten itesllä vanenpiini.

    Äänestä

että 70-luvulla Morjärvellä pidettiin seuroja mm.
Larssonien olohuoneessa. Minua kiinnostaisi tietää julistettiinko nämä Larssonitkin "eriseuraisiksi" ja "helvetin lapsiksi"?!
Ovatko kaikki silloin "epäuskoisiksi" julistetut Morjärven uskovaiset pysyneet silloisissa mielipiteissään, vai ovatko palanneet SRK:n oppiin?

Äänestä
  • utelias tuttu, jota kiinnostaisi tietää, onko heitä palannut SRK:n oppiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alpomurberger kirjoitti:

SRK on maalannut itsensä nurkkaan.

On turha odottaa minkäänlaista ”anteeksipyyntöä SRK:n taholta niistä julmista hoitokokouksista, joita monet tälläkin palstalla, epäilevät muka vain seurakuntaa loukkaaviksi juoruiksi.

Ymmärrän, jos nuoret, 70-luvulla syntyneet, eivät koskaan ole omakohtaisesti voineet kokea, ja vielä vähemmin ymmärtää niitä rajuja, ja monta kertaa kristityn vapautta loukkaavia kokouksia.

Olin itse, silloin 70-luvulla, hieman päälle kolmekymppinen seitsemän lapsen isä. Nuorin oli vajaan vuoden, ja vanhin lapsistamme oli hieman toisella kymmenellä. Kävimme seuroissa Luulajassa ja Morjärvellä.

Kesälomalla kävimme Vaajakosken mummolassa, jossa lapsemme saivat tavata serkkujaan.

Tuli sitten ne ”hoitokokoukset. Tietysti otimme lapsetkin mukaan, koska eihän heitä kotiinkaan voinut jättää, yksikseen.
Näiden kokousten seurauksena viilenivät välit myös sisarustemme kesken, ainakin muutamaksi vuodeksi. Erään veljeni kohdalta se jäi jopa ikuiseksi, koska emme ole niiden ikävien, 70-luvun tapahtumien jälkeen olleet muussa yhteydessä, kuin mitä tulee joulukortin lähettämiseen.
Piipahdimme tosin hänen luonaan syksyllä 2005, ihan vain kahvilla. Minkäänlaista veljellistä rakkautta ei ilmennyt muusta kuin siitä, että velipoika pyysi mukaansa verannalle polttamaan sigarillon.

Nyt on nuorin lapsistamme täyttänyt jo 30 vuotta, vanhin on yli nelikymppinen. Vanhimmilla lapsillamme on tallella hämäriä muistikuvia siitä, kuinka vanhat mummot itkivät, ja että oli tekeillä jonkinlainen ”oikeudenkäynti” meitäkin kohtaan. He muistavat; kuinka ”Joku siellä edessä, esitti julmia vaatimuksia. Täytyi tehdä parannus.
Eivät lapsemme tietenkään ymmärtäneet – mistä tulisi tehdä parannus, koska eihän meillä ollut tv:tä.
Kuitenkin isiä, (minua) syytettiin siitä, että puolustin televisiota!

Olin nimittäin pitänyt puheenvuoron, SRK:n lähettämien puhujaveljien kokouksessa, jossa puolustin erästä vanhempaa naisopettajaa. Hänellä oli se ”sontaluukku”. Ymmärsin, kuultuani hänen versionsa, että hän tarvitsi sen opettajan toimessaan.

Hänelle asetettiin ukaasi: Joko TV pois, tai ammatinvaihto!

Silloin havahtui monikin meistä Luulajan/Morjärven uskovaisista huomaamaan, että oli laitettu EHTO autuuden eteen.

Eräs vanha rouva, jolla oli televisio, sanoi: ”Hävitän mielellään TV:n, jopa radionkin, jos vaan saan pysyä mukana Jumalanlasten yhteydessä. Hän pyysi siunausta, jota ei kuitenkaan SRK:n miehiltä tullut.

Olimme ehkä kaikki muutkin niin SRK:n lumoissa, että odotimme ensisijaisesti SRK:n lähettämiltä ”sovitusmiehiltä” sitä ensimmäistä avausta, eli siunausta Jeesuksen nimessä ja veressä.
Kun sitä ei tullut, vaan esitettiin jos minkälaista kysymystä, uskooko kyseinen vanha rouva ”sillä tai sillä tavalla”, ennen kuin hänelle olisi voitu julistaa syntien anteeksiantamus, alkoi moni meistä ihmetellä SRK:n miesten menettelytapaa.

Oli asetettu selvä ehto, eli ”Uskotko sillä tai tällä tavalla”?

Palatakseni aloitukseeni. Ymmärrän hyvin kaikki ne Suomi24 palstalla esiintyvät hätähuudot, joista aistin monet nuorten kirjoitukset.

Eivät he tietenkään ole perillä siitä, mitä joskus 70-luvulla on tapahtunut.

Itselleni se olisi yhtä kaukana, kuin 1910 luvun tapahtumat. En tietysti ymmärtäisi niistä paljoakaan.

Kuitenkaan SRK ei koskaan pääse eroon 70–80 lukujen uskovaisten vainoista. On myös mahdotonta saada minkäänlaista ”sovintoa” aikaan, koska oppi on edelleenkin yhtä jyrkkä kuin silloin aikoinaan. Johtajat tosin vaihtuvat, mutta hän, joka todellakin uskoo jonkinlaiseen sovintoon – tulee pettymään. SRK: ei kerta kaikkiaan VOI luopua kannastaan. He ovat maalanneet itsensä lopullisesti nurkkaan.

Lopuksi totean vain, että en koskaan ole ollut niin vapaa, kuin sen jälkeen kun meidät erotettiin SRK:n yhteydestä. Vasta sen jälkeen opin huomaamaan mitä on kristityn vapaus.

Kertoili veljenne Alpo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu